• Yksityismetsienliiketulos heikkeni

    Metsä
    29.6.201216:00
    MT toimitus

    Vuonna 2011 yksityismetsätalouden liiketulos jäi 88 euroon metsämaan hehtaarilla. Se on reaalisesti viidenneksen heikompi kuin tulos keskimäärin vuosina 2001–2010, Metsäntutkimuslaitos uutisoi.

    Kaikkiaan liiketulosta kertyi yksityismetsistä viime vuonna 1,2 miljardia euroa. Edellisvuodesta reaalinen liiketulos heikkeni noin prosentin.

    Liiketulokseen vaikuttavat kantorahatulot, puuntuotannon kustannukset ja valtion tuki. Ne eivät olennaisesti muuttuneet edellisvuodesta. Reaaliset bruttokantorahatulot alenivat vajaan prosentin, mutta puuntuotannon kokonaiskustannukset säilyivät ennallaan. Kokonaiskustannukset koostuvat investoinneista puuntuotantoon ja erilaisista metsien hallintokustannuksista.

    Kannattavuuden kehitys vaihteli huomattavasti maan eri osissa. Suuralueittain tarkasteltuna kehitys oli myönteisintä Itä-Suomessa, jossa lisääntyneet hakkuut nostivat reaalista liiketulosta prosentilla.

    Sen sijaan Pohjois-Suomessa liiketulosta kertyi kuusi prosenttia edellisvuotta vähemmän. Länsi-Suomessa lasku oli prosentin luokkaa.

    Parhaat hehtaarikohtaiset liiketulokset entisen metsäkeskusjaon mukaan tekivät Kaakkois-Suomi, Häme-Uusimaa ja Etelä-Savo. MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    yksityismetsät
    metsätalous
    liiketulos
    Metsäntutkimuslaitos
    Suomen alueet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle