• Kirjanpainajien määrä on vähenemässä: "Kun rosvot alkavat temmeltää niin pian poliisit ovatkin jo perässä"

    "Uskon että tulevina vuosina kirjanpainajat vähenevät niin paljon, ettei niistä jakseta enää joka vuosi edes uutisoida."
    Kuolleet kuuset voi jättää esimerkiksi metsäluontoa monipuolistamaan.
    Kuolleet kuuset voi jättää esimerkiksi metsäluontoa monipuolistamaan. Kuva: Ari Nakari
    Metsä
    17.8.201613:34
    Antti Koskinen

    Lämmin kevät huolestutti, ehtivätkö kirjanpainajat parveilla kahdesti. Niiden määrä on kuitenkin jäänyt vähäisemmäksi kuin viime vuosina.

    "Viileän ja sateisen kesän takia kirjanpainajan toukkien kehitys aikuisiksi on hidastunut ja toista sukupolvea ei kesän aikana tule", kertoo Suomen Metsäkeskuksen asiantuntija Pentti Joronen.

    Joronen esittelee Rautjärvellä sijaitsevia kirjanpainajapyydyksiä, joihin ei ole tuholaisia vielä juuri ehtinyt kertyä.

    Pyydykset ovat feromonipyydyksiä, joissa on käytetty kirjanpainajien itsekin erittämiä tuoksuja, joilla ne kutsuvat muita kirjanpainajia hakeutumaan samoihin puihin.

    Pyydys on pystyyn asetettu korkea, tumman värinen putki joka muistuttaa kuusen runkoa. Siinä on reikiä, josta kirjanpainajat menevät sisään ja putoavat purkkiin. Riskirajana pidetään sitä, että kolmen ryhmän pyydyksestä saadaan vähintään 15 000 kirjanpainajaa.

    "Viime aikojen pahin kirjanpainajavuosi oli tällä seudulla vuonna 2014. Siitä on kuitenkin tultu reilusti alas."

    Merkittäväksi syyksi hän mainitsee viileät ilmat, mutta myös kirjanpainajia ja muita kaarnakuoriaisia syövä muurahaiskuoriainen on merkittävä tekijä kantojen vähenemisessä.

    "Aktiivisellakaan metsänhoidolla kirjanpainajia ei voi kokonaan hävittää, mutta luonto hoitaa kyllä itse itsensä. Se toimii kuin poliisi ja rosvo -periaatteella. Kun rosvot alkavat temmeltää niin pian poliisit ovatkin jo perässä", Joronen kuvailee.

    Runsaiden kirjanpainajavuosien myötä myös muurahaiskuoriaiskannat nousevat ja näin tasapaino säilyy.

    "Uskon että tulevina vuosina kirjanpainajat tulevat vähenemään niin paljon, ettei niistä jakseta enää joka vuosi edes uutisoida."

    Kirjanpainaja on kuuselle haitallinen otus, sillä runsaslukuisena se tuhoaa järeän kuusen yhdessä kesässä.

    "Ei näistä enää nyt toisena kesänä kirjanpainajia löydy, kaikki on syöty", Joronen sanoo ja esittelee pystyyn kuollutta kuusikkoa.

    Kirjanpainajien jo tappamia puita ei kuitenkaan kannata heti hakata pois, koska muurahaiskuoriaiset lisääntyvät niissä. Riskirajana pidetään sitä, että kolmen pyydyksen ryhmästä saadaan vähintään 15 000 kirjanpainajaa. Mikäli se alittuu, kirjanpainajat eivät yleensä saa tapettua koko puuta.

    Artikkelin aiheet
    kirjanpainaja
    metsänhoito
    Metsäkeskus
    Rautjärvi
    muurahaiskuoriainen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle