• Arkkitehdit kisaavat puukerrostalostaHelsingin tuulisimmalle paikalle

    Metsä
    17.2.201215:00
    Henrik Hohteri

    Stora Enso ja rakennusliike SRV käynnistivät kotimaisen arkkitehtikilpailun Helsingin Jätkäsaaren Wood city -korttelista.

    Alueelle nousee 28 000 neliömetriä tilaa. Tästä 8 000 neliötä on varattu asumiseen, loput toimistoille ja hotellille.

    Kutsun kilpailuun sai kuusi arkkitehtitoimistoa. Niiden on käytettävä Stora Enson omaa kerrostalojärjestelmää, joka perustuu ristiinliimatusta sahatavarasta valmistettuihin clt-levyihin.

    Stora Enso valmistaa clt:tä Itävallassa kahdella tehtaalla. Pälkäneellä on elementtien jatkojalostustehdas.

    Yhtiön tavoitteena on jalkauttaa Keski-Euroopassa yleistynyt rakentamistapa Suomeen. Wood citystä halutaan tehdä näyttävä pilottikohde, joka on samalla kannattava työmaa tekijöilleen ja toistettavissa muualla.

    Kilpailun yksi tavoite on lisätä puukerrostalo-osaamista.

    ”Olemme huomanneet, että Suomessa on pullonkauloja rakenne- ja hankesuunnittelussa”, Matti Mikkola totesi avajaistilaisuudessa.

    Juha Toimela SRV:stä korosti hankkeen voivan parantavan puun asemaa toimistorakentamisessa. Samoin kuin teräs oli aikoinaan uutta ja löi itsensä läpi, voisi nyt käydä puulle.

    Vaikka rungosta tulee puinen, talon ei tarvitse näyttää puulta. Julkisivuissa puun järkevä käyttö voi olla vaikeaa, sillä Jätkäsaaressa sataa usein vaakasuunnassa.

    Tontti sijaitsee Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston Matti Kaijansinkon mukaan hyvin tuulisella paikalla.

    Jätkäsaari on suurimmaksi osin täytemaasta koottu keinosaari. Alueen kärkeä laajennetaan vielä pääkaupunkiseudun metrotunnelityömaan louhintamassoilla. Wood cityn tontti on yksi harvoista kalliopohjaisista.

    Vedenpinnan nousuun on varauduttu, ja alin sallittu lattiakorkeus on 3,4 metriä.

    Arkkitehtuurikilpailun voittaja ratkeaa syyskuun loppuun mennessä. Rakentaminen alkaisi keväällä 2013.

    HENRIK SCHÄFER

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    arkkitehtikilpailu
    puukerrostalo
    Wood City
    Helsinki
    Stora Enso
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle