• Stora Enson veden käyttö vähenee Imatralla 500 miljoonaa litraa vuodessa ‒ uusi puun kuorimalinja tarvitsee vettä 85 prosenttia aiempaa vähemmän

    Puuta Imatralla jalostetaan vuosittain noin viisi miljoonaa kuutiometriä. Se tarkoittaa puurekan täyttä kuormaa tehtaalle joka kuudes minuuutti.
    Stora Enso on uudistanut puunkäsittelyn Imatran-tehtaillaan 80 miljoonalla eurolla. Kuvassa on sellutehtaan hakekuljettimia Kaukopäässä.
    Stora Enso on uudistanut puunkäsittelyn Imatran-tehtaillaan 80 miljoonalla eurolla. Kuvassa on sellutehtaan hakekuljettimia Kaukopäässä. Kuva: Mikko Nikkinen
    Metsä|Metsäteollisuus
    7.11.202216:24
    Juha Kaihlanen

    Stora Enso on saanut valmiiksi 80 miljoonaa euroa maksaneen investoinnin yhtiön tehtaiden puunkäsittelyyn Imatralla.

    Investointi pienentää puunkäsittelyyn kuluvaa vesimäärää merkittävästi.

    Veden käyttö vähenee vanhaan kuorimalinjaan ja samaan puumäärään verrattuna 85 prosenttia, mikä tarkoittaa vuodessa 500 miljoonaa litraa vähemmän vettä, Stora Enson tiedote kertoo.

    Jatkossa puut kuoritaan ja haketetaan keskitetysti Kaukopäässä kolmella kuorintalinjalla.

    Keskitetty ja nykyaikaisempi puunkäsittely parantaa yhtiön mukaan prosessin vakautta ja tehokkuutta. Lisäksi Tainionkoskella melu vähenee, kun puunkäsittely päättyyy siellä.

    Jatkossa puut kuoritaan ja haketetaan keskitetysti Kaukopäässä kolmella kuorintalinjalla.

    Puuta Stora Enso jalostaa Imatralla vuosittain noin viisi miljoonaa kuutiometriä. Se tarkoittaa puurekan täyttä kuormaa tehtaalle joka kuudes minuutti vuoden ympäri.

    Imatran-tehtaat muodostuu kahdesta tuotantoyksiköstä, jotka toimivat Kaukopäässä ja Tainionkoskella. Kokonaisuus kuuluu maailman suurimpien kuluttajakartonkitehtaiden kärkeen.

    Tuotantokapasiteetti on 1,2 miljoonaa tonnia kuluttajapakkauskartonkia, 1,3 miljoonaa tonnia sellua ja noin 0,5 miljoonaa tonnia muovipäällysteitä.

    ”Investointi palvelee Imatran-tehtaita vuosikymmeniä eteenpäin”, sanoo tehtaanjohtaja Mikko Nieminen (vas.). Kuvassa oikealla on projektipäällikkö Kimmo Nikunen.
    ”Investointi palvelee Imatran-tehtaita vuosikymmeniä eteenpäin”, sanoo tehtaanjohtaja Mikko Nieminen (vas.). Kuvassa oikealla on projektipäällikkö Kimmo Nikunen. Kuva: Mikko Nikkinen

    Nyt valmistuneeseen investointiprojektiin kuului kolmannen kuorintalinjaston asentaminen, puuhakkeen käsittely- ja varastointijärjestelmien parantaminen sekä muutoksia nykyiseen puunkäsittelyalueeseen.

    Tehtaanjohtaja Mikko Niemisen mukaan koronan tuomista haasteista huolimatta työt etenivät normaalisti ja investointi valmistui ajallaan ja pysyi budjetissa.

    ”Tärkeintä on, että työt saatiin tehtyä turvallisesti. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa sujui erittäin hyvin. Investointi palvelee Imatran-tehtaita vuosikymmeniä eteenpäin”, Nieminen kertoo.

    Projektissa tehtiin lähes 700 000 työtuntia. Mukana oli yli 500 yritystä, joista lähes 40 prosenttia oli Etelä-Karjalasta.

    Investoinnin rakennusvaiheessa maahan sijoitettiin 700 teräsputkipaalua ja 100 porapaalua, yhteensä noin 18 kilometrin verran. Lisäksi siilojen rakenteisiin käytettiin noin 3 000 tonnia rautaa.

    Kaukopään tehdasalueelle valmistui hakkeen varastointia varten kaksi uutta siiloa. Suuremman siilon halkaisija on 38 metriä ja seinäkorkeus 25 metriä.

    Lisää aiheesta
    • Metsä Groupin 1,85 miljardia euroa maksanut biotuotetehdas valmistuu Kemissä ensi kesän lopulla. Tehdas käyttää vuosittain noin 7,6 miljoonaa kuutiometriä kuitupuuta, mikä on yli neljä miljoonaa kuutiota nykyistä sellutehdasta enemmän.

      Metsäteollisuus | Metsä Group kannattavin kolmesta suuresta tammi‒syyskuussa – sellun ja muiden tuotteiden korkeat hinnat vetivät metsäyhtiöt ennätyksiin

      Tilaajalle
    • Puun tuonnin loputtua Venäjältä Stora Enso lisää puunhankintaa kotimaassa.

      Metsäteollisuus | Stora Enso vahvistaa puunhankintaansa Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla – palkkaa lisää metsäammattilaisia

    • Oulun ensimmäisen paperikoneen muuntaminen kartonkikoneeksi lisäsi puun tarvetta 0,5 miljoonaa kuutiometriä ja nyt toisen koneen muunto miljoona kuutiometriä.

      Metsäteollisuus | Oulun uudelle kartonkikoneelle kuitupuuta Pohjois-Suomesta ja sellua ehkä Etelä-Amerikasta asti

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa