• Puukauppa jatkuu vilkkaana

    Maatalouden heikko kannattavuus on lisännyt viljelijöiden puunmyyntejä.
    Metsänomistajien kantohintaodotukset ovat maltilliset.
    Metsänomistajien kantohintaodotukset ovat maltilliset. Kuva: Jarmo Palokallio
    Metsä
    1.5.201711:00
    Jarmo Palokallio

    Puukauppa ja puunkorjuu on jatkunut vilkkaana kevättalvella. Metsänomistajien puunmyyntiaikeet ovat tälle vuodelle suunnilleen samat kuin viime vuonna.

    "Sekä puukauppa että puunkorjuu ovat edenneet tänä vuonna vilkkaasti. Etenkin sahoilla on jatkuva ostotarve nopeisiin toimituksiin, joten metsänomistajien kannattaa pistää tukkileimikoita tarjolle", sanoo tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK:sta.

    MTK:n teettämän Metsätutka-kyselyn perusteella metsänomistajat aikovat myydä tänä vuonna puuta vähintään viimevuotiseen tahtiin.

    "Puun tarjonnassa näkyy maatalouden heikentynyt kannattavuus. Viljelijät käyvät siksi jopa poikkeuksellisen vilkkaasti puukauppaa."

    Viljelijöistä lähes joka toinen suunnittelee vielä tälle vuodelle puukauppaa. Eläkeläisistä vastaava osuus jää alle neljännekseen.

    Puukaupan ajoituksen kannalta tilanne on hyvä, sillä havutukilla riittää kysyntää. Etenkin kuusitukki kiinnostaa ostajia, mutta myös mänty käy kaupaksi.

    "Kuitupuun käyttö on kasvussa. Tässä tilanteessa on tärkeää kilpailuttaa leimikot ja varmistaa, että tukki otetaan tarkkaan talteen. Kilpailutuksessa metsänomistajien on luontevaa kääntyä metsänhoitoyhdistysten puoleen", muistuttaa Järvinen.

    Ainoastaan koivukuitupuun kysyntä on heikkoa. Järvinen toivoo sen tuonnin vähenemistä, mikä jättäisi paremmin tilaa kotimaiselle tarjonnalle.

    Puun kantohinnat ovat pysytelleet tasaisina jo pitkään. Pellervon taloustutkimuksen tuore ennuste odottaa kantohintoihin jatkossakin vain lievää nousua.

    Tosin niin, että kuusitukin osalta ilmassa on ylikuumenemisen merkkejä. PTT:n mukaan se tarkoittaa sitä, että sahat innostuvat maksamaan siitä enemmän, kun sahatavaran hinta antaa myöten.

    Vaikka kuitupuun käyttö kasvaa, siitä on edelleen ylitarjontaa, mikä jarruttaa kuitupuun hintojen nousua.

    Metsätutkan perusteella metsänomistajien hintaodotukset ovat tälle vuodelle maltilliset. Noin joka kolmas metsänomistaja odotti kuitupuun hinnan nousevan lievästi. Myös tukin hinnan lievää nousua odottavia metsänomistajia oli enemmän kuin hinnan laskua odottavia.

    Suurin yksittäinen ryhmä odotti kantohintojen pysyvän suunnilleen ennallaan.

    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    metsänomistajat
    maatalouden kannattavuus
    puunkorjuu
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle