
Juho Räsänen, myyntipäällikkö, Yara: Sota Ukrainassa on vaikuttanut oleellisesti lannoitteiden raaka-aineiden hintoihin sekä heikentänyt niiden saatavuutta. Keskeytimme metsän kasvatuslannoitteiden myynnin jo maaliskuussa. Tällä toimenpiteellä halusimme turvata peltolannoitteiden saatavuuden kotimaassa.
Seuraamme tilannetta koko ajan ja pyrimme aukaisemaan myynnin heti, kun se on mahdollista.
Räsänen: Typpilannoitteiden hintaan vaikuttaa erityisesti maakaasun hinta, joka on viimeksi kuluneen vuoden aikana noin 12-kertaistunut. Maakaasusta valmistetaan ammoniakkia ja ammoniakista typpeä, joten sillä on suora vaikutus typpilannoitteiden hintoihin.
Räsänen: Turvemailla käytettävän tuhkapohjaisen kierrätyslannoitteen ja turve- sekä kivennäismailla käytettävän tuhkapohjaisen boorilannoitteen hintatasot ovat pysyneet tasaisina, ja niiden kysyntä on ollut erittäin runsasta.
Tuhkalannoituksella voidaan tehokkaasti lisätä turvemaiden metsien kasvua sekä hiilensidontaa. Boorilannoitus taas on varsinkin Keski- ja Itä-Suomen metsien yksi tärkeimmistä metsänhoidollisista toimenpiteistä.
Anssi Ahtikoski, johtava tutkija, Luonnonvarakeskus: Luonnonvarakeskuksen pitkäaikaiset lannoituskokeet puolukkaturvekankailta osoittavat, että lannoitus lisää puuston kasvua noin 2,6–3 kuutiometriä vuodessa.
Kun arvioidaan lannoituksen taloudellista kannattavuutta, on laskelmassa otettava huomioon korkokanta, arvio tukkipuuosuudesta sekä se, hyödynnetäänkö lisäkasvu kokonaan vai osittain.
Oheisessa esimerkissä (ks. taulukko) oletetaan lannoituksella saatavan 2,5 kuutiometrin lisäkasvu. Lannoitus tehdään puolukkaturvekankaan männikössä ensiharvennuksen yhteydessä, ja lannoituksen aikaansaama lisäkasvu realisoidaan 15 vuoden kuluttua tehtävässä harvennuksessa joko täysimääräisesti (100 %) tai osittain (70 %).
Laskentakorkokanta on joko 3 % tai 5 %. Arvio tukkipuuosuudesta on joko 20 % tai 40 %. Kantohintana on käytetty mäntytukille 59,18 euroa/kuutio ja mäntykuidulle 18,98 euroa/kuutio.
Taulukon lukuarvot osoittavat, paljonko lannoite saa enimmillään maksaa (euroa/hehtaari), jotta lannoitus olisi metsänomistajalle taloudellisesti perusteltua.
Esimerkkilannoitus tehdään puolukkaturvekankaan männikössä ensiharvennuksen yhteydessä.
Matalammalla 3 %:n laskentakorkokannalla, kun lisäkasvu hyödynnetään täysimääräisesti ja tukkipuuosuus on 40 %, lannoittaminen on taloudellisesti perusteltua vielä silloin, kun lannoittaminen maksaa 843 euroa hehtaarilta.
Jos laskentakorkokantana käytetään 5 %:a, lisäkasvu hyödynnetään vain osittain ja tukkipuuosuus on 20 %, lannoituskustannus ei saisi olla enempää kuin 341 euroa hehtaarilta.
Nämä lukuarvot edustavat laskelman äärilaitoja, ja muut euromääräiset kannattavuusluvut jäävät niiden väliin.
Laskelma: Anssi Ahtikoski, Luke
Petri Jykylä, toimitusjohtaja, ForestVital Oy: Aiempiin vuosiin verrattuna lannoitusten hehtaarimäärät vähenevät koko Suomen tasolla arviolta yli 50 prosenttia. Typpilannoitusten osalta pudotus voi olla jopa yli 80 prosenttia.
Arto Alanen, toiminnanjohtaja, Metsänhoitoyhdistys Suomenselkä: Emme ole markkinoineet kivennäismaiden lannoituksia emmekä kyselleet tarjouksia tälle vuodelle. Tämä johtuu yksinomaan hintojen rajusta noususta. Tuhkalannoitukset jatkuvat normaalisti, ja joutomaiden metsitykset lisäävät niiden määriä tällä hetkellä.
Eija Vallius, johtaja, Metsänhoitoyhdistys Kanta-Häme: Lannoitteiden hinnannousu ei yhdistyksemme alueella näy juuri mitenkään, sillä saimme lyötyä lannoitteiden hinnat lukkoon toimittajien kanssa jo alkusyksystä 2021. Teemme tänä vuonna kasvatuslannoituksia normaalin määrän myös kemiallisilla lannoitteilla. Terveyslannoitteilla, kuten tuhka ja boori, hinnat eivät ole nousseet yhtä jyrkästi. Myös tuhkalannoitusten määrä säilyy ennallaan.
Heikki Savolainen, metsänhoitojohtaja, Metsähallitus Metsätalous Oy: Kivennäismaiden lannoitteiden toimittajamme ilmoitti keväällä, ettei lannoitteita riitä metsälannoitteisiin ja että kaikki saatavilla olevat lannoitteet suunnataan maatalouteen. Perustelu on täysin ymmärrettävä, sillä Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siitä seuranneet pakotteet ovat vaikuttaneet venäläisten lannoiteraaka-aineiden ja energian hyväksyttävyyteen.
Metsähallituksessa noin 70 prosenttia lannoituksista jää tekemättä. 30 prosenttia lannoituksista on turvemaiden tuhkalannoituksia, ja niiden määrää pyrimme hallitusti lisäämään. Siten kasvatamme lannoituksilla saatavaa hiilensidontaa ja tarjoamme korvaavaa työtä kivennäismaiden lannoituksia tekeville yrittäjille. Kivennäismaiden lannoitteiden kaltaista hinnannousua ei ole havaittu tuhkan osalta.
Lannoitteiden valmistus ja siihen liittyvä logistiikka on maailmanlaajuista. Lannoitteita ja niiden raaka-aineita valmistetaan muuallakin kuin Venäjällä. Aika näyttää, minkälaisia ratkaisuja Suomeen tulee lannoitteiden osalta.
Jykylä: Painetta on luonnollisesti myös levitystyön kustannuksissa ja rahdeissa, mutta hehtaarikohtaiset vaikutukset ovat sen verran pieniä, että niihin toteutukset eivät kaadu, jos lannoitteiden hinnat olisivat kohtuulliset.
Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että terveyslannoituksissa, joissa lannoitteiden hinnat eivät ole samalla tavoin nousseet, kysyntä on säilynyt verraten normaalina suhteessa aiempiin vuosiin.
Alanen: Kustannusten nousu kevään levityksissä oli vielä maltillista. Pienialaiset boorin puutokset olemme toteuttaneet reppuruiskulevityksinä. Tähän ei hinnan nousulla ole ollut vaikutusta.
Vallius: Sovimme myös työkustannuksista hyvissä ajoin viime vuonna, joten työn hintaan ei ole tulossa merkittäviä muutoksia. On kuitenkin selvää, että polttoaineiden jyrkkä hintojen nousu nostaa jatkossa sekä lentolevitysten hintoja että lannoitteiden toimitushintoja.
Savolainen: Niin sanottu metsätraktori-indeksi, joka kuvaa maakonelevityksen kustannustasoa, on noussut 13 prosenttia huhtikuusta 2021 huhtikuuhun 2022. Suurin osa korotuksista johtuu polttoaineiden hinnannoususta.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2022.
Lue myös:
Havulatva Oy sai hiilensidontasertifikaatin metsänlannoitukselle
Lannoitteiden hintojen nousu voi romahduttaa metsänlannoitusten määrän jopa puoleen normaalista
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
