• Turvesuolta lähtenyt palo levisi metsään Kauhavalla – sammutustöissä ahersi yli 100 palomiestä ja helikopteri

    Etelä-Pohjanmaalla Kauhavalla yli 80 hehtaarille levinnyt metsäpalo saatiin aamulla rajattua.
    Pelastuslaitos sai ilmoituksen suuresta maastopalosta kello kahden aikaan sunnuntai-iltapäivänä. Palo saatu rajattua ja se on hallinnassa.  LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Pelastuslaitos sai ilmoituksen suuresta maastopalosta kello kahden aikaan sunnuntai-iltapäivänä. Palo saatu rajattua ja se on hallinnassa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Metsä
    30.7.201813:17
    STT

    Puolustusvoimilta on pyydetty virka-apua jälkivartiointiin.

    Puolustusvoimien helikopteri on auttanut suurpalon sammuttamisessa. Setälän mukaan helikopteri on pudottanut metsään yhteensä 53 pussillista vettä.

    Palomiehiä sammutustöissä on yhteensä yli sata. Palo ei ole uhannut asutusta, eikä henkilövahinkoja ole tullut.

    Pelastuslaitos sai ilmoituksen suuresta maastopalosta kello kahden aikaan sunnuntai-iltapäivänä. Palo on saatu rajattua ja se on hallinnassa.

    Palo sai alkunsa turvekentältä, josta se levisi metsään. Paloalue sijaitsee Kauhavalla Viinikan ja Tyynismaan kylän välisellä alueella.

    Artikkelin aiheet
    metsäpalo
    Kauhava
    turvesuo
    pelastustoimet
    Puolustusvoimat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle