
Metsäteollisuuden suhdannetilanne säilyi heikkona vuoden toisella vuosineljänneksellä, vaikka tuotantomäärät kasvoivatkin. Alkusyksyn puukauppamäärät ovat olleet viime vuosia alhaisemmalla tasolla, ja metsänomistajien into kaupoille on ollut alamaissa.
Vaikka Suomen taloudessa näkyy pientä piristymistä, sahatavarakaupassa hyvä vire ei toistaiseksi juuri näy, sanoo Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra.
”Ei ole kauheasti merkkejä, että sahatavaran kysyntään olisi lähtenyt vetoa tulemaan mistään. Keväällä ja kesällä on aina vilkkaampi jakso, mutta aika pimeään ja harmaaseen ajetaan loka–marraskuussa, että päästään tämän jakson yli niin, etteivät liiterit ala pullistelemaan ja tavara jää pihamaalle”, Kopra luonnehtii tilannetta.
Sahateollisuudessa yritykset ovat toimineet epävarmuuden keskellä jo useita vuosia. Vuosi sitten Yhdysvaltojen uudet tullimaksut aiheuttivat markkinaan häiriötä. Viime keväänä toiveet talouden piristymisestä lässäytti sota Lähi-idässä. Ukrainan sodan pitkittyminen on lamaannuttanut kauppaa jo pitkän aikaa.
Sahateollisuuden elpymiseen lääke olisi geopoliittisten jännitteiden lasku ja rakentamisen kääntyminen kasvuun.
MTK:n suhdannekatsauksen mukaan metsäteollisuuden aktivoituminen on antanut kuitenkin viitteitä, että puulle on edelleen kova tarve. Tukkipuun hintakin on pysynyt muuttumattomana.
Parhaiten kaupaksi käy tällä hetkellä kuusi.
Kopran mukaan parhaiten kaupaksi käy tällä hetkellä kuusi, jota liikkuu vaikeuksista huolimatta Euroopan markkinoille. Kysyntää on tukkupuuvaltaisille kuusi- ja mäntyleimikoille.
”Kuusella on hitusen parempi hintataso kuin männyllä, mutta kyllähän ne monesti seuraavat toinen toisiaan.”

Kiinnostava nyanssi puukauppaan tulee sähköinfran rakentamisbuumista. Teollisuuden ja datakeskusten lisääntyvä sähkönkulutus ja liikenteen sähköistyminen lisää sähköverkkojen rakentamista Euroopassa. Se on puolestaan näkynyt puupylväiden kysynnässä, kirjoittaa Forest.fi.
Osa kasvusta tulee myös vanhojen sähköverkkojen uusimisesta.
Sähköverkkojen ilmajohtorakenteisiin käytetään puun lisäksi teräsrakenteita sekä maakaapelointia, mutta perinteisille pylväillekin on yhä kysyntää.
EU:n puupylväsmarkkinoiden arvioidaan kasvavan vuosina 2026–2035 noin 2–4 prosentin vuosivauhtia, Forest.fi kirjoittaa.
Kopra vahvistaa, että tyypillisesti vuodesta toiseen tasaisena käyvillä sähköpylväsmarkkinoilla näkyy pientä kasvua, vaikka kyse onkin marginaalisesta tuotteesta.
Versowoodin liikevaihtoon ne tuovat pari prosenttia liikevaihdosta.
Metsänomistajalle pylväiksi sopivat suorarunkoiset ja sopivan kartiokkaat mäntytukit voivat olla kiinnostava myyntiartikkeli, sillä niistä maksetaan sahatavaksi päätyvää mäntytukkia enemmän.
”Pylväistä maksetaan joitakin euroja enemmän mäntytukin päälle. Pienissä pylväissä mennään monesti aika pienillä katteilla, mutta järeimmille pylväille saa jo jonkinlaista hintaa.”
Pylväspuuksi sopivia mäntyjä kasvaa Kopran mukaan tyypillisesti tavallisilla, hyvillä mäntykankailla.
Pylväskauppa on omanlaistansa kauppaa, jossa on sahatavaraa tarkemmat laatu- ja pituusvaatimukset.
”Prosessi saattaa kestää vuoden päivät, että saa ostettua oikean kokoisia, pituisia ja järeyksisiä pylväitä. Niitä on monta kymmentä erilaista pylvästuotetta, ja on oma taiteenlajinsa, miten ne osuvat tarpeisiin.”
”Leimikosta erotellaan, mitkä puut menevät pylväiksi ja mitkä sahatavaraksi. Käytännössä ne pitää käydä ihmissilmin etukäteen katsomassa ja leimaamassa.”
Pylväspuina käytetään mäntyä, koska kuusta ei pysty kyllästämään yhtä kestävästi. Perinteisesti puunsuoja-aineena on käytetty kreosoottia, jonka käyttöä on alettu EU:ssa rajoittaa terveyssyistä.
Suoja-aineen kieltäminen vaikuttaisi myös pylväskauppaan.
”Kreosootin käyttö on ollut uhattuna pitkään, ja jos se kielletään, niin kyllähän se tiputtaa markkinan pieneksi.”
Pylväspuita viedään Suomesta muun muassa Britanniaan, Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maihin. Suomessa alettiin parikymmentä vuotta sitten suosia myrskyjen säikäyttämänä sähköverkkojen maakaapelointia, vaikka puupylväilläkin on puolensa.
”Maakaapelointi on noin kolme kertaa kalliimpaa, eikä sekään ole täysin varmaa, kun maa routii. Jos sähköt katkeavat, ilmalinjasta on helppo nähdä, mistä se on poikki, toisin kun maan alla”, Kopra sanoo.
Suomessa pylväspuilla on edelleen roolinsa muun muassa maaseudun pienemmillä linjoilla.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
