Analyysi: Blokkien paluu vai sujuva siirtymä?

Arviot, ennusteet ja skenaariot tulevasta ovat usein tärkeitä. Ne auttavat suuntautumaan ja varautumaan. Aina niistä ei ole apua. Venäjän sota Ukrainassa ei ollut niidenkään tutkassa. Ennen sotaa tehdyt ennusteet muuttuivat hetkessä arvottomiksi. Moni asia menee nyt uusiksi.

Suoria seurauksia on jo tiedossa. Siirtymä pois fossiilisista kiihtyy. Huoltovarmuuden ja puolustuksen arvo nousee. Ankara ruokapula voi koetella etenkin köyhiä maita. Tuleeko globaali taantuma pandemian tuottaman perään? Miten nämä ratkotaan?

Kaiken keskellä pitää kuitenkin katsoa pidemmälle. Millä silmin näemme nyt tulevat haasteet, mihin ne voivat maailmaa viedä?

Tätä on toki pohdittu. Vakuutusjätti Lloyd´s ehti juuri ennen sotaa julkaista tulevaisuudesta raportin, joka sodan myötä on muuttunut hyvin ajankohtaiseksi. Raportissa nostetaan geopolitiikka suureksi epävarmuustekijäksi suuren riskin eli ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta.

Ilmastonmuutos poikkeaa monista riskeistä siinä, että mikään maa ei pääse sen haittoja piiloon. Niiden torjumiseksi ja välttämättömän siirtymän toteuttamiseksi tarvitaan globaalia yhteistyötä, sillä yksittäisten maiden omat toimet eivät yksin riitä.

Siirtymä voi tuottaa myös selvää taloushyötyä, mutta siinä on riskinsäkin. Tältä kannalta eri maiden lähtökohdat ja näkymät vaihtelevat suuresti. Toisten maiden ilmapiirissä painottuvat siirtymän tuomat hyödyt, toisissa pelko nykyisten etujen ja asemien menetyksestä.

Raportissa päähuomio on juuri siinä, millä tavoin omien etujen varjelu ja geopolitiikka voivat vaikuttaa siirtymän toteutukseen ja globaaliin yhteistyöhön. Tältä pohjalta hahmotellaan kolmea eri suuntaa, joihin maailma voi kulkea.

Jos kovin monien maiden toimia leimaa omien etujen ajaminen ja jos globaali yhteistyö on vähäistä kauppaa myöten, tuloksena voi olla vaisujen toimien ja hitaan siirtymän sävyttämä ilmastoanarkia. Skenaarion mukaan globaali talous olisi huonossa jamassa, vähähiilimarkkinakin. Silti siirtymä etenisi osassa maita etuja hakien ja fossiilituontia korvaten. Ilmasto- ja siirtymäriskit olisivat alkuun pieniä, sitten yhä suurempia.

Jos taas tarpeeksi monien maiden toimia leimaa luottamus globaalin yhteistyön ja siirtymän tuomiin yhteisiin hyötyihin, tuloksena voi olla niin sanottu vihreä globalisaatio. Yhteistyö sääntöineen ja kannustimineen kasvattaisi taloutta ja vähähiilimarkkinaa. Hyötyä jaettaisiin reilusti, kehittyviä maita tuettaisiin. Ilmasto- ja siirtymäriskit voisivat pysyä aisoissa.

Jos maailman maat jakautuvat valtablokkeihin, joiden välillä ei yhteistyötä paljon ole, tuloksena voi olla vihreä kylmä sota. Blokit kävisivät kilpailua taloudesta, teknologiasta ja vallasta, siirtymästäkin. Vähähiilimarkkina kasvaisi mutta olisi epävarma ja jakautunut yhteisten sääntöjen puuttuessa. Siirtymä olisi ontuva, riskien ja jännitteiden sävyttämä.

Mikä näistä vaihtoehdoista toteutuu ja miksi? Raportti pitää blokkivetoista kehitystä todennäköisimpänä nykyasetelmien valossa. Jos maailmassa on paljon eturistiriitoja, siirtymä voi tuskin olla kovin sujuva.

Sujuvan siirtymän mahdollisuuksia voi kuitenkin parantaa se, että kaupankäynti, vuorovaikutus, yhteistyö ja vähähiilitalouden kasvunäkymät voivat sittenkin vetää useimpia maita puoleensa enemmän kuin kovin suljettu, etupiireihin blokkiutunut maailma.

Lopulta toteutuva kehitys ei juuri koskaan ole minkään selväpiirteisen skenaarion mukainen, vaan yhdistelmä eri piirteitä ja ihan uusiakin tekijöitä. Siksi tulevaan on hyvä varautua vahvistamalla resilienssiä, kykyä toimia monenlaisissa ja muuttuvissa oloissa.

Kirjoittaja Jakob Donner-Amnell on joensuulainen sosiologi, joka tutkii metsäalaa, aluekehitystä ja niiden tulevaisuutta.