• Aarre: Metsänomistajan keinot ovat vähissä, jos oma taimikko osuu hirvien talvilaitumeksi – ”Jos kantaa ei saada alas, kynnys aloittaa viljely uudelleen on erittäin korkea”, toteaa MTK:n Timo Leskinen

    Hirvieläintuhoja esiintyy eniten suuren kannan alueilla sekä Lapissa. Pahimmillaan laatuvikaa todetaan noin kolmanneksella mäntyvaltaisista taimikoista.
    Uudistaako vai jatkaako kasvatusta, vaikkei tukkia tule? Siinä kysymys, johon ei ole metsänomistajaa tyydyttäviä vastauksia.
    Uudistaako vai jatkaako kasvatusta, vaikkei tukkia tule? Siinä kysymys, johon ei ole metsänomistajaa tyydyttäviä vastauksia. Kuva: Hanne Manelius
    Metsä
    30.10.202117:50
    Maria Latokartano

    Kangasniemen Kutemajärvellä sijaitseva kymmenvuotias männyntaimikko on paraatiesimerkki siitä, miltä taimikko näyttää sen jälkeen, kun hirvilauma on vuodesta toiseen pitänyt aluetta talvilaidunpaikkanaan.

    Jokaisen männyn latvakasvain on katkaistu, monesta useaan kertaan. Joukossa on taimia, joiden latvan hirviemä on katkaissut vasalleen.

    MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen kulkee puulta toiselle ja arvioi tuhojen laajuutta.

    ”Ei yhtään ehjää mäntyä. Näyttää siltä, että taimet on syöty vähintään neljänä talvena perätysten.”

    Kasvupaikka on tuoreen kankaan karumpaa reunaa, ja mäntyjen joukossa kasvaa paikoin lehtipuuta ja kuusta. Suurin osa lehtipuista on kokenut mäntyjen kohtalon, sen sijaan kuuset näyttävät terveiltä.

    ”Tämä ei onneksi ole täysin lohduton kohde. Metsää voi pyrkiä kasvattamaan sekapuustoisena. Jos kasvupaikka olisi karumpi, tilanne olisi täysin toivoton”, Leskinen toteaa.

    Luonnonvarakeskuksen tekemän kanta-arvion mukaan Suomen metsissä asusti syksyn 2020 jahdin jälkeen 82 100 hirveä. Onko määrä nyt sopiva? Vastaus on kyllä tai ei riippuen siitä, keneltä asiaa kysyy.

    ”Maanomistajien ja metsästäjien yhteistyö on keskeisessä roolissa hirvikannan hoidossa. Suurimmassa osassa Suomea tämä toimii, mutta valitettavasti ei kaikkialla. Meillä on jatkuvasti sekä maakunnallisia että paikallisia ongelmia hirvikannan saamisessa asialliseen tasoon”, metsänomistajia edustava Leskinen harmittelee.

    Hirvitiheys on suurin eteläisellä ja lounaisella rannikolla, Pohjanlahden rannikolla Vaasan eteläpuolella sekä Kaakkois-Suomessa. Hirvieläintuhoja esiintyy eniten suuren kannan alueilla sekä Lapissa. Pahimmillaan laatuvikaa todetaan noin kolmanneksella mäntyvaltaisista taimikoista.

    Toistuvan syönnin jälkeen metsänomistaja on vaikean kysymyksen edessä. Uudistaako vajaalaatuinen taimikko vai jatkaa kasvatusta ja hyväksyä se, ettei puista koskaan kehity tukkia?

    ”Jos kantaa ei saada alas, kynnys aloittaa viljely uudelleen on erittäin korkea”, Leskinen sanoo.

    Hirvikantatavoitteet jäävät toistuvasti toteutumatta noin kolmanneksessa hirvitalousalueista. Mistä tämä johtuu? Miksi kantatavoitteisiin pitäisi päästä? Lue koko juttu Aarteen sivuilta.

    Artikkelin aiheet
    hirvieläintuhot
    metsätalous
    hirvikanta
    taimikko
    MTK
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua