• Koneen Säätiön rahoilla selvitetään ihmisten suhdetta puihin

    Nelivuotisen tutkimuksen toteuttaa Itä-Suomen yliopisto, siihen voi osallistua netissä.
    Luultavasti erilaiset puut miellyttävät ihmisiä kotipihalla, kaupunkipuistossa tai metsässä, tutkija arvelee.
    Luultavasti erilaiset puut miellyttävät ihmisiä kotipihalla, kaupunkipuistossa tai metsässä, tutkija arvelee. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    5.10.201923:01
    Jarmo Palokallio

    Ihmisten suhde puihin kiinnostaa tutkijoita. Itä-Suomen yliopisto selvittää seuraavan neljän vuoden aikana ihmisten puusuhteita monitieteellisellä tutkimushankkeella.

    Metsätieteilijöistä, kulttuurintutkijoista ja taiteilijoista koostuva tutkijaryhmä perehtyy ihmisten ja puiden suhteisiin, joihin kuuluu puiden herättämät tunteet. Aikaa tutkimukselle on varattu neljä vuotta.

    Tutkimus kattaa myös sen, kuinka suomalainen kirjallisuus kuvaa puita ja puusuhteita.

    "Puusuhteiden tutkimiseen käytetään suomalaista kirjallisuutta, puuvalokuvia, äänitaidetta, kyselylomakkeita, haastatteluja ja luonnontieteen menetelmiä", kertoo tutkimushankkeen johtaja, professori Eeva-Stiina Tuittila metsätieteiden osastolta.

    Puut lähellämme -tutkimuksessa selvitetään, mikä tekee joistakin yksittäisistä puista ihmisille erityisen tärkeitä. Puihin liittyy ulkonäkömieltymyksiä, mutta myös muistoja.

    "Joidenkin lempipuu on osa omaa tai suvun elämäntarinaa. Tutkimuksessa suuren aineiston perusteella voidaan arvioida, millaiset puut ja millaiset ihmiset löytävät toisensa. Luultavasti myös erilaiset puut miellyttävät ihmisiä kotipihalla, kaupunkipuistossa tai metsässä."

    "Suhde puuhun tulee näkyväksi viimeistään silloin, kun ihmiselle tärkeä puu on uhattuna", Tuittila arvelee.

    Esimerkiksi Joensuussa Vapaudenpuiston puiden kaataminen herätti monessa voimakkaita tunteita. Keskustelua puiden hoidosta ja kohtaloista käydään myös taloyhtiöissä ja kotipihoilla.

    Tutkimusta rahoittaa tieteen ja taiteen yhteistyöhön kannustava Koneen Säätiö.

    Tutkijoiden tekemään kyselyyn voi osallistua verkossa osoitteessa www.uef.fi/puutlahellamme

    Artikkelin aiheet
    puusuhde
    tutkimushanke
    Koneen Säätiö
    Itä-Suomen yliopisto
    Puut lähellämme
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle