• Lehti: Ainakin kaksikymmentä kissaa on kadonnut jäljettömiin elokuun aikana Kärsämäellä – syypääksi epäillään ahmaa

    Alueella on runsaasti myös muita petoeläimiä.
    Ulkona liikkuvat kissat ovat olleet katoamisvaarassa Kärsämäellä. Kuvan kissa ei liity tapauksiin.
    Ulkona liikkuvat kissat ovat olleet katoamisvaarassa Kärsämäellä. Kuvan kissa ei liity tapauksiin. Kuva: Päivi Rajala
    Metsä
    31.8.201915:34
    Terhi Pape-Mustonen

    Selänne-lehti kertoo, että kissoja on alkanut kadota alkukuusta Saviselässä Pohjois-Pohjanmaalla. Nyt niitä on kadonnut myös Sydänmaan kylässä, Välikylällä, Koposenperällä, Miilurannalla ja Venetpalossakin. Yhteensä kissoja on hävinnyt ainakin kaksikymmentä.

    Lehti kertoo, että kuun alussa Mari Tiikkainen kaipasi kahta kissaansa, jotka olivat teillä tietymättömillä.

    "Sitten joku kertoi, että Raili Seppälältä on hukassa neljä kissaa. Ne olivat kadonneet yhtenä yönä."

    Samoihin aikoihin tehtiin useita ahmahavaintoja, alueella on myös kettuja ja supeja. Kissojen katoamiset jatkuvat.

    "Leikattuja ihmisrakkaita kotikissoja, oikeita seurakissoja, jotka oleskelivat pihapiirissä ja olivat vasta yksi- ja kaksivuotiaat. Samana yönä katosivat. Me asutaan syrjässä, metsään on vain sata metriä. Ahma on nähty Välikyläntiellä ja Jänisojan tiellä. Lapset itkevät kissoja, mutta uusia en aio nyt hankkia surman suuhun", sanoo yksi lehden haastattelema kissanomistaja.

    Paikalliset epäilevät lehden mukaan, että ahma opettaa ja totuttaa pentunsa saalistamaan pihapiireistä. Alueelta on löytynyt myös osittain syöty pikkuvasikka.

    Selänne: Ainakin kaksikymmentä kissaa on kadonnut lyhyen ajan sisällä Kärsämäellä - syypääksi epäillään ahmaa

    Artikkelin aiheet
    Kärsämäki
    ahma
    kissat
    lemmikin katoaminen
    petoeläimet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle