• Aarteen lukija käyttää metsän antimia monipuolisesti ‒ ”Järkevällä keräämisellä ja säilömisellä syksyn sato riittää pitkälle seuraavaan vuoteen”

    Aarteen lukija Henna Aittomäki on oppinut suvultaan omavaraisuutta. Papaltaan hän sai korvaamattomia vinkkejä metsän aarteista.
    ”Marjoja poimiessani poimin marjat järjestyksessä ja katson, että ne ovat riittävän kypsiä”, kirjoittaa Henna Aittomäki.
    ”Marjoja poimiessani poimin marjat järjestyksessä ja katson, että ne ovat riittävän kypsiä”, kirjoittaa Henna Aittomäki.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Luonto
    16.8.202319:00
    Henna Aittomäki

    Jo edesmennyt pappani oli metsuri ja innokas metsästäjä. Häneltä sain kullanarvoisia ohjeita ja vinkkejä metsän aarteista. Haluan opettaa niitä seuraavalle sukupolvelle ja muille metsässä kulkijoille.

    Olen itsekin innokas metsässä liikkuja. Liikun metsässä kävellen, juosten, hiihtäen ja pyöräillen sekä metsän satoa poimien. Pyöräillessäni liikun merkittyjä reittejä myöten. Näin en pääse eksymään enkä turhaan rasita luontoa.

    Olen oppinut kunnioittamaan metsää. Tämä tarkoittaa sitä, että en turhaan katko puiden oksia enkä vuole pystyssä olevan koivun rungosta tuohta. Roskien paikka ei ole luonnossa. Tulet teen vain sinne tarkoitetulla paikalla ja lajittelen jätteeni. Vältän myös turhaa puun taimien päälle tallaamista enkä rupea käsittelemään taimia, ellen ole hoitamassa niitä. En myöskään säikyttele eläimiä vaan annan niiden olla rauhassa.

    Marjoja poimiessani poimin marjat järjestyksessä ja katson, että ne ovat riittävän kypsiä. Pyrin poimimaan käsin, sillä se on hellävaraisempaa varvuille kuin koneella poimiminen. Sukuni on täynnä innokkaita marjastajia, ja olen oppinut heiltä omavaraisuutta. Järkevällä keräämisellä ja säilömisellä syksyn sato riittää pitkälle seuraavaan vuoteen. Sienistä kerään vain varmasti tuntemani ruokasienet.

    Metsän siimeksestä saattaa löytää upeita näköalapaikkoja, joista on mahtavaa ihailla puhdasta Suomen luontoa. Olen oppinut, että jos puissa on naavaa, luonto voi hyvin.

    Olen myös oppinut, että välillä pitää harventaa puustoa, jotta taimet mahtuvat kasvamaan.

    Metsän antimia käytän myös askarteluun. Maasta poimituista kävyistä ja oksista saa ihania koristeita.

    Luonto ja metsä ovat minulle kaikki kaikessa. Toivon muidenkin kunnioittavan metsää ja luonnon elämää.

    Henna Aittomäki, Äänekoski

    Kirjoitus on julkaistu Aarteessa 6/2023.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle