
Luonnonvarakeskuksen tiedotteen mukaan kanta on pienentynyt viime vuodesta noin viisi prosenttia.
”Kanta-arvio sovittaa yhteen eri aineistoissa nähtävän kehityksen. Saalis ja metsästäjien arviot viittaavat kannan pienenemiseen, mutta peurakolareiden määrä on pysynyt ennallaan”, kertoo erikoistutkija Sami Aikio Lukesta.
Valkohäntäpeurakanta arvioidaan vuosittain jahtikauden päätteeksi. Riistahallinnon monivuotisena tavoitteena on ollut kannan pienentäminen korkeasta tiheydestä aiheutuvien haittojen vähentämiseksi. Vuoden 2021 huippulukemista on tultu alas reilut 20 prosenttia.
Kannanarviointi perustuu kolme vuotta sitten käyttöön otettuun hirvitalousaluekohtaiseen malliin. Mallit on määritelty saalis- ja havaintotietoja, metsästäjien arvioita, peurakolari- ja liikennetilastoja sekä ilveskannan arviota vastaaviksi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
