• Toimittajalta: Kemin investointi on lottovoitto – Suomen metsäteollisuudessa käännetään lehteä paperista biotuotteisiin

    Biotuotealan tehdaspäätös valaa uskoa Suomen tulevaisuuteen, ja ylläpitää samalla puun kysyntää.
    Metsä
    11.2.202118:10
    Mia Jouslehto

    Metsä Groupin investointi Kemiin on lottovoitto monessa mielessä. Biotuotteisiin liittyviä hankkeita on Suomessa vireillä monta, mutta vasta toteutuvat investoinnit merkitsevät.

    Kemin biotuotetehdas lisää puunkäyttöä pohjoisemmassa Suomessa, ja se vahvistaa uskoa, että puulle on Suomessa jatkossakin kysyntää. Mitä kannattaa kasvattaa, sitä kannattaa myös omistaa ja hoitaa.

    Kaikki Suomeen saatavat teollisuuden investoinnit ovat enemmän kuin tervetulleita. Isoja laitoksia ei ole Suomeen viime vuosina rakennettu kovinkaan montaa millekään teollisuuden alalle. Siksi Metsä Groupille pitää nostaa hattua, että se on toistamiseen rakentamassa miljardilaitosta maahan. Toki omistustaustakin voi vaikuttaa Suomi-uskollisuuteen. Metsä Group on myös maksanut omat oppirahansa ulkomaille sijoittamisesta.

    Lehti on kuitenkin kääntynyt metsäteollisuudessa. Siinä missä 1990-luvun lopulle asti Suomeen nousi uusia paperitehtaita ja viisitoista vuotta sitten niitä alettiin ajaa alas, nyt ollaan jälleen uuden kasvattamisen tiellä.

    Paperitehtaita lakkautetaan yhä, mutta uutta virettä on selvästi ilmassa. Siitä kertovat Metsä Groupin investoinnit Äänekoskelle ja Kemiin. Ensimmäiseen yhtiö laittoi viitisen vuotta sitten likoon 1,2 miljardia euroa, ja nyt vielä enemmän. Yhdessä Rauman sahan kanssa jo nämä konsernin investoinnit nousevat kolmeen miljardiin euroon. Se on iso raha mille tahansa yhtiölle.

    Biotuote on kova sana. Jos UPM:n päättäisi rakentaa biopolttoainelaitoksensa Kotkaan, viimeistään silloin voisi sanoa, että Suomessa eletään uutta metsäalan investointibuumia.

    Metsäyhtiöiden porstuassa muhii myös paljon uusia biotuotteita, jotka odottavat pinnistystä teolliseen tuotantoon. Niiden tulevat investointiuutiset ovat pieniä, mutta osasta saattaa kehkeytyä vielä merkittävääkin bisnestä.

    Artikkelin aiheet
    Kemin biotuotetehdas
    metsäteollisuus
    biotuotteet
    Metsä Group
    teollisuuden investoinnit
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle