Isomäki: Vetytalous ei voi haastaa puupohjaista biotaloutta

Kolmannes ihmiskunnan kasvihuonepäästöistä tulee lähteistä, joita on vaikea korvata millään muulla kuin puusta tehdyillä vaatekuiduilla, kemikaaleilla ja muoveilla sekä metalleja ja betonia korvaavilla puupohjaisilla hiilikuiduilla ja rakennusmateriaaleilla.

Viime aikoina keskustelussa on kuitenkin alkanut esiintyä näkemyksiä, joiden mukaan metalleja ja öljypohjaisia materiaaleja olisi mahdollista syrjäyttää myös niin sanotun vetytalouden avulla. Sähköllä tuotettaisiin ensin vetyä, ja siitä ja hiilidioksidista tehtäisiin sitten metaania ja edelleen yhä monimutkaisempia molekyylejä.

Tämä on teoriassa mahdollista, mutta asiaan liittyy muutama hyvin iso mutta.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa uusiutuvilla tuotettu vihreä vety on edelleen energiasisällön mukaan laskien noin kymmenen kertaa maakaasua kalliimpaa. Vedystä ja hiilidioksidista tuotettu metaani on tätäkin arvokkaampaa, ja metaani on vielä erittäin yksinkertainen molekyyli, josta on pitkä matka alusta asti keinotekoisesti rakennettuihin muoveihin tai hiilikuituihin.

Esimerkiksi muovien tekeminen puusta muuttui taloudellisesti kannattamattomaksi vasta, kun bensiinin ja dieselin sivutuotteina alkoi syntyä suunnattomia määriä öljyn raskaita jakeita, jotka olivat lähes ilmainen ongelmajäte. Vedyn avulla valmistettujen keinotekoisten polymeerien kustannustasoa pitäisi verrata näiden puoli-ilmaisten materiaalien ja biomassan hintoihin eikä polttoaineeksi käytettävän, paljon kalliimman öljyn hintaan.

Sitä paitsi kukaan ei todellisuudessa tiedä, auttaako vetyteknologia ilmastonmuutoksen torjumisessa.

Vety ei ole kasvihuonekaasu, mutta sillä on kaksi muuta ilmastoa lämmittävää vaikutusta. Ensinnäkin vety kilpailee metaanin kanssa samoista ilmakehän puhdistuspalveluista eli niin sanotuista hydroksyyliradikaaleista (OH-). Tämän takia ilmakehään vuotava vety pidentää metaanin elinikää ja kasvattaa sen ilmastoa lämmittävää vaikutusta.

Lisäksi vedyn hajoaminen korkealla ilmakehässä synnyttää pikkuruisista jääkiteistä muodostuvia yläpilviä, joilla on voimakas lämmittävä vaikutus toisin kuin pienistä vesipisaroista koostuvilla alapilvillä.

Nämä ilmastoa lämmittävät vaikutukset olivat yksi sudenkuopista, joihin ensimmäinen suuri vetyinnostus aikoinaan kaatui. Koronapandemian aikana hallitukset ja yhtiöt alkoivat kuitenkin pyöriä omissa kuplissaan ja lakaisivat ongelman maton alle samaan aikaan, kun tutkijoiden arvio vedyn ilmastoa lämmittävästä vaikutuksesta kaksinkertaistui.

Tiedeyhteisön nykyarvion mukaan vety lämmittää ilmastoa kymmenen vuoden aikavälillä 200 kertaa tehokkaammin kuin hiilidioksidi. Sadan vuoden aikajanalla sen lämmittävä vaikutus on todennäköisesti noin 33 kertaa suurempi kuin hiili­dioksidilla.

Toisin sanoen jos kolme prosenttia tuotetusta vedystä pääsee karkuun, vedyn ilmastohyöty on sadan vuoden tähtäimellä pyöreä nolla, ja lyhyellä aikavälillä vety lämmittää ilmastoa vielä tehokkaammin kuin fossiiliset polttoaineet.

Vety (H₂) on universumin pikkuruisin molekyyli. Se karkaa pienimmistäkin rei’istä tai halkeamista ja läpäisee myös useimmat muovi- ja metallilevyt. Silloin, kun paine-­erot eivät ole suuret, karkuun pääsevän vedyn määrä on laboratorioissa mahdollista pienentää jopa 0,1 prosenttiin, mutta tämä vaatii hyvin kalliita ratkaisuja. Kukaan ei vielä tiedä, miten pieneksi päästöt olisi mahdollista kutistaa esimerkiksi vetyä tuottavissa suurissa elektrolyysilaitoksissa taloudellisesti realistisin menetelmin.

Vetytaloudelle voi löytyä oma paikkansa ilmastonmuutoksen torjunnassa, mutta se ei ole mikään ihmelääke. Esimerkiksi EU:n suunnitelmat vedyn siirtämisestä 700 ilmakehän paineessa muoviputkia pitkin ovat vaarallista toiveajattelua.

Vetytaloudesta ei ole nykyaikaisen, puupohjaisen bio­talouden haastajaksi. Tulevaisuuden maailman pitää korvata suurin osa metalleista ja öljypohjaisista tuotteista puusta tai muusta biomassasta valmistetuilla materiaaleilla.

Aarteen kolumnisti, metsänomistaja Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan ja tietokirjoistaan.