• Kommentti: Asta-myrsky ei jätä rauhaan – kymmenen vuoden takaiset muistot palaavat aina salaman iskiessä

    MT:n toimittaja Anniina Liimatainen kertoo, millaisia tuntemuksia Keski-Suomessakin riehunut myrsky aiheutti teini-ikäisessä maalaisnuoressa.
    Metsä
    29.7.202019:36
    Anniina Liimatainen

    Heinäkuun toiseksi viimeinen yö oli pimeimmillään, kun heräsin ihmeelliseen välkkeeseen ja tasaiseen jylinään. Avasin varovasti verhoja, ja näin painajaismaisen näyn, joka sai myöhemmin nimen Asta.

    Tuuli runnoi perheemme talon ikkunasta näkyviä puita vaakatasoon ja mieletön rankkasade raivosi. Häikäisevän kirkkaita salamoita iski niin tiuhaan, etten pysynyt laskuissa.

    Puita kaatui joka puolelta, tiet tukkeutuivat ja sähköt napsahtivat poikki kymmeneksi päiväksi. Maatilamme konehallin peltikatto irtosi suurena rullana ja lennähti pellolle.

    Olin Asta-myrskyn aikaan teini-ikäinen nuori Keski-Suomessa Konnevedellä, johon myrsky iski erityisen rajusti. En ikinä unohda myrskyn jälkeen paljastuneita tuhoalueita, joissa puut olivat katkenneet kuin hammastikut kerrassaan. Naps vaan ja suurikin puu oli mennyttä.

    Puita kaatui Konnevedellä arviolta 50 000–100 000 kuutiometriä, ja niin sanottuihin "asta-aukkoihin" istutettiin taimia yhteensä kaksi miljoonaa.

    Näitä reippaasti kasvaneita nuoria metsiä kutsutaan edelleen usein "astametsiksi", mikä kertoo siitä, etteivät myrskyn jäljet häivy konnevetisten mielistä.

    Ei ollut helppo paikka kaltaiselleni aralle teinille, kun Astan kaltaisia myrskyjä vyöryi Suomeen vielä kolmesti elokuun 2010 alussa. Myrskynelikko sai minut pelokkaaksi, eikä pelko ole kadonnut tähän päivään mennessä. Aina kun salama iskee, palaan Asta-myrskyn yöhön kymmenen vuoden taakse.

    Lue lisää:

    Tasan kymmenen vuotta Asta-myrskystä – muistatko, miten kesän 2010 rajuilmat riehuivat?

    Syöksyvirtaus teki hetkessä aukon metsään – "Maisema oli kuin sodan jäljiltä"

    Artikkelin aiheet
    Asta-myrsky
    Konnevesi
    myrsky
    Keski-Suomi
    luonto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio