Heinä-syyskuussa paperiyhtiö Sappi teki noin 37 miljoonaa euroa tappiota. Käyttökate oli noin 157 miljoonaa euroa plussalla, mikä oli huomattava parannus edellisen vuosineljänneksen noin 99 miljoonaan euroon.
Kannattavuutta paransivat pieni elpyminen painopaperien myyntimäärässä, sellun myynnin kasvu, muuttuvien kustannusten aleneminen ja Etelä-Afrikan liiketoiminnalle suotuisat valuuttakurssimuutokset.
Sappin Lohjalla sijaitsevan Kirkniemen paperitehtaan tilanteesta tulosraportissa ei kerrota, mutta yhtiö toteaa liiketoiminnan olevan vaikeaa Euroopassa.
Paperin ylikapasiteetin takia yhtiö on päättänyt sulkea Stockstadtin sellu- ja paperitehtaan Saksassa. Yhtiö valmistelee myös termomekaanista massaa (CTMP) ja hienopaperia valmistavan tehtaan sulkemista Belgian Lanakenissa vuodenvaihteen jälkeen.
Viime vuonna Sappi oli aikeissa myydä Kirkniemen tehtaan yhdessä Stockstadtin ja Maastrichtin paperitehtaiden kanssa Aurelius Investment Lux One Sarl -yhtiölle. Kauppa kuitenkin kariutui eivätkä tehtaat enää ole myytävänä.
Kirkniemen tulevaisuuden puolesta puhuu hiljattain valmistunut investointi, jonka avulla puubiomassa korvaa kivihiilen tehtaan energianlähteenä.
Sappin Etelä-Afrikan yksiköiden kannattavuus oli hyvä, ja myös Pohjois-Amerikka ylsi voitolliseksi.
Sappi ei odota paperin kysynnän elpyvän ainakaan vielä loppuvuonna, vaan asiakkaiden varastojen purku jatkuu. Paperisellun hinta on kuitenkin kääntynyt nousuun, ja myös liukosellun näkymät vaikuttavat aiempaa valoisammilta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
