• Professori: Kallis hinta ja rakentamisen tahti jarruttavat puurakentamista Suomessa

    Kerrostaloja tehdään Suomessa vauhdilla – useimmiten betonista, toteaa professori Markku Karjalainen.
    Uusia puukerrostaloja on rakennettu muun muassa Helsinkiin.
    Uusia puukerrostaloja on rakennettu muun muassa Helsinkiin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    12.1.201818:40
    Hanna Lensu

    Suomeen rakennetaan joka vuosi 15 000 kerrostaloasuntoa. Useimmiten ne tehdään betonista, sillä tähän vuoteen mennessä puukerrostaloasuntoja on valmistunut vasta 1 437 kappaletta, kertoi Tampereen teknillisen yliopiston professori Markku Karjalainen tällä viikolla Suomen metsäkeskuksen Puhutaan metsästä -tapahtumassa.

    Hänellä oli myös selvä näkemys siitä, mitkä tekijät hidastavat puurakentamisen yleistymistä Suomessa: hinta ja nopeus.

    Hän arvioi betonin kuutiohinnaksi 200 euroa. Vastaavasti kuutio kerrostaloihin käytettävää clt-puuelementtiä maksaa 500 euroa.

    Rakentamisen nopeuteen hän esitti ratkaisuksi tilaelementtejä, joista saadaan talo tehtyä jopa kolmasosassa normaalista ajasta.

    Sinänsä monet rakentamisen trendit puhuvat puun puolesta, Karjalainen totesi. Tällaisia trendejä ovat ilmastonmuutoksen torjunta, kestävä kehitys, hiilijalanjälki, resurssitehokkuus, energiatehokkuus, kiertotalous ja biotalous.

    Uusien kerrostalojen aloitusmäärät ovat nousseet useita vuosia peräkkäin. Sen sijaan pien- ja rivitalojen rakentamismäärät matelevat entisissä luvuissa.

    "Kerrostalorakentaminen on ylikuumentunut", Karjalainen sanoi.

    Tammikuun alkuun mennessä Suomeen oli rakennettu kaikkiaan 59 puukerrostaloa.

    Viitasaarella hirsi voitti betonin päiväkodin materiaalina –kuntalaisten tahto taivutti valtuuston

    Artikkelin aiheet
    puurakentaminen
    kerrostalot
    rakentaminen
    Suomi
    Markku Karjalainen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua