• Istutuksiin riittää työvoimaa, mutta jotain raivauksia saattaa siirtyä

    Ukrainan sodan vaikutus metsätalouden kausityövoiman saatavuuteen on jäämässä vähäiseksi.
    Tilaajalle
    Jokakeväinen istutusurakka työllistää metsänomistajien ja vakimetsureiden lisäksi kausityövoimaa, kuten opiskelijoita ja ulkomaisia työntekijöitä.
    Jokakeväinen istutusurakka työllistää metsänomistajien ja vakimetsureiden lisäksi kausityövoimaa, kuten opiskelijoita ja ulkomaisia työntekijöitä. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Metsänhoito
    14.4.202209:14
    Jarmo Palokallio

    Kevään istutusurakkaan valmistaudutaan parhaillaan täydellä tohinalla. Ukrainan sodalla ei näyttäisi olevan suuria vaikutuksia metsätalouden tarvitseman kausityövoiman saatavuuteen.

    ”Ukrainan sodan vaikutukset tulevan kesän metsänhoitotöihin ovat jäämässä vähäisiksi. Korvaavaa resurssia on saatu hankittua muun muassa Baltian maista”, vahvistaa Tornatorin toimitusjohtaja Henrik Nieminen.

    Tornatorin työmaat työllistävät tänä kesänä 1 500 metsäpalveluyritysten työntekijää. Heistä ulkomaalaisia on noin 200. Omia metsureita Tornatorilla on noin 45.

    ”Ulkomaisten työntekijöiden osuus on kaikkineen 13 prosenttia. Jos tarkastellaan pelkästään raivaus- ja istutustöihin osallistuvia henkilöitä, prosentuaalinen osuus nousee korkeammaksi”, sanoo Nieminen.

    Metsä Groupillakin ulkomaalaisen työvoiman osuus metsänhoitotöistä on ollut noin 15 prosenttia.

    ”Aiempina vuosina heistä hyvin pieni osa on ollut ukrainalaisia, joten sodalla ei ole suurta vaikutusta metsänhoitotöiden toteutukseen tai työvoimaan saantiin”, kertoo viestintäpäällikkö Krista Kimmo.

    UPM:n metsänhoitotöistä vastaavat sopimusyrittäjät, jotka käyttävät metsänhoitotöihin sekä omia työntekijöitä että alihankkijoiden työntekijöitä. Ulkomaisen työvoiman osuus on ollut noin kolmanneksessa.

    ”Ukrainan sodan takia osa metsäpalveluyrittäjistä on kadottanut yhteyden ukrainalaisiin kausityöntekijöihin, mikä aiheuttaa huolta. Metsänhoitotöiden toteutukseen sodalla ei ole vaikutusta”, kertoo UPM Metsä franchising-liiketoiminnan päällikkö Timo Niemelä.

    Niemelän mukaan UPM:n työmaat työllistävät istutusaikaan 600 henkilöä. Työvoiman saatavuutta voi parantaa se, että tänne pakolaisina tulleet ukrainalaiset ovat kiinnostuneita kausitöistä.

    Myös metsänhoitoyhdistykset ovat käyttäneet ulkomaista työvoimaa metsänhoitotöissä. Yhdistysten istutustyömailla on näkynyt etenkin virolaisia metsureita.

    ”Meillä oli aiemmin istutuksilla myös virolaisia metsureita. Nykyään metsänhoitoyhdistys pärjää kotimaisella työvoimalla, sillä vastaamme enää noin puolesta alueen istutusurakasta”, kertoo johtaja Jari Yli-Talonen Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksestä.

    Metsänhoitoyhdistyksen lisäksi istutuksia toteuttavat alueen metsäpalveluyritykset ja puunostajat. Ulkomaista työvoimaa istutustyömaille tulee esimerkiksi Pohjan Taimen kautta.

    Yli-Talosen mukaan osa metsänomistajista istuttaa edelleen itse omat taimensa. Heidän osuus on kuitenkin jatkuvasti supistunut.

    ”Vaikka entistä harvempi metsänomistaja huolehtii istutuksista itse, istutus on edelleen suosituin omatoimisten metsänomistajien työlaji. Metsänomistajat istuttavat noin 30 prosenttia taimista.”

    Yli-Talonen pohtii, josko tämä olisi se taso, jonka metsänomistajat istuttavat jatkossakin itse. Hän muistelee, että vielä 20 vuotta sitten metsänomistajien osuus Päijät-Hämeessä istutetuista taimista oli 70 prosenttia.

    Metsähallituksella omia vakituisia ja kausimetsureita on noin 140. Sen lisäksi istutuksiin palkataan 150 määräaikaista työntekijää. Töiden painopiste on Lapissa.

    Metsäpalveluyrittäjiä Metsähallituksen töissä on 75.

    ”Näistä ulkomaalaistaustaisia on noin 15. Myös suomalaisilla yrityksillä on ulkomaalaista työvoimaa”, sanoo metsätalousjohtaja Heikki Savolainen.

    Savolaisen mukaan osalla yrittäjistä Ukrainan sota on vaikeuttanut työvoiman saantia.

    ”Olemme saaneet joitakin ilmoituksia yrittäjiltä ylivoimaiseen esteeseen vedoten, etteivät he saa ukrainalaiselle työvoimalle korvaavaa työvoimaa. Voi olla, että sen takia pieni osa raivaustöistä siirtyy ensi vuodelle”, Savolainen sanoo.

    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    kausityövoima
    Ukrainan sota
    istutustyöt
    raivaustyöt
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla