• Metsäteollisuus vientisuman purkamisen keskiössä – "Lakko oli Suomelle kallis huoltovarmuusharjoitus”

    Neljä viikkoa kestäneet työnseisaukset ovat saaneet aikaan merkittävän suman viennissä ja purettavana on nyt poikkeuksellisen suuria varastoja valmiita tuotteita.
    Tilaajalle
    Lakkojen aiheuttaman vientiruuhkan purkaminen tulee kestämään useita viikkoja.
    Lakkojen aiheuttaman vientiruuhkan purkaminen tulee kestämään useita viikkoja. Kuva: Saara Lavi
    Metsä|Yritykset
    7.4.202408:00
    Juho Hannuksela

    Kotimainen metsäteollisuus ja siihen välillisesti liittyvät toimijat ovat ottaneet huojentuneina vastaan tiedon lakkojen päättymisestä. Neljän viikon ajan pysähtyneenä ollut vienti aiheutti merkittävää haittaa metsäteollisuuden yrityksille ja alihankkijoille.

    Vuonna 2023 viennin osuus metsäteollisuuden tuotannosta vaihteli tuoteryhmittäin 60 prosentista 97 prosenttiin, joten avautuva vienti on alan yrityksille odotettu uutinen.

    Raakapuuta jalostaville metsäteollisuusalan yrityksille on kertynyt lakon aikana poikkeuksellisen suuria valmiin tavaran varastoja, joita on laajennettu myös tilapäisillä ratkaisuilla. Poikkeusjärjestelyin varastoitujen lopputuotteiden vientikuljetukset pyritään aloittamaan tilanteen salliessa välittömästi.

    Metsäteollisuusliitto ry:n kansainvälisen kaupan päällikkö Jenni Isola ei ota kantaa yksittäisten jäsenyritysten tilanteeseen lakkojen päättyessä, mutta kertoo liiton seuranneen tilanteen kehittymistä aktiivisesti.

    ”Kuten olemme tiedotteissa todenneet, lakkojen taloudellinen haitta on huomattavaa. Todelliset vaikutukset tullaan näkemään vasta myöhemmin, sillä yritykset julkaisevat tulostiedotteita kvartaaleittain eli neljännesvuosittain”, hän täsmentää.

    Kuluneen lakon keskiössä ovat olleet rahtialusten lastauksesta ja lastin purkamisesta vastaavat satamaoperaattorit, joiden työntekijöinä lakossa olleet ahtaajat toimivat.

    Satamaoperaattorit ry:n toimitusjohtaja Juha Mutru arvioi vientisuman purkamisen ja rahtitilanteen normalisoitumisen kestävän useita viikkoja, vaikka töitä satamissa tullaankin tekemään runsaina ylitöinä.

    Ajo- ja lepoaikasäädöksiin halutaan joustoja.

    Metsäteollisuuden alihankkijoista erityisesti kuljetusalan yritykset ovat kärsineet tilanteesta, vaikka eivät olleet olleet suoraan lakon kohteena.

    Suomen kuljetus- ja logistiikka-alan etujärjestön SKAL ry:n teettämän kyselyn mukaan kappaletavara– ja ulkomaankuljetuksiin erikoistuneista yrityksistä yli 70 prosenttia kertoo lakkojen vähentäneen ajoja.

    SKAL:in toimitusjohtaja Anssi Kujala kertoo lakkojen vaikutuksien osuneen voimakkaasti kuljetusyrityksiin, jotka työskentelevät metsäteollisuuden rahtien parissa.

    ”Raakapuun kuljetuksiin tämä lakko ei merkittävästi vaikuttanut, mutta tehtailta satamaan valmistuotteita kuljettaville, ja satamista tehtaille esimerkiksi kemikaaleja ajaville yrityksille lakko on ollut merkittävä isku.”

    Hänen mukaansa rahtisuman purkua tulisi jouduttaa tekemällä joustoja ajo- ja lepoaikasäädöksiin. Tällä tavoin voitaisiin ylitöillä helpottaa tavarantoimituksia.

    ”Huhti- ja toukokuu on perinteisesti ollut vilkas rahtikuukausi, jonka lisäksi lakkosuman purku nyt tulee. Uskon, että hetkellisesti voidaan tilaajille joutua myymään ei-oota ja toimitusajat venyvät normaalia pidemmäksi", Kujala kertoo.

    ”Vähän ironisesti olen sanonut, että tämä oli hyvä, mutta kallis huoltovarmuusharjoitus”

    Hänen mukaansa on vaikea arvioida, kuinka kauan tilanteen normalisoituminen vie, mutta puhutaan joka tapauksessa useasta viikosta. Saadun palautteen perusteella lakko on pahimmillaan ajanut kuljetusalan yrityksiä konkurssiuhan alle, sillä alaa haastaa jo ennestään kova kustannusten nousu, joka on syönyt yritysten taloudellista puskuria.

    Lakot ovat toisaalta myös vauhdittaneet joidenkin kuljetusyritysten toimintaa, sillä vaihtoehtoisia kuljetusreittejä junille ja rahtilaivoille on täytynyt löytää. Yhdistyksen jäsenyrityksistä noin seitsemän prosenttia ilmoittaa kysynnän kasvaneen, joten myös vaihtoehtoisia reittejä pitkin päästään lakkosuman rahtia kuljettamaan.

    ”Vähän ironisesti olen sanonut, että tämä oli hyvä, mutta kallis huoltovarmuusharjoitus. Etelän satamien ollessa kiinni, jouduttiin etsimään vaihtoehtoisia kuljetusreittejä tuotteille”, Kujala sanoo vakavana.

    Lisää aiheesta
    • Lakkojen metsäteollisuudelle muodostamaa vientisumaa tullaan purkamaan ylitöinä. Kuvituskuvassa vientiin lähtevää sahatavaraa.

      Yritykset | Pitkä lakko iski erityisesti metsäteollisuuteen – varastojen purkaminen tulee kestämään useita viikkoja

      Tilaajalle
    • Matti Kylävainion mukaan sahat menettävät satamalakon takia tilauksia ulkomaisille kilpailijoille.

      Metsäteollisuus | Keitele varautuu lomautuksiin - lakko vie tilaukset kilpailijamaihin

      Tilaajalle
    • Lakon pitkittyessä kontteja kerääntyy väistämättä satamiin ja niiden purkuun vaadittava aika on S-ryhmälle vielä epäselvä. Arkistokuva.

      Työmarkkinat | Satamalakko aiheuttanut kauppaketjuille lisäkustannuksia, nyt ehkä helpottaa

    • Valion mukaan sen toimitukset EU-alueelle ovat onnistuneet pääsääntöisesti, vaikka niissäkin on ollut haasteita. Yhtiön tehtaat ovat olleet toiminnassa normaalisti.

      Elintarviketeollisuus | Valio purkaa useita kuukausia lakon aikaisia lisävarastoja

    Artikkelin aiheet
    metsäteollisuus
    lakko
    vientisuma
    satamaoperaattorit
    kuljetusala
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy