• Kangasalan Kirkkojärvi tuhnuttaa outoa hajua – hätäkeskukseen tullut puheluita mysteerihajun takia

    Pahoin rehevöityneen Kirkkojärven vedenlaatu on huono ja siellä on havaittu runsaasti sinilevää. Pelkkä sinilevä ei kuitenkaan tutkijoiden mukaan selitä hajua.
    Tilaajalle
    Johtuuko Kangasalan Kirkkojärvestä tuleva haju sinilevistä, jää vielä mysteeriksi.
    Johtuuko Kangasalan Kirkkojärvestä tuleva haju sinilevistä, jää vielä mysteeriksi. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Luonto
    21.8.202317:15
    Eija Vallinheimo

    Kangasalan keskustan lähellä on haissut viikonloppuna ja tänään maanantaina jopa niin voimakkaasti, että hätäkeskukseen on tullut lähialueilta soittoja hajun vuoksi.

    Aamulehden haastattelema Kangasalan ympäristöpäällikkö Tuomo Antila kertoo, että haju johtuu levän hajoamisesta Kirkkojärvellä. Rehevöityneen vesistön yksi tunnusmerkki on kesällä tapahtuvat sinilevien massaesiintymiset.

    Hätäkeskukseen soittajat ovat epäilleet kaasuvuotoa. Soitot tulivat melko kaukaa Suoraman ja Harjunsalon asuinalueilta. Myös Aamulehti oli saanut vinkkejä, joiden mukaan Pähkinäkallion ja Pikonkankaan alueilla oli aistittavissa todella voimakas rikin haju.

    Suomen ympäristökeskuksen sinileväasiantuntia Kristiina Vuorio on ymmällään.

    "Kuulostaa erikoiselta, että sinilevä tuoksuisi rikiltä ja noinkin kaukana, mutta en osaa tarkemmin sanoa. Sinilevä haisee yleensä maamaiselta, homeiselta ja tunkkaiselta. Voisiko siellä olla jotakin muuta bakteeritoimintaa, jos vaikka järven pohja on mennyt kokonaan hapettomaksi", Vuorio pähkäilee.

    Myöskään THL:n johtava tutkija Ilkka Miettinen ei osaa sanoa, mistä haju johtuisi.

    "Järven pohjalle kertyy eloperäistä ainesta ja siinä voi muodostua kaasuja, mutta silloin ne tulevat yleensä hetkellisesti kuplivina ylös. Onko järvessä syy vai jossakin muussa, en osaa sanoa", Miettinen toteaa.

    Sinilevätilanne vaihtelee eri vesistöissä. Vesienhoidon toimenpiteillä pyritään parantamaan vesistöjen veden laatua. Järviwikin mukaan Kangasalan kirkonkylän käsiteltyjä jätevesiä johdettiin Kirkkojärveen vuosina 1959–80. Järvi ei kestänyt kuormitusta, vaan rehevöityi voimakkaasti. Kirkkojärvi on pahoin rehevöitynyt, ja sen veden laatu on erittäin huono.

    Kirkkojärvi soveltuu virkistyskäyttöön varsin huonosti. Talvisin ongelmia aiheuttaa hapen voimakas kuluminen ja kesällä erittäin korkea ravinnetaso ja usein siihen liittyen runsaat leväkukinnat. Kirkkojärvi on tärkeä alue linnustollisesti. Vesilinnuille Kirkkojärvi on hyvin tärkeä levähdys- ja pesimisalue koko sulanveden ajan.

    Lisää aiheesta
    • Jos vedessä on sinilevää, ei kannata mennä uimaan.

      Ympäristö | Osaatko tunnistaa sinilevän? Näiden oireiden ilmaantuessa on syytä hakeutua lääkäriin

    • Sinilevää järven rannassa. Arkistokuva.

      Ympäristö | Sinileväseuranta käynnissä – havainnot voi ilmoittaa omalta havaintopaikalta

    • Syken mukaan sinileväkukintojen huippu ajoittuu Suomen merialueella yleensä heinäkuun lopulle ja elokuun alkuun. Kuva on Lauttasaaren uimarannalta viime vuoden heinäkuulta.

      Ympäristö | Suomen merialueella on tänä kesänä laajojen sinileväkukintojen riski, arvioi Syke

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle