Millä korvataan Venäjän-koivu? Suomen metsäteollisuuden lopputuotteissa koivutukin korvaaminen on hankalampaa kuin koivukuitupuun

Kuluvaa puu­markkina­vuotta on leimannut Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Sen seuraukset ovat tuntuneet sekä metsäteollisuuden lopputuotemarkkinoilla että kotimaan puumarkkinoilla.

Koivukuitupuun ja havupuuhakkeen tuonti Venäjältä päättyi kevättalven jälkeen, ja Venäjä suljettiin metsäteollisuustuotteiden markkinoilta länsimaissa. Varsinkin koivutukilla olisi nyt kysyntää, mutta sen kantohintakehitys riippuu niistä koivumääristä, joita pystytään hakkaamaan kotimaisista havupuuleimikoista.

Vuonna 2021 puumarkkinat olivat koronasta elpymisen huippusuhdanteessa, ja talveksi 2021–22 puun kantohinnat laskivat hieman metsäteollisuustuotteiden hintojen perässä. Kuluvasta vuodesta odotettiin huippusuhdanteen jälkeistä maltillisempaa puumarkkinavuotta. Toisin kuitenkin kävi, sillä Ukrainan sodan seurauksena sekä metsäteollisuustuotteiden että puun hinnat nousivat uudelleen.

Ensi vuonna talouskasvun hiipumisen ennustetaan kääntävän havutukkien vuositason keskikantohinnat pieneen laskuun. Sahatavaran hinnat laskevat selvemmin. Kuitupuiden ja koivutukin kantohintojen odotetaan nousevan edelleen vaneri- sekä massa- ja paperiteollisuuden puunhankinnan kiristyvän kilpailun vuoksi.

Korkean inflaation vuoksi puun reaalihintojen lasku voimistuu alenevilla kantohinnoilla, kun taas nousevilla kantohinnoilla reaalihinnan muutos on melko pieni.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24. helmikuuta markkinat toimivat yllättävänkin nopeasti. Jo maaliskuussa Stora Enso, Metsä Group ja UPM ilmoittivat keskeyttävänsä puuntuonnin Venäjältä.

Samoin maaliskuun aikana sekä PEFC- että FSC-sertifiointijärjestelmissä Venäjän ja Valko-Venäjän puu luokiteltiin konfliktipuuksi, mikä poisti sertifikaatit näistä maista peräisin olevilta puilta ja puutuotteilta.

Politiikka tuli mukaan heti markkinareaktioiden jälkeen. Puunviennin jo käytännössä tyrehdyttyä Venäjä sääti maaliskuussa puunvientiä koskevat vientikiellot määrittelemiinsä niin sanottuihin epäystävällisiin maihin Suomi mukaan lukien.

Huhtikuussa julkaistu EU:n viides pakotepaketti päätti venäläisen raakapuun ja puujalosteiden kaupan unionin alueelle, mutta pakotteisiin säädettiin heinäkuulle asti kestänyt siirtymäaika.

Venäjän merkitys Suomen metsäsektorille on ollut suurin koivukuitupuun ja havupuuhakkeen tuonnissa Suomeen. Lisäksi Venäjä on ollut Suomen merkittävä kilpailija Euroopan lopputuotemarkkinoilla erityisesti vanerissa ja sahatavarassa.

Lopputuotemarkkinoilla Euroopan unionissa venäläisen koivuvanerin markkinaosuus oli viime vuosina kasvanut jo lähes puoleen kokonaiskulutuksesta. EU:ssa venäläisen koivuvanerin määrien kasvun takana nähtiin selvää alihinnoittelua, mitä pyrittiin ennen Ukrainan sotaa suitsimaan vuoden 2021 kesä- ja marraskuussa voimaan tulleilla polkumyyntitulleilla.

Venäjän ja samalla myös Valko-Venäjän koivuvanerin poistumisen jälkeen Euroopan markkinoilla on täytettävänä kysyntää, jonka määrä vastaa yli puolta EU:n koivuvanerin kokonaiskulutuksesta. Koivutukkien kysyntä olisi Suomessa nyt erittäin suurta, mutta kysyntää vastaavaa tarjontaa on hankalaa saada nopeasti liikkeelle, ovathan koivutukin markkinat olleet lamassa jo vuodesta 2003 lähtien.

Koivukuitupuussa ja havupuuhakkeessa Venäjän-puu on pystytty korvaamaan paremmin. Tuotantolinjoja on muutettu koivusellusta havusellulle, ja lisäksi suomalaisilla metsäteollisuusyhtiöillä on kasvavaa lehtisellun tuotantoa ulkomailla.

Metsäteollisuusyhtiöt hankkivat Suomessa yli 80 prosenttia puustaan yksityismetsistä. Niistä puunhankinta tehdään yli 80-prosenttisesti pystykaupoilla, kokonaisina leimikoina.

Tämä merkitsee sitä, että metsäteollisuusyhtiöt ostavat ja hakkaavat myös sellaista puuta, jota ne eivät itse jalosta. Merkittävä osa varsinkin koivutukista korjataan sellaisista kuusi- ja mäntyvaltaisista leimikoista, joiden ostajat eivät itse jalosta koivutukkia.

Venäjän-puun korvaamistarpeet näkyvät eniten kuitupuumarkkinoilla, koivutukissa sekä energiapuussa, joten niiden kysyntä on muodostunut suuremmaksi kuin mitä metsäteol­lisuusyhtiöt kykenevät keskinäisillä pystykauppojen puun ja jalostusjakeiden kauppajärjestelyillä hankkimaan.

Tämän vuoksi yhtiöiden puunhankinnat voivat pyrkiä lisäämään tarvitsemiensa puiden täsmäostoja joko metsänomistajien tienvarteen toimittamana hankintapuuna tai esimerkiksi metsänhoitoyhdistysten ja niiden omistamien yhtiöiden puunhankintapalvelujen avulla.

Hankintapuiden hinnat suhteessa kantohintoihin ovatkin odotetusti vahvistuneet kesästä alkaen. Ensimmäisenä vahvistui koivukuitupuun hankintahinta kesäkuussa, havukuitupuiden seuratessa heinäkuussa ja koivutukin elokuussa.

Jos vertailukohdaksi otetaan vuoden takainen syyskuu, koivutukilla hankintahinta oli kuluvan vuoden syyskuussa vahvistunut kaikkien hakkuutapojen pystykauppoihin verrattuna 6,2 euroa. Vastaavasti mäntykuitupuulla vahvistuminen oli 2,7 euroa, kuusikuitupuulla 3,8 ja koivukuitupuulla 3,6 euroa kuutiometriltä.

Sen sijaan useimmissa päätehakkuuleimikoissa pääasiallisina puutavaralajeina olevia mäntytukkia ja kuusitukkia puunostajat saavat edelleen hankittua riittävästi pystykaupoin. Mäntytukin suhteellinen asema hankintakaupoissa oli syyskuussa 3,3 euroa kuutiometriltä vuoden takaista heikompi, kuusitukillakin 40 senttiä heikompi.

Päätehakkuissa havutukkien hankintalisä on usein negatiivinen, ja varsinaista hankintalisää kuusi- ja mäntytukeista on mahdollista saada vain harvennushakkuista.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 10/22.