• Ympäristöfilosofi Ylellä: "Suurin osa susihavainnoista on “täysiä susia”"

    Somessa riehuva susiraivo kenties hellittäisi, kun siitä tehtäisiin rangaistavaa vihapuhetta ja susi-sanan käyttö kiellettäisiin.
    Kuvituskuva Ähtärin eläinpuiston sudesta.
    Kuvituskuva Ähtärin eläinpuiston sudesta. Kuva: Timo Aalto
    Metsä
    19.2.201919:30
    Sari Penttinen

    "Viimeaikaisista otsikoista päätellen susia on kuin kissoja vilkkilässä. Kotipihoilla tuijottavien susien määrä sen kun kasvaa, esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla susihavaintojen määrä on viisinkertaistunut kahdessa vuodessa", kirjoittaa ympäristöfilosofi Leena Vilkka Ylen julkaisemassa kolumnissaan.

    Vilkka kysyy, että mikä toimittajia riivaa? "Tapana ei ole muidenkaan yksittäisten eläinten tai ihmisten teillä liikkumisia raportoida."

    Hän ihmettelee naarassuden veripisaroiden uutisointia. "En ole kuullut vastaavia havaintoja tehtävän jokaisesta metsissämme liikkuvasta ketusta, hirvestä, karhusta tai ihmisestä."

    "Susihavainnoista suurin osa on tosiaan “täysiä susia”. Niillä ei ole mitään tekemistä uhanalaisen suden kanssa. Sudeksi luokitellaan ketut, koirat, ilvekset, supikoirat, traktorit, kannot, haamut, luulot ja aavistukset", Vilkka kirjoittaa.

    Hän ehdottaa, että jatkossa puhuttaisiin metsän koirasta (Canis lupus). "Se on koiraeläimiin kuuluva nisäkäs, joka on samaa sukua kuin kesy koira ja sellaisena ansaitsee koirista välittävien kunnioituksen."

    Leena Vilkan kolumni Ylen sivulla

    Artikkelin aiheet
    Leena Vilkka
    Yle
    susi
    ympäristöfilosofia
    someraivo
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle