
Tutkinnon läpäistäkseen metsästäjäksi haluavan on perehdyttävä muun muassa metsästykseen liittyvään lainsäädäntöön, lajituntemukseen sekä metsästyksen turvallisuuteen liittyviin seikkoihin. Näin on ollut jo 60 vuotta.
Lainsäädäntö asettaa metsästäjille merkittäviä velvollisuuksia. Siksi on tärkeää, että metsästäjätutkinnon suorittanut tuntee lainsäädännön ja pystyy harrastamaan turvallisesti ja vastuullisesti.
”Metsästäjätutkinto, siihen valmentava koulutus sekä Metsästäjän opas muodostavat yhdessä vastuullisuuden koulutusohjelman”, erikoissuunnittelija Marko Mikkola Suomen riistakeskuksesta sanoo Suomen riistakeskuksen syntymäpäiväuutisessa.
Suomen 279 riistanhoitoyhdistystä järjestävät metsästäjätutkintoon valmistavia koulutuksia ympäri Suomen. Tämän takia kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus osallistua koulutukseen ja päästä harrastuksessa alkuun riippumatta asuinpaikasta.
”Tätä paikallistasolla toteutettua kokonaisuutta voitaisiin kutsua myös suureksi suomalaiseksi luontokouluksi.” Marko Mikkola
Metsästäjätutkinnon 60-vuotista taivalta kunnioitetaan Metsästäjän oppaan juhlapainoksella. Opas toimii oppikirjana metsästäjiksi aikoville. Kirja kiteyttää tiivistetysti sen, mitä suomalaisen metsästäjän tulee osata ja tietää.
Opas tarjoaa tietoa myös muille metsästyksestä, luonnosta ja riistaeläimistä kiinnostuneille paljon hyvää tietoa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
