• "Törkeätä"- metsähallituslain esitys eduskunnalle neljältä aamuyöllä

    Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen poissaolo herätti kritiikkiä.
    Metsä
    9.12.201509:50
    Jarmo Palokallio

    Metsähallituslain lähetekeskustelu käytiin aamuyöllä. Osa opposition kansanedustajista olisi halunnut, että myös Pariisin ilmastokokouksessa oleva maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) olisi osallistunut keskusteluun.

    "Ehdotin pöytäystä ensi viikolle jolloin ministeri läsnä", kertoi kansanedustaja Krista Mikkonen vihreistä twitterissä.

    Mikkosen mukaan oli törkeätä, että lakiesitys tuotiin eduskunnalle neljältä aamuyöstä ja ilman ministerin läsnäoloa.

    Vasemmistoliiton Li Anderson syytti keskustan edustajia pitkityspuheenvuoroista.

    Metsähallituslakiehdotus on pitkän väännön tulos. Sen eriyttää Metsähallituksen metsätalouden omaksi yhtiöksi. Myös Metsähallituksen hallintoon haetaan selkeyttä.

    Etenkin luontojärjestöt ja saamelaiset ovat arvostelleet lakiehdotusta. Kovia paineita metsähallituslakiin on tullut myös Pohjois-Suomen kunnilta, jotka ovat olleet huolissaan työllisyydestä ja verotuloista.

    Artikkelin aiheet
    metsähallituslaki
    Kimmo Tiilikainen
    eduskunta
    kritiikki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle