

Rauhallinen kylä Uudellamaalla. Koski, vanha pato ja joenvarren metsissä kiemurtava luontopolku.
Vain kyläyhdistyksen pystyttämä tietotaulu Hyvinkään Kaukaan kylässä muistuttaa paikan merkityksestä metsäteollisuuden historiassa.
Keravanjoen Kaukaankoski on antanut nimensä paitsi tälle myös kahdelle toiselle paikkakunnalle Suomessa.
Tunnetuin niistä on Lappeenrannan Kaukas. Saimaan rannalla sijaitseva tehdaskeskittymä nousi heinäkuussa otsikoihin, kun metsäteollisuusyhtiö UPM tiedotti suunnittelevansa siellä paperintuotannon lakkauttamista.
Kaukas ei kuulu Lappeenrannan alkuperäiseen nimistöön vaan juontuu samannimisestä yrityksestä, joka aloitti toimintansa Keravanjoen Kaukaankosken partaalla 151 vuotta sitten.
Paperin tai sellun valmistuksesta ei tuolloin vielä ollut kyse eikä sahastakaan, vaan lankarullatehtaasta, joka palveli Euroopan nopeasti kasvavaa tekstiiliteollisuutta.
Suomi kytkeytyi teollistumisen eturintamassa porskuttavaan tekstiiliteollisuuteen vuosikymmenten ajan viemällä tehtaille miljoonittain koivupuusta sorvattuja lankarullia.
Kaukaan tehtaan alullepanija oli Robert Björkenheim, joka omisti läheisen Kellokosken kartanon. Siihen kuului lähes 3 000 hehtaaria maata.
Kartanon entisille kaskimaille oli varttunut sankkoja koivikoita. Agronomiksi Saksassa opiskellut Björkenheim uskoi puulle olevan käyttöä, ja hän perusti Kaukaan tehtaan osakeyhtiön (Kaukas fabriks ab) kolmen muun osakkaan kanssa vuonna 1874.

Kosken patoaminen ja tehtaan rakennustyöt alkoivat jo edellisenä vuonna.
Björkenheim sai inspiraatiota hankkeelleen nähtyään Vålbergissä Ruotsissa käynnistyneen rullatehtaan. Suomesta vietiin tuolloin koivupuuta Englannin lankarullatehtaille. Björkenheim ajatteli, että puu kannattaisi jalostaa lähempänä koivumetsiä, koska lankarullan valmistuksessa suurin osa puusta meni hukkaan.
On vähän makuasia, minkä kunnan historiaan Kaukaan tehtaan alkuvaiheet haluaa kytkeä. Kaukaankoski ja Kaukaan kylä ovat nykyisin osa Hyvinkäätä. Kun lankarullatehdas perustettiin, se kuului Mäntsälän Ohkolaan. Kellokosken kartano puolestaan on Tuusulan puolella, samoin kuin kuuden kilometrin päässä muinaisesta tehtaasta sijaitseva Jokelan rautatieasema, josta Kaukaan lankarullat lähtivät maailmalle.
Björkenheim ehti johtaa perustamaansa tehdasta viiden vuoden ajan, kunnes koki kummallisen äkkikuoleman. Matkustaessaan junalla Järvenpäästä Helsinkiin mies putosi junasta ja jäi sen alle Töölössä, eli aivan lähellä määräasemaa. Tapaturman syy ei selvinnyt.

Tehdas jatkoi toimintaansa uuden johtajan alaisuudessa ja alkoi menestyä 1880-luvulla.
Vesivoiman rinnalle asennettiin höyrykone, koska joen virtaama vaihteli voimakkaasti. Se vaikeutti tuotannon suunnittelua. Lankarullien suureen kysyntään vastatakseen yhtiö perusti toisen, huomattavasti suuremman tehtaan Saimaan rannalle Lappeen kuntaan. Tuolla paikalla sijaitsee edelleen UPM:n Kaukaan tehdasintegraatti.

Kaukas Fabriksin nopea laajentuminen johti rahoitusvaikeuksiin. 1890-luvulla yhtiö kääntyi tappiolliseksi, ja vuonna 1894 Suomen Yhdyspankki pakotti osakkaat myymään omistuksensa Hugo Standertskjöldille. Tämä purki yhtiön ja jatkoi toimintaa lähes samannimisessä Kaukaan tehdas oy:ssä (Kaukas fabrik ab).
Oli hiuskarvan varassa, että Kaukaan tehdas olisi saanut eri omistajan ja nimi olisi vaipunut unholaan. Standertskjöld, joka oli yksi konkurssikypsän yrityksen osakkaista, ei oikeastaan halunnut sitä itselleen, vaan teki tarjouksensa siinä toivossa, että kilpaileva Tornator oy olisi korottanut omaa ostotarjoustaan.
Näin ei käynyt, ja Standertskjöldin aikana parempien suhdanteiden vallitessa yhtiö alkoi pian jälleen kukoistaa.

Tässä kohtaa lienee paikallaan huomauttaa, että nykyisin metsätalousyhtiönä tunnettu Tornator aloitti lankarullabisneksellä 1800-luvulla. Yhtiö sulautui Enso-Gutzeitiin 1940-luvulla ja syntyi uudelleen Stora Enson yhtiöittäessä metsänsä vuonna 2002.
Iitin ja Hyvinkään Kaukaat ovat nykyisin rauhallisia maaseutukyliä.
Entäs se kolmas Kaukas? Tämä kylä sijaitsee Iitissä, Lahden ja Kouvolan välissä.
Iitin Kaukas sai alkunsa, kun Mäntsälän tehtaan läheiset koivuvarat alkoivat ehtyä. Yhtiö siirsi koneet uuteen paikkaan Nastolan Uudenkylän kartanon maille kesällä 1898. Mukana siirtyivät myös työntekijät.

Iitissä Kaukaan lankarullatehdas jatkoi vuoteen 1952 saakka. Hiisiön kylä tunnetaan edelleen myös Kaukaana. Alueella toimii esimerkiksi Kaukaan kyläyhdistys.
Myös alkuperäisellä paikalla Kaukaankoskella teollisuus jatkui, vaikka puunjalostus loppui. Lankarullatehtaan tilat ja maat päätyivät vanutehtaalle, joka jatkoi toimintaansa vuoteen 1998 asti.

Iitin ja Hyvinkään Kaukaat ovat nykyisin rauhallisia maaseutukyliä. Kolmesta samannimisestä ainoastaan Lappeenrannan Kaukaalla teollisuus on pysynyt. Siitä voi kiittää osaltaan lankarullateollisuuden suurta puunhukkaa, joka kannusti keksimään käyttöä sivutuotteille.
Paperitehtaan mahdollisen sulkemisen jälkeenkin UPM jatkaa alueella yhä sahatavaran, sellun ja biopolttoaineen valmistusta.
Lankarullatehtaan tarina päättyi vuoteen 1972. Aikanaan kukoistaneen bisneksen tappoi muovin voittokulku. Jo 1960-luvulla Kaukas oli ainoa puisia lankarullia valmistava tehdas maailmassa.
Mäntsälän tehtaallekin olisi voinut käydä toisin. Sinne oli suunniteltu puuspriin valmistusta sivutuotteiden varaan, mutta aie ei milloinkaan toteutunut. Niinpä puujäte aiheutti ongelmia. Esimerkiksi syksyllä 1882 työntekijät joutuivat kärvistelemään kitkerässä savussa kolmen kuukauden ajan, kun suuret puujäte- ja purukasat syttyivät sinnikkääseen tulipaloon.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
