• Video: Näin Möröksi nimetty metsäkone tykittää vettä Kalajoen paloalueelle – "Erittäin tehokas"

    MT:n seuraamien kuormatraktoreiden päälle asennetut sammutuslaitteistot ovat osoittautuneet tositoimissa erinomaisiksi.
    Metsä
    4.8.202121:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Etelä-Savon pelastuslaitos riensi avuksi Kalajoella laajalle alueelle levinneen maastopalon sammuttamistöihin, MT kertoi viime viikolla.

    Pelastuslaitoksen käyttämät kaksi kuormatraktoria ja niiden päälle asennetut sammutusyksiköt ovat toimineet maastossa mainiosti.

    "Erittäin tehokas sammutuslaitteisto tällaisissa hankalissa metsäpaloissa", sanoo Mikko Kosunen Etelä-Savon pelastuslaitoksen Puumalan asemalta.

    Keskiviikkona metsäpalon tilanne on säilynyt vakaana, tiedottaa Jokilaaksojen pelastuslaitos.

    Tuuli ja lämmennyt ilma ovat aiheuttaneet muutamia kytöpaloja alueen itäreunalla, mutta palot on sammutettu ja tilanne hallinnassa.

    Viimeisimmän mittauksen mukaan paloalueen koko on 293 hehtaaria. Alueelle on rakennettu neljä patoa, joiden avulla kuivatusojien vedenpinta on saatu nousemaan. Näin sammutusvettä saadaan myös läheltä pienitehoisemmilla pumpuilla.

    Sää jatkuu ennusteen mukaan poutaisena usean päivän ajan. Torstain jälkeen pelastuslaitos arvioi, siirtyykö se henkilöstövahvuudessa vahvennettuun pelastusjoukkueeseen ja jälkisammutusvaiheeseen.

    Sammutustöiden arvioidaan kuitenkin jatkuvan vielä ainakin viikon ajan.

    Juttua muokattu 4.8. klo 19:58. Juttuun lisätty tietoa maastopalon sammutustilanteesta.

    Lue lisää aiheesta:

    10 kuutiota vettä selkään ja metsäkone möyrii palojen kimppuun – savolaiskeksintö kiinnostaa metsäpalojen kanssa tuskailevia maita ympäri maailmaa

    Etelä-Savon pelastuslaitoksen "sammutustraktorit" suuntasivat sammuttamaan Kalajoen jättipaloa – "Näillä sitä miesvoimaa säästetään"

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle