• Puukauppojen huutolaispoika jyrää metsäjätit mobiilisovelluksella

    Metsätilakohtaisia kuvioita voi tarkastella nyt mobiilisti.
    Metsätilakohtaisia kuvioita voi tarkastella nyt mobiilisti. 
    Metsä
    14.10.201516:45
    Jukka Koivula

    Metsätieto on Suomessa ollut lähtökohtaisesti viranomaisten ja suurten metsäteollisuusyritysten saatavilla. Toissa viikolla esitelty metsäpaikka.fi-palvelu muuttaa tilanteen.

    Mikkeliläisen MHG Systems Oy:n toimitusjohtaja Seppo Huurinainen kuvailee uutta mobiilisovellusta käänteentekeväksi.

    ”Tähän asti metsänomistaja on ollut puumarkkinoilla huutolaispoika. Nyt asia muuttuu radikaalisti, kun metsäomaisuus ja sen hoitoon liittyvät asiat tuodaan euromääräisesti arvioituna eteen.”

    Huurinaisen mukaan tavallinen metsänomistaja on jatkossa nykyistä huomattavasti vahvemmilla puukaupassa, kun tietomäärä jakautuu tasaisemmin.

    ”Aikaisemmin ei pienellä yrittäjällä ole ollut tällaiseen varaa, sillä tietojärjestelmät ja varsinkin niiden kehittäminen maksaa yllättävän paljon”, Huurinainen sanoo.

    Metsäpaikka.fi on ladattavissa mobiililaitteisiin maksutta.

    Peruspalvelu on ilmainen, mutta maksullisia lisäsovelluksia ja lisäarvopalveluita on tulossa vielä kuluvan vuoden aikana.

    Metsäpalveluyrityksille ja puunostajille MHG Systems tarjoaa täydellisen toiminnanohjaus- ja logistiikkaratkaisun, Biomass Managerin.

    Tärkeä metsätieto 
omassa taskussa

    Metsäpaikka.fi -palveluun voi lisätä uusia metsäsuunnitelmia sekä tarkastella metsätilakohtaisia kuvioita.

    Kuviokohtaisista tiedoista sovellus kertoo esimerkiksi puulajin, puuston iän, puuston arvon, keskiläpimitan, keskipituuden sekä runkoluvun hehtaaria kohden.

    Suunnitelman muokkaaminen onnistuu Metsäpaikka.fi:ssä monipuolisesti.

    ”Käyttäjä näkee omalta älylaitteeltaan, mitä hoitotoimenpiteitä metsätilalla tulee milloinkin suorittaa. Metsäomaisuuden arvo konkretisoituu, kun nähtävissä on ajantasainen tieto siitä, kuinka paljon hakkuista on saatavissa rahaa välittömästi ja lähivuosina”, Huurinainen kertoo.

    ”Omat metsätilani Kiuruvedellä ovat olleet pohjana sovelluksen rakentamisessa.”

    MHG Systems lanseerasi vastaavan palvelun syyskuun puolivälissä Ison-Britannian markkinoilla. Versiot Italiaan ja Itävaltaan ovat työn alla.

    ”Lähitulevaisuudessa tavoitteena on laajentaa palvelusta portaali metsänomistajien ja metsäalan muiden toimijoiden kohtaamiselle. Tällainen kohtaamispaikka tukee biotalouden kasvunäkymiä”, Huurinainen summaa.

    Artikkelin aiheet
    Metsäpaikka.fi
    puukauppa
    mobiilisovellus
    metsätieto
    biotalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle