• Pääkirjoitus: Hakkuuaukko on tuleva metsä

    Muutaman vuoden päästä hakkuuaukolla on kukoistava taimikko hiilidioksidia sitomassa, toteaa Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen.
    Metsä
    28.6.201807:00
    Mari Ikonen

    Aarteen 6/18 sivulla 35 on kuva Sallan yhteismetsän uudistusalasta, jonka maanmuokkausmenetelmänä on käytetty aurausta. Uskon, että joillekin näky edustaa kaikkea sitä, mikä niin sanotussa tehometsätaloudessa arveluttaa ja ahdistaa. Tällaiset kuvat lienevät osasyy siihen, miksi niin moni on allekirjoittanut ympäristöjärjestöjen aloitteen avohakkuiden kieltämisestä. Kansalaisaloite koskee nyt Metsähallituksen metsiä, mutta varmaan jonkun tavoitteena on laajentaa kieltoa seuraavaksi yksityismetsiin.

    Sallan aurattu hakkuuaukko on ruma, ei siitä mihinkään pääse, mutta se on ruma hyvästä syystä.

    Hakkuuaukko on tuleva metsä, ja tässäkin tapauksessa tavoitteena on taata uusille puuntaimille mahdollisimman hyvät kasvun edellytykset. Muutaman vuoden päästä paikalla on jo kukoistava taimikko hiilidioksidia sitomassa.

    Ja jottei totuus unohtuisi: normaalisti hakkuuaukon maanmuokkauksesta jää vähemmän jälkiä ja ympäristö palautuu aiempaa nopeammin ennalleen.

    Viljavilla mailla suositaan mätästävää muokkausta, jolloin taimet jäävät maanpinnan tasoa korkeammalle mättäälle. Tällöin taimet ovat tasamaata paremmin suojassa heinien ja vesakon kilpailulta ja lämpöolot ovat kasvulle paremmat. Esimerkiksi kääntömätästys sopii keskikarkeille kangasmaille sekä turvemaille, joiden vesitalous on kunnossa. Menetelmä sopii sekä kuusen, männyn että koivun uudistamiseen. Kääntömätästyksessä maa pudotetaan kääntäen samaan kohtaan, josta se on kaivinkoneella otettu. Mätäs jää heti muokkauksen jälkeen noin viisi senttimetriä maanpintaa ylemmäs mutta tiivistyy ja madaltuu jo ensimmäisen talven aikana.

    Suomen metsiin istutetaan tänä vuonna noin 160 miljoonaa puuntainta, joista noin kaksi kolmasosaa on kuusia, vajaa kolmasosa mäntyä ja rauduskoivua alle viisi prosenttia. Istutuksista 85 prosenttia tehdään kevään ja alkukesän aikana.

    Pääosa istutuksista tehdään paakkutaimilla, jolloin paakun alaosa ulottuu mättäässä humuskerrokseen. Humuksen maatuessa taimet saavat runsaasti ravinteita, jolloin kasvu lähtee nopeasti käyntiin. Samalla hoitotyön tarve vähenee muttei kokonaan poistu. Uudistamistulos varmistetaan taimikon varhaishoidolla.

    Artikkelin aiheet
    metsänuudistaminen
    hakkuuaukko
    metsänhoito
    Metsähallitus
    Salla
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle