• Perinteisiä hakkuutapoja suositaan

    Eri-ikäiseen metsään ja jatkuvaan kasvatukseen tähtäävät hakkuut ovat jääneet vähäisiksi. Metsänhoitoyhdistykset odottivat, että uuden metsälain mahdollistamilla vaihtoehtoisilla hakkuutavoilla olisi ollut enemmän kysyntää.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    20.10.201410:36
    MT toimitus

    Intoa vaihtoehtoisiin hakkuisiin jarruttaa kantohinnan mataluus. Ostajat ovat varovaisia kohteiden hinnoittelussa, sillä niiden korjuusta ei ole kokemusta.

    Metsätutkan mukaan noin neljännes metsänomistajista on kiinnostunut uusista hakkuutavoista.

    Toiminnanjohtaja Jari Yli-Talonen Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksestä kertoo, että jatkuvan kasvatuksen hakkuut eivät ole juurikaan työllistäneet aiheeseen perehtynyttä toimihenkilöä. Edes vaihtoehtoisista hakkutavoista tiedottaminen ei ole tilannetta muuttanut.

    ”Tämä on selkeä pettymys. Jatkuvaan kasvatukseen tähtääviä leimikoita ja hakkuita on tehty vain murto-osa odotuksesta.”

    Suomen metsäkeskuksen tarkastuspalveluiden päällikkö Aki Hostikka kertoo huomanneensa, että into metsän uudistamiseen on heikentynyt.

    ”Metsänuudistamisen taso on tulossa alas. Se näkyy jo nyt taimimäärissä. Metsänomistajat yrittävät päästä uudistamisesta entistä halvemmalla.”

    Artikkelin aiheet
    hakkuutavat
    jatkuva kasvatus
    metsänhoitoyhdistykset
    metsälak
    metsänomistajat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle