• Metsänomistaja ei varaudu ilmastonmuutokseen

    Vaikka suomalaiset metsänomistajat tuntevat ilmastonmuutoksen kohtuullisen hyvin, ilmastonmuutos ei vaikuta heidän päätöksiinsä. Tutkijan mielestä olisi syytä harkita, voisiko uudistettaessa osan siemen- tai taimimateriaalista hankkia eteläisemmältä alueelta.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    18.4.201312:37
    MT toimitus

    Suomalaiset metsänomistajat tuntevat ilmastonmuutoksen kohtuullisen hyvin, kertoi professori Martin Welp saksalaisesta Eberswalden kestävän kehityksen yliopistosta. Hän esitteli tutkimustuloksiaan keskiviikkona Helsingin yliopiston ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion järjestämässä seminaarissa.

    Welp haastatteli tutkimukseensa kolmeatoista Juupajoen lähialueilla asuvaa metsänomistajaa ja muuta metsäalan toimijaa.

    Welpin mukaan ilmastonmuutos ei vaikuta esimerkiksi uudistamispäätöksiin. Metsänomistajat kertoivat aikovansa käyttää jatkossakin kylvöissä ja istutuksissa samalta lämpösumma-alueelta peräisin oleva materiaalia.

    ”Näin siitä huolimatta, että variointi voisi kannattaa. Osan taimista voisi ottaa samalta lämpösumma-alueelta ja osan etelämpää”, Welp esitti.

    Haastatteluiden perusteella taloudelliset syyt painavat metsänomistajan valinnoissa eniten.

    Tutkimusten mukaan sekametsä on varteenotettava vaihtoehto, kun ilmasto lämpenee. Vaikka puhtaan havumetsän kasvattaminen on toistaiseksi taloudellisesti kannattavampaa kuin sekametsän, metsänomistajat eivät kuitenkaan tyrmänneet ajatusta sekametsien perustamisesta.

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    metsätalous
    Martin Welp
    metsänomistaja
    sekametsä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio