• Pohjoissavolainen Savotta on vuoden metsänhoitoyhdistys – erityismaininta kansainvälisestä kestävän metsätalouden edistämisestä Vietnamissa

    Vuonna 2012 käynnistynyt Savotan ja Food and Forest Development Finlandin (FFD) vetämä hanke huipentui PEFC-sertifiointiin Vietnamissa.
    MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola ja MTK:n assistentti Minna Keränen ojensivat mhy Savotan Tapio Tolppaselle ja Rauno Karppiselle palkinnon Vuoden Kympiksi valinnan johdosta. Taiteilija Timo Laitalan talvinen öljyväriteos on nimeltään Nostalgiamänty.
    MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola ja MTK:n assistentti Minna Keränen ojensivat mhy Savotan Tapio Tolppaselle ja Rauno Karppiselle palkinnon Vuoden Kympiksi valinnan johdosta. Taiteilija Timo Laitalan talvinen öljyväriteos on nimeltään Nostalgiamänty. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä
    29.10.202016:58
    Jukka Koivula

    Mhy Savotta valittiin metsänhoitoyhdistysten Vuoden Kympiksi MTK:n metsävaltuuskunnan kokouksessa eilen torstaina Jyväskylässä.

    "Olemme täyden palvelun metsänhoitoyhdistys. Pystymme tarjoamaan metsänomistajille perusmetsäkaupan, metsänhoidon ja metsäneuvonnan rinnalla neuvoa ja apua muun muassa metsätilojen sukupolvenvaihdoksiin, metsätiekauppoihin sekä tie- ja ojasuunnitteluun toteutuksineen", yhdistyksen puheenjohtaja Tapio Tolppanen kommentoi MT:lle.

    Viime vuonna metsänhoitoyhdistys Savotta oli Suomen ykkönen kemera-rahojen käytössä.

    "Sitä voi pitää yhtenä mittarina aktiiviselle toiminnalle", Tolppanen sanoo.

    Savotta saa myös kiitosta metsänhoitoyhdistystoiminnan ja kestävän metsätalouden edistämisestä kansainvälisesti.

    ”Mhy Savotta on ollut mukana viemässä suomalaista osaamista maailmalle. Hyvä huomata, että osaaminen, yhteistyö ja tulokset toimivat niin Ylä-Savossa kuin keskisessä Vietnamissa”yhdistyksen johtaja Rauno Karppinen kertoo.

    Vuonna 2012 käynnistynyt Savotan ja Food and Forest Development Finlandin (FFD) vetämä hanke huipentui PEFC-sertifiointiin.

    Keski-Vietnamissa toimiva Thua Thien Huen metsäosuuskuntien liitto sai elokuun lopulla saamaan ryhmäsertifikaattiin, joka on myönnetty Vietnamin kansallisen sertifiointiohjelman mukaan.

    Metsänhoitoyhdistys Savotta toimii Iisalmen, Sonkajärven, Vieremän, Kiuruveden, Lapinlahden, Varpaisjärven, Pielaveden ja Kaavin sekä Kuopion Juankosken ja Nilsiän alueilla. Jäseniä yhdistyksellä on 8 200 ja toimihenkilöitä 44.

    MTK myöntää Vuoden Kymppi -tunnustuksen vuosittain metsänhoitoyhdistykselle tai metsänhoitoyhdistyksen toimihenkilölle ansiokkaasta metsänomistajien etujen ajamisesta.

    Artikkelin aiheet
    metsänhoitoyhdistykset
    kestävä metsätalous
    PEFC-sertifiointi
    Vietnam
    MTK
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle