Tuoreista suppilovahveroista tulisi kiva kastike. Tulevaisuudessa Kristiina Mäkelä haluaisi oppia käyttämään sieniä vielä monipuolisemmin. Kuva: Maria Miklas
Olympialaisiin tähtäävä Kristiina Mäkelä haaveilee omasta metsäpalstasta ‒ ”Enää en työnnä kauemmas ajatuksia elämästä kilpauran jälkeen”
Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä tuulettaa metsässä ajatuksiaan ja ihailee pieniä luontoihmeitä. Sekin valmistaa häntä ensi kesään, olympiavuoteen.Tilaajalle
Loppuvuoden Kristiina Mäkelä harjoittelee Etelä-Afrikan valossa ja lämmössä. Tulossa on olympiavuosi ja tavoite korkealla. Kuva: Maria Miklas”Suppiksia!” Innostunut havainto kaikuu Ramsinniemen luonnonsuojelualueella Helsingin Meri-Rastilassa.
Sienet jäävät Kristiina Mäkelältä poimimatta, sillä nyt ollaan ottamassa valokuvia Aarteen juttuun. Minä tahansa muuna päivänä sienet lähtisivät kotiin huippu-urheilijan lautaselle.
”Poimin sen, mitä saan tuoreeltaan syötyä. Pakastimeen ei mahdu, sillä kesällä keräsin sen täyteen mustikoita ja vadelmia. Mustikka on intohimoni”, Mäkelä naurahtaa.
”Marjastus tai sienestys ovat jänniä, samaan aikaan raskaita ja keventäviä puuhia. Tarvotaan umpimetsässä, mutta löytämisestä tulee tosi hyvä fiilis.”
Kolmiloikkaajasta on kuoriutunut esiin keräilijä vasta viime vuosina, mutta siemenet kylvettiin lapsuuden mummoloissa Varsinais-Suomen Marttilassa ja Päijät-Hämeen Orimattilassa.
”Molemmat isovanhempani olivat maanviljelijöitä. Heidän luonaan juoksentelin kesät pelloilla ja metsissä.”
Kultaa kuin vahingossa
Urheilukentällä vanhemmat maanittelivat tyttöä turhaan. Taapero ei kuunnellut. Oli juoksukilpailu, mutta hän halusi kävellä.
”Minä itte”, kaksivuotias julisti pontevasti maalissa. Siitä alkoi Kristiina Mäkelän yleisurheilutaival.
Väliin tosin tuli ensin koripallo. Hammaslääkäriäiti ja lääkäri-isä ohjasivat kuusivuotiaan Kristiinan koriskouluun. Pallo vaihtui yleisurheiluun 13-vuotiaana, kun kotiseurasta ei enää löytynyt omanikäisten joukkuetta.
”Muutos oli kauhea. Olin tottunut pelailemaan hallissa kavereiden kanssa, ja sitten päädyinkin syksyiseen metsään juoksemaan intervalleja naama sinisenä vähän ylikovassa seurassa. Mutta ihana ohjaaja, Rokalan Eija, sai pidettyä minut mukana. En kehdannut luovuttaa.”
Mäkelä tähtäsi korkeushyppääjäksi, mutta kesällä 2008 kolmiloikka tunki kuin väkisin läpi. Nuorten Suomen-mestaruuskisojen korkeushypyssä hän sai hopeaa, mutta kolmiloikassa kultaa ”melkein vahingossa”.
”Seuraavana vuonna kokeiltiin panostamista kolmiloikkaan, ja siitähän tuli täysi menestyskesä.”
Hienoja hetkiä on sen jälkeen riittänyt. Mutta niin on vaikeitakin.
Tulinen tunne saa tulla
Onnea, onnea! Viestejä varmasti kilahtelee Kristiina Mäkelän puhelimeen samaan aikaan, kun tämä juttu ilmestyy. Syntymäpäivätoivotukset – 31 vuotta – löytävät hänet Etelä-Afrikasta treenaamasta.
”Olen tosi kylmänarka, ja aineenvaihduntani toimii etelässä paremmin kuin Suomen talvessa. Viime vuonna tein virheen, kun sinnittelin kotona alkukaudesta pitkälle kevääseen.”
Siihen kun lisätään etureiden lihaskalvon revähdys, kesän 2023 EM-kisat jäivät väliin. Kristiina Mäkelän monista valokuvista tuttu valoisa hymy himmeni hiukan, mutta pettymystään hän ei julkisesti ruotinut.
”Hymyni takana olen tulinen sielu, jolla on isot tunteet. Saatan olla tosi surullinen tai tosi vihainen, mutta käsittelen murheet itse, en pura ulospäin. Ajattelen, että saan antaa vaikeillekin tunteilleni tilaa. Urheilu opettaa valtavasti itsetuntemusta, ja kaikkein kasvattavimpia ovat ne hetket, jolloin ei mene loistokkaasti.”
Pettymys ei ollut ensimmäinen. Vuosikymmen sitten koko kesän kisat jäivät väliin, kun 185-senttiseksi kasvaneen nuoren naisen alaselästä löytyi rasitusmurtuma.
”Kolmiloikka on hullu laji. Juostaan täyttä vauhtia ja hypätään kaksi kertaa kovalle pinnalle ennen pehmeää hiekkaa. Ekassa kontaktissa kehon paino tuntuu yli 15-kertaiselta.”
Jos selkämurtuma jotakin opetti, niin kärsivällisyyden ja levon merkityksen. Nykyään Mäkelällä on myös psyykkinen valmentaja.
Huippu-urheilijan henkiset haasteet liittyvät koko elämään. Miten esimerkiksi käsitellä sitä, että juorulehti päivystää kotipihassa selvittääkseen seurustelukumppanin? Tai sitä, että joku purkaa pahaa oloaan ja haukkuu paskaksi urheilijaksi, vaikka tulos jäi vain muutaman sentin lajin parhaista?
”Maailma osaa olla välillä todella julma, mutta selkänahka paksuuntuu. Eteenpäin jaksaa, jos hankalat asiat pystyy kääntämään positiivisiksi.”
Retki metsään on aina pieni seikkailu, Kristiina ajattelee. Hänen seikkailunsa alkoivat lapsuuden lomilla isovanhempien metsistä. Kuva: Maria MiklasMetsää ihastelemassa
Valokuvaussessio metsässä pääsee hyvään vauhtiin, kun lähipuista alkaa kuulua kovaa säksätystä.
”Olisiko haukka”, Mäkelä tähyää taivaalta selitystä pikkulintujen metelille. Jotakin on selvästi jäänyt mieleen maatalous- ja metsätieteiden kandidaatin opinnoista, vaikka pääaine olikin kotieläintiede.
”Olisipa minulla henkilökohtainen metsäopas, joka kertoisi kasvien ja eläinten nimet. Treeniohjelmaani ei juuri kuulu lenkkeilyä, joten menen metsään ihastelumoodissa, päätäni tuulettamaan. Ihmettelen ötökän jälkiä tai pakkaslunta puunoksilla.”
Kisamatkat maailmalla ovat entisestään korostaneet suomalaisen metsän ja luonnon ainutlaatuisuutta.
”Tokion olympialaisten ja jatkuvan sirkkojen sirityksen jälkeen en enää ihmetellyt sitä, että Suomeen saatetaan tulla kuuntelemaan hiljaisuutta. Metsä on minusta aina myös pieni seikkailu, jos sen niin osaa ajatella.”
Parhaat seikkailuista vievät lapsuuteen, perheen joulukuusenhakureissuihin isovanhempien metsässä. Pääasia ei ollut joulupuu vaan äidin, isän ja kolmen siskoksen yhteinen retki.
”Teimme hankeen nuotion, paistoimme makkarat ja joimme kaakaota. Opimme arvostamaan luontoa ja toimimaan siellä oikein.”
Mitä tuleva tuokaan
Isovanhempien mailta käynnistyi sekin polku, joka sai Kristiina Mäkelän valitsemaan yliopisto-opintojensa pääaineeksi kotieläintieteen. Eläinrakas pikkutyttö rapsutteli mummolan sikoja ja naapuritilan tyttären kanssa hoiti heidän lehmiään.
”Toisessa naapurissa olisi ollut hevosia, mutta meitä kiellettiin häiritsemästä niitä. Niinpä koulutimme ratsuiksi kaverini perheen hiehoja.”
Nykyään Mäkelä käy lomalla hoitamassa ystävänsä kotitilan lampaita ja lehmiä. Myös haave opintojen jatkamisesta vahvistuu.
”En tiedä, kauanko urheilu-urani jatkuu. Lopetanko ensi vuoden jälkeen vai vasta seuraavan? Haluan, että sillä hetkellä tiedän antaneeni kaikkeni. Enää en kuitenkaan työnnä kauemmas ajatuksia elämästä kilpauran jälkeen.”
Mäkelän mielessä tulevaisuuteen kuuluvat paitsi opiskelu myös merkityksellinen työ ja oma koti. Hän haluaisi pihan, johon mahtuu marjapensaita ja omenapuita. Oma metsäpalstakin tuntuisi hienolta. Sinne hän veisi perheensä retkelle.
”Olen äiti-ihminen. Haluaisin vähintään kaksi lasta, jos luoja suo. Enää siihenkään ei ehkä ole hirveän pitkä matka.”
Ulkoilu rentouttaa mieltä, ja aamuisin se kertoo kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelälle, miltä kehossa tänään tuntuu. Kuva: Maria MiklasEdessä tärkeä vuosi
Valokuvat on otettu, ja on aika palata metsästä kotiin. Kilpaurheilijan arjen pitää sujua säntillisesti. Se rytmittyy harjoittelun, levon ja ruokailujen tahdissa.
”Yllättävä hyöty minulla oli kotieläintieteen opinnoistani. Niissä käytiin läpi kudokset ja molekyylitason aineenvaihdunta, ja kertynyt tietämys vaikuttaa valintoihini ruokakaupassa”, Mäkelä kertoo.
Urheilukentällä, hallissa ja punttisalilla hän lisää pitkin syksyä treenejään valmentajan ohjeiden mukaan. Harjoittelukerrat vähenevät ensi kesää ja kilpailukautta kohden, koska teho kasvaa ja siksi pitää levätä enemmän.
”Kilpailukaudella vapaa-aikaa on aina eniten, mutta silloin pitää myös levätä eniten. Kropan täytyy antaa vain olla.”
Tänään Kristiina Mäkelää odottaa kuitenkin vielä loikkaharjoittelu Myllypuron pesäpallokentällä. Tulossa on tärkeä vuosi ja tavoitepolku selvä: Pariisin olympialaiset ja Rooman EM-kisat.
”Kaikki piuhat ovat nyt omissa käsissäni.”
Kristiina Mäkelä
Ikä? 31
Koti? Itä-Helsingissä
Työ? Huippu-urheilija, laji kolmiloikka, seura Orimattilan Jymy
Koulutus? Maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti, pääaine kotieläintiede
Harrastukset? Maalaaminen, askartelu, pianonsoitto
Saavutukset? EM-hopea 2022, olympiafinalisti 2016 ja 2021, kymmenkertainen Suomen mestari, Suomen ennätys 14,64 m
Erikoista? On kuulunut metsästysseuraan, Viikin Akateemisiin Metsästäjiin, muttei ole koskaan käynyt metsällä
Oma puu? Kuusentaimi, joka lahjoitettiin Tokion olympiaurheilijoille lentokentällä ja joka kasvaa nyt ystävän maatilalla Kauhavalla
Juuri nyt? Treenaamassa Etelä-Afrikassa jouluun saakka
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 10/2023.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
