• VR FleetCare tarjoutuu valmistamaan raakapuuvaunuja teollisille toimijoille

    VR:llä on tällä hetkellä Suomessa käytössä yhteensä noin 2 800 raakapuuvaunua.
    Tilaajalle
    VR:n tytäryhtiö VR FleetCare valmistaa, saneeraa ja kunnossapitää Pieksämäen konepajalla muun muassa 24 tonnin kantavuuden omaavaa SNPS-raakapuuvaunua, kertoo tavaravaunupalvelun yksikönpäällikkö Tuomas Siikaniva.
    VR:n tytäryhtiö VR FleetCare valmistaa, saneeraa ja kunnossapitää Pieksämäen konepajalla muun muassa 24 tonnin kantavuuden omaavaa SNPS-raakapuuvaunua, kertoo tavaravaunupalvelun yksikönpäällikkö Tuomas Siikaniva. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Liikenne
    3.3.202309:30
    Jukka Koivula

    VR:llä on valmius ryhtyä valmistamaan Pieksämäen konepajallaan lisää raakapuuvaunuja, raidekaluston kunnossapidosta vastaavan VR FleetCaren toimitusjohtaja Otso Ikonen kertoo. VR FleetCare on VR:n tytäryhtiö.

    ”Suomessa on runsaasti vaunukapasiteettia. Mutta jatkossa voi olla tarvetta EU-standardin mukaisen kapasiteetin lisäämiseen ja uusintaan, ja siihen me olemme valmiina vastaamaan”, Ikonen toteaa.

    ”Haluamme myös olla mukana lisäämässä raidekuljetuksia ja edistämässä vihreää siirtymää sekä Suomen kilpailukykyä.”

    Ikosen mukaan raakapuuvaunuja on viime vuosina valmistettu Pieksämäellä VR:n omaan käyttöön.

    ”Pystymme jatkossa tarjoamaan täällä valmistettavia raakapuuvaunuja myös muiden rautatiealan toimijoiden sekä esimerkiksi teollisuus- ja metsäalan yritysten tarpeisiin.”

    Ikonen kertoo, että raakapuuvaunujen lisäksi keskustellaan säiliövaunujen sekä terästeollisuuden vaunujen valmistamisesta teollisille toimijoille.

    VR:llä on tällä hetkellä Suomessa käytössä noin 2 800 raakapuuvaunua.

    ”Suomessa on runsaasti myös ulkomaisia raakapuuvaunuja, jotka ovat kotimaisten teollisuusyritysten omistamia tai pitkäaikaisella leasing-sopimuksella vuokraamia”, Ikonen kertoo.

    Hänen mukaansa valtaosa ulkomaisista vaunuista on Suomessa käytössä vuoteen 2026.

    ”Kun tämä siirtymäaika päättyy, se synnyttää luonnollisesti tarvetta uudelle vaunutuotannolle Suomessa. Meidän mielestä kotimaista vaunuvalmistusta on järkevää jatkaa myös huoltovarmuuden kannalta, ja taata tämäkin työ Suomeen.”

    Raakapuuvaunujen tärkein valmistusmateriaali on teräs.

    ”Tällä hetkellä terästä ei tule lainkaan VR:lle Venäjältä tai Ukrainasta. Ne lähteet ovat korvautuneet muilla eurooppalaisilla valmistajilla. Myös muut tarvittavat materiaalit ja osittain valmiit komponentit, kuten pyörät, tilataan hyväksytyiltä alihankkijoiltamme Suomesta ja muualta Euroopasta”, Ikonen kertoo.

    VR:n Otso Ikonen arvioi, että Pieksämäen konepajalla riittää lähivuosina töitä.

    ”Jos asiakas tekee tilauksen, voidaan vaunujen valmistus aloittaa vaikka heti. Potentiaalinen asiakas voisi olla rautatiealan yhtiö, teollisuusyritys tai vaikka leasing-firma Suomessa tai vaikkapa muissa pohjoismaissa.”

    Lisää aiheesta
    • Kesälahden ja Kiteen välinen rataosuus on osa Parikkalan ja Joensuun välistä junaliikennettä. Kuvituskuva. Lehtikuva / Roni Rekomaa.

      Talous | VR hankkii lisää yöjunavaunuja Skoda Transtechilta − hinta noin 50 miljoonaa euroa

    • VR:n mukaan lähiliikenne on toipunut pandemiasta kaukoliikennettä hitaammin. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Politiikka ja talous | VR aikoo hankkia 250 miljoonalla eurolla sähkömoottorijunia – jättitilaus meni kainuulaisilta sivu suun

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin