• Päivämäärät talteen: Muista kuskata kuorellinen puutavara pois metsästä, etteivät tuhohyönteiset iske

    Metsäkeskus muistuttaa metsätuholain määräajoista.
    Kaarnakuoriaiset lisääntyvät havupuun kuoren alla.
    Kaarnakuoriaiset lisääntyvät havupuun kuoren alla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsänhoito
    22.6.202510:00
    Suvi Jylhänlehto

    Metsänomistajan tai puutavaran omistajan täytyy huolehtia, että kuorellinen havupuutavara kuljetetaan pois metsistä ja tienvarsilta kesällä metsätuholain määräajoissa.

    Puut pitää kuljettaa pois, jotta hyönteistuhot eivät pääsisi leviämään metsissä, Metsäkeskus muistuttaa.

    Metsätuholain mukaan edellisen vuoden syyskuun alun ja kuluvan vuoden toukokuun lopun välisenä aikana kaadettu havupuutavara on kuljetettava pois hakkuupaikalta tai välivarastosta heinä—elokuussa.

    Päivämäärä vaihtelee sen mukaan, ollaanko eteläisessä (A), keskisessä (B) vai pohjoisessa (C) Suomessa.

    Määräajat

    A-alueella eteläisessä Suomessa mäntypuutavara tulee kuljettaa pois metsästä 1.7. mennessä ja kuusipuutavara 15.7. mennessä.

    B-alueella keskisessä Suomessa mäntypuutavara tulee kuljettaa pois metsästä 1.7. ja kuusipuutavara 24.7. mennessä.

    C-alueella pohjoisessa Suomessa mäntypuutavara tulee kuljettaa pois metsästä 15.7. ja kuusipuutavara 15.8. mennessä.

    Kesä—elokuun aikana kaadettu kuusipuutavara on poistettava metsästä 30 päivän kuluessa hakkuusta, jos sen määrä ylittää 10 kuutiometriä hehtaarilla.

    Mäntypuutavara tulee poistaa kuusipuutavaraa aikaisemmin, jos sen määrä ylittää 20 kuutiometriä hehtaarilla.

    Hakatun puutavaran lisäksi metsistä pitää kuljettaa pois vahingoittuneita havupuita, eli esimerkiksi tuulen tai lumen vaurioittamia havupuita, joista voi levitä metsätuhoja aiheuttavia hyönteisiä.

    ”Yksittäisten havupuiden säästäminen ei lisää merkittävästi laajojen metsätuhojen riskiä, mutta hyönteistuhoriski voi kuitenkin paikallisesti kohota erityisesti kuivina ajanjaksoina ja terveydentilaltaan heikentyneissä metsiköissä”, sanoo valmiuspäällikkö Aki Hostikka Metsäkeskuksesta.

    Alkukesän sää on ollut viileä, sateinen ja vaihteleva. Sen vuoksi kirjanpainan parveilu on ollut vähäisempää kuin viime vuonna alkukesästä.

    Parveilun ennustetaan vilkastuvan keski- ja loppukesällä, mutta kuusen tuholaiset tuottavat todennäköisesti jälkeläisiä vähemmän kuin viime vuosina.

    Lisätietoa metsätuholain velvoitteista ja aluejako löytyvät Metsäkeskuksen verkkosivuilla.

    Lisää aiheesta
    • Mäntypuutavara on poistettava metsästä kuusipuutavaraa aiemmin.

      Metsänhoito | Laki määrää: Havupuutavara pitää kuljettaa kesän aikana metsästä pois hyönteistuhojen estämiseksi

      Tilaajalle
    • Metsäkeskus saa joka kesä joitakin yksittäisiä ilmoituksia siitä, ettei puutavaraa ole viety metsästä pois määräaikaan mennessä.

      Metsänhoito | Puutavaran poisviennin takaraja meni – Tiedätkö, mihin ilmoitetaan metsään jääneistä puista?

      Tilaajalle
    • Syys- ja talvimyrskyissä kaatuneet puut kannattaa kartoittaa hyvissä ajoin ennen kesää.

      Metsänhoito | Syksyn myrskyissä kaatuneet puut houkuttelevat kesällä tuhohyönteisiä – omat metsät kannattaa käydä läpi jo nyt

    Artikkelin aiheet
    metsätuholaki
    Metsäkeskus
    puutavaran kuljetus
    hyönteistuhot
    kirjanpainaja
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla