
Pakkasta on lujasti. Lumi narskuu ja henki huuruaa. Max nostelee viluisia saksanseisojan tassujaan ilmaan, kun äijät seisahtuvat tekemään sotasuunnitelmaa.
”Tuon ladon kulmilla niitä on näkynyt”, Timikka selittää ja huitoo paksulla rukkasella harmaaseen hirsirötisköön, jota on kai joskus käytetty elikoitten ravinnon varastoimiseen.
Tapahtumien tausta on yksinkertainen. Edellisenä kesänä Timikka ja kesäasukas saivat päähänsä ostaa muutaman fasaanin ja kasvattaa niitä riistatarjontaa monipuolistamaan. Syksyllä saatiin pataan kymmenkunta, mutta nyt – keskellä talvea – fasaanin jälkiä on edelleen löytynyt sieltä täältä maatilan mailta. Enimmäkseen sen ladon kulmilta, jossa lintuja sulan maan aikana ruokittiin.
Koira lasketaan irti. Sukukalleuksiaan lumikosketukselta varoen Max lähtee vastahakoisesti tarpomaan kohti latoa.

Skotlannissa jahtiin lähtö sujuu koordinoidummin. Jahtipäällikkö Alistair komentaa metsästäjät ja lataajat riviin komentoäänellä, jonka pitkä, nyt jo päättynyt, ura Balmoralin riistanvartijana on sopivasta karheuttanut.
Edellisenä yönä satoi Ylämaahan lumen. Valkoiset puuttomat kukkulat tuovat mieleen Tunturi-Lapin. Se harha tosin kaikkosi jo aamulla, kun säkkipillin soittaja herätti metsästäjät kahlaten kiltissä säärikarvat sojottaen hotellin ympäri pari herätyskierrosta.
Alistair ojentaa metsästäjille pienen portviinillä täytetyn tinapikarin. Se heitetään huiviin, ja kupin pohjalta paljastuu ensimmäisen passipaikan numero.
”Sir, follow me”, sykkyräisellä haltiaparralla varustautunut lataaja nykäisee hihasta. Tallustelemme harmaakivisen, linnamaisen rakennuksen kulmalle, jonka vierestä solisee puro alppiruusujen siimeksessä. Aivan oikein, passipaikan nimi on The Castle. Jostakin kuuluu kimeä pillin vihellys. Ajo alkaa.
Ladon kulmalle tarvottuaan Max ottaa tymäkän seisonnan. ”Jotakin siellä on. Mennäänpä katsomaan”, Timikka urahtaa ja levittää kätensä sen merkiksi, että muodostaisimme jonkinlaisen ketjun.
Jos olisin ladossa ja fasaani, olisi varmaan haljua katsella hirren raosta, kun kolme miestä kahlaa torrakot käsissä kohti lymypaikkaa. Asetumme riviin ladon eteen ja koira saa käskyn rynnistää sisään.
Hirveä rääkäisy ja kauhea siipien räpistys! Fasaanikukko ryntää ladon raunioista ilmoille. Haulikot jyrähtävät.
Linnan kulmalla fasaaneja lentää ajomiesten ja koirien edestä kuin pommikonelaivueita. Joukossa pyrähtää myös muutama lehtokurppa. Ne tunnistaa perhosmaisesta, lepattavasta lentotyylistä. Paikalliset arvostavat niitä saaliina korkealle.
”Good shot, sir”, lataaja kehuu aina, kun osuu.
”Oh, they are sooo fast, sir”, aina, kun menee ohi.
Siinä välissä hän sujauttaa uudet patruunat piippuun, kun suuri valkoinen metsästäjä taittaa haulikon. Patruunan kulutus onkin huomattava. Ja miksei saaliskin: 436 fasaania päivän kuudessa ajossa, joukossa kolme lehtokurppaa. Ei lopu fasaani Edinburghin ravintoloiden ruokalistalta.
Ladosta rynnännyt fasaanikukko saa peräänsä sakean haulipilven ja sillä on vaikutusta. Lintu räpistelee menettäen lentokorkeutta ja kiepsahtaa sitten sadan metrin päässä pajupuskaan. Siellä se näyttää jatkavan rivakkaa pakoaan jalkapatikassa, koska huurretta varisee pensaan oksilta.
Max usutetaan karkulaisen perään. Haavakko pitää hakea pois. Tässä vaiheessa kohtalo puuttuu peliin ottaen kanahaukan muodon.
Haukka on tarkkaillut metsästyksen etenemistä pellon reunan kuusikosta ja iskee, kun tilaisuus tarjoutuu. Parilla siiveniskulla se on pajupuskan päällä. Jyrkkä sukellus pensaaseen ja kohta peto nousee siivilleen fasaania roikottaen.
”Melkein saatiin yksi”, Timikka summaa jahtipäivän tapahtumat, kun kärvennämme hiillosmakkaraa ladon kulmalla. Termarikahvi on päässyt jäähtymään.
Alistair onnittelee metsästäjiä menestyksellisestä jahdista, kun illalla kokoonnutaan simpsetit yllä pakettiauton kokoisen takan loimuun illalliselle: fasaania ja lehtokurppaa, tietysti.
Jahdin johtajalla on myös huonoja uutisia. Joku lienee epähuomiossa laukaissut haulikkonsa päivän ensimmäisessä ajossa linnaan päin. Sir Reginald on soittanut ja ilmaissut äärimmäisen mielipahansa rikkoutuneesta ikkunasta.
”Ilmoitin, että suomalaiset ystävämme ovat äärimmäisen pahoillaan ja luonnollisesti korvaavat aiheuttamansa vahingon. Korillinen samppanjaa lienee sopiva kompensaatio, eikö niin?”
Teksti perustuu kirjoittajan eräpäiväkirjamerkintöihin.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
