• Paine metsien hoitoon kasvaa Venäjällä, kun teollisuus potee ankaraa puupulaa

    Venäläisen metsälehden mukaan ainespuupula johtuu "ekstensiivisestä metsätaloudesta" eli siitä, että metsiä ei juuri hoideta.
    Havupuuvaltaiset leimikot käyvät Venäjällä yhä harvinaisemmiksi ja niitä joudutaan hakemaan yhä kauempaa teollisuuslaitoksista.
    Havupuuvaltaiset leimikot käyvät Venäjällä yhä harvinaisemmiksi ja niitä joudutaan hakemaan yhä kauempaa teollisuuslaitoksista. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä
    28.8.201815:15
    Henrik Hohteri

    Hakkaa ja unohda -tyylinen metsätalous on johtanut puupulaan Venäjällä, kertoo Luonnonvarakeskus Luken Idän metsätieto -palvelu lähteenään Lesnaja Industrija (metsäteollisuus) -niminen lehti.

    Puuta on paljon, mutta hoidon ja harvennusten puutteessa teollisuuden tarvitseman havupuun osuus on vähentynyt ja lehtipuun osuus kasvanut.

    Artikkelin mukaan pula raakapuusta vallitsee kaikilla Venäjän alueilla.

    Puupulan syyt vaihtelevat. Esimerkiksi Suomen lähellä sijaitsevalla, Pietaria ympäröivällä Leningradin alueella syynä pidetään huonoja korjuukelejä ja terveyshakkuiden väliaikaista kieltoa.

    Vologdan alueella puupulan katsotaan johtuvan suurista jalostusmääristä.

    Leningradin alueella hakkuut ovat vähentyneet kahdessa vuodessa 23 prosenttia 6,4 miljoonasta 4,9 miljoonaan kuutiometriin.

    Aluehallinto valmistelee julkisten teiden rakentamista metsäalueille.

    Venäjällä vaaditaan yhä useammin myös siirtymistä suomalaistyyliseen, intensiiviseen metsätalouteen.

    YK:n maatalousjärjestö FAO:n tilastojen mukaan ainespuuta kertyy hakkuissa Venäjällä 0,3 kuutiometriä hehtaarilta, kun Suomessa vastaava luku on 2,3 ja Ruotsissa 2,5.

    Mallia näyttävät suuret sellu- ja paperiteollisuusyritykset. Ilim-konserniin kuuluva Kotlaksen sellu- ja paperitehdas uskoo kasvattavansa hakkuumääriään viidessä vuodessa 30 prosenttia uuden toimintamallin ansiosta.

    Intensiivinen metsänhoito on Venäjällä uutta. Esteinä sille pidetään korkeita kustannuksia ja epävarmuutta siitä, saako metsään investoija omansa pois.

    Idän metsätieto: Venäjän metsäteollisuudella pulaa havupuusta (vaatii rekisteröitymisen)

    Artikkelin aiheet
    Venäjän metsätalous
    puupula
    metsien hoito
    intensiivinen metsänhoito
    metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle