

Metsätien peruskorjaus Virtain Kurjenkylässä valmistuu tulevana kesänä. Alun perin tie on rakennettu 1970-luvulla.
"Murskeen osuus metsätien kunnostuksen hinnasta on kaksi kolmasosaa", metsänparannusesimies Jari Hemminki sanoo. Hänen työpaikkansa on Pohjois-Pirkan metsänhoitoyhdistys.
Salmilammin metsätiehen Virtain Kurjenkylässä saatiin kalliomursketta läheltä, joten kuljetuskustannukset pysyivät kurissa.
Koko hankkeen arvonlisäveroton kustannusarvio on 49 200 euroa. Se riittää kolmen ja puolen kilometrin mittaisen tien peruskorjaukseen. Tien hyötyalue on 870 hehtaaria.

Korjaus alkoi viime syksynä kaivinkonetöillä: ojat perattiin ja kiviä poistettiin tierungosta. "Kiviä oli paljon", Hemminki kertoo.
Kaikki rummut uusittiin, ja uusiakin rakennettiin. Murskeen ajo alkoi tämän vuoden maaliskuussa.
Tulevaksi kesäksi jää viimeisteltävää.
"Roudan päälle ajettu murske painuu vielä, joten lanaamista on luvassa. Väistöpaikkoja tehdään myös."

Peruskorjattava tie on alun perin rakennettu 1970-luvulla.
"Tiekuntaa ei ole aiemmin ollut. Se perustettiin nyt, kun pidimme tietoimituksen ennen peruskorjauksen aloitusta", Hemminki kertoo hankkeen vaiheista.
Hän esitti tiekunnan perustamista osakkaille loppusyksystä 2018. Se sopi porukalle, tietoimitus pidettiin kevättalvella 2019. Silloin haettiin myös Kemera-rahoitus peruskorjausta varten.
Hemminki suunnitteli korjauksen, ja metsänhoitoyhdistys myös teetti kaikki tarvittavat työt.
"Yhdistys hoiti homman avaimet käteen -periaatteella", Hemminki sanoo.
Tiekuntaan kuuluu viisi osakasta. Osalla on useampia kiinteistöjä, osakastiloja on kaikkiaan 11. Tiekunnan toimitsijamies on Heikki Koro, ja varalla on Jaana Nihti.

"Hyvän metsätien hyödyn tajuaa viimeistään silloin, kun sen näkee valmiina", Koro sanoo.
Hänellä on Salmilammin tien tuntumassa noin 150 hehtaarin metsätila.
"Nyt puun saa pois minä vuodenaikana tahansa. Kunnollinen tie auttaa tosi paljon kuljetuksissa."
"Pohjois-Pirkan alueella on meneillään parikymmentä metsätiehanketta", Hemminki kertoo.
Puolisen tusinaa aloitetaan tulevana kesänä, loput ovat ehtineet viimeistelyvaiheeseen.
Pohjois-Pirkan metsänhoitoyhdistys ulottuu moneen pitäjään. Yhdistys toimii alueella, johon mahtuvat Virrat, Jämsän Kuorevesi ja Längelmäki, Mänttä-Vilppula, Juupajoki, Orivesi, Ruovesi, Ylöjärven Kuru sekä Tampereen Teisko ja Aitolahti.
Metsäautotiet ovat leutoina talvina kovilla.
"Routainen aika jää nykyisin kovin lyhyeksi. Puuta on kuitenkin pakko korjata, joten teiden kuntoa koetellaan”, Hemminki sanoo.
Mennyt talvi ei ollut Virtain korkeudellakaan kummoinen. Vielä joulukuussa piti lanata raiteita pois metsäteiltä. Sama "kesähoito" oli aloitettava jälleen maaliskuussa.
Korjaustarpeita on useissa paikoissa, Hemminki kertoo. Hänen mielestään metsäteollisuuden kannattaisi maksaa puun hinnassa hyvän metsätien lisä.
”Kunnollista kulkuväylää ei nyt huomioida mitenkään metsänomistajalle maksettavassa puun hinnassa. Uskon, että hyvän tien lisä innostaisi kunnostuksiin.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
