• Kiinan sellumarkkinat vetävät taas

    Metsä
    31.7.201316:00
    EMILIA PALOJÄRVI

    Lehtisellun vienti Kiinaan ja muualle Aasiaan on vahvistunut, raportoi sellu- ja paperikauppaa seuraava Foex. Lehtisellun toimitukset Kiinaan kasvoivat kesäkuussa 11 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

    Heikot aiemmat kuukaudet kuitenkin jättivät ensimmäisen vuosipuoliskon viennin 150 000 tonnia pienemmäksi kuin viime vuonna. Alkuvuonna paperin ja kartongin käyttö väheni Kiinassa hidastuneen talouskasvun takia.

    Myös havusellun vienti Kiinaan veti kesäkuussa paremmin kuin vuosi sitten, mutta kasvu oli vain kolme prosenttia.

    Kartongin hinnat ovat alkaneet hivuttautua ylös sekä Kiinassa että Pohjois-Amerikassa. Hintojen nousu on kuitenkin tyypillistä kesäkuukausina, kun kartongin toimitusmäärät vähenevät.

    Toimitusmäärän lasku on nähtävissä myös Euroopassa, mutta toistaiseksi se ei ole vielä vaikuttanut hintoihin.

    Foexin mukaan havusellun toimitusmäärä Euroopassa näyttää melko hyvältä. Toimitukset kasvoivat kesäkuussa kuusi prosenttia verrattuna vuoden takaiseen.

    Sanomalehtipaperin kysynnän arvioidaan vähenevän kuusi prosenttia tänä vuonna. Arvio on tehty tammi–kesäkuun lukujen pohjalta.

    Euroopan sanomalehtipaperin toimitukset vähenivät kesäkuussa 11,5 prosenttia viime vuoden kesäkuuhun verrattuna.

    EMILIA PALOJÄRVI

    Sanoma-

    lehtipaperin kysynnän arvioidaan vähenevän.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sellumarkkinat
    Kiina
    Foex
    paperiteollisuus
    kauppa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle