• Kiina rakentaa venäläisellä puutavaralla, Suomesta sahatavaran vienti Kiinaan laski

    Sahatavaran tuonti Kiinaan kasvoi merkittävästi Valko-Venäjältä ja Yhdysvalloista.
    Suomalaisen sahatavaran vienti Kiinaan laski melkein kolmanneksen viime vuonna.
    Suomalaisen sahatavaran vienti Kiinaan laski melkein kolmanneksen viime vuonna. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Metsäteollisuus
    23.1.202508:02
    Sami Suojanen

    Suomi oli EU-maista suurin sahatavaran viejä Kiinaan viime vuonna.

    Kiinan tullitilastojen mukaan Suomesta vietiin Kiinaan 621 000 kuutiota havusahatavaraa viime vuonna. Se oli 29 prosenttia vähemmän vuonna 2023.

    Kiinan tullitilastoista raportoinut verkkojulkaisu Timber Online kertoo, että Kiina toi EU:sta kolme miljoonaa kuutiota sahatavaraa viime vuonna. EU-maiden osuus Kiinan kokonaistuonnista oli 18 prosenttia. Se oli neljä prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisvuonna.

    Suomen ohella isoja EU-maiden viejiä olivat Saksa (442 000 kuutiota) ja Ruotsi (419 000).

    Eniten Kiina osti sahatavaraa edelleen Venäjältä, joista tuli noin kaksi kolmasosaa ulkomaisesta havusahatavarasta. Kiina toi Venäjältä kaikkiaan 11,3 miljoonaa kuutiometriä havusahatavaraa. Se oli viisi prosenttia vähemmän kuin 2023.

    Kanadasta ja Valko-Venäjältä tuotiin kummastakin noin 1,2 miljoonaa kuutiota. Toimitukset Kanadasta vähenivät kaksi prosenttia, kun taas Valko-Venäjältä tulevat toimitukset kasvoivat 29 prosenttia vuoteen 2023 verrattuna.

    Myös tuonti Uudesta-Seelannista ja Yhdysvalloista kasvoi merkittävästi. Uudesta-Seelannista tuotiin 236 000 kuutiota (+16 %) ja Yhdysvalloista 222 000 kuutiota (+55 %).

    Kaikkiaan Kiinaan tuotiin 16,6 miljoonaa kuutiometriä havusahatavaraa. Tuonti väheni kahdeksan prosenttia.

    Timber Onlinen juttu tässä. Se on maksumuurin takana.

    Viime vuonna Kiina toi 26,1 miljoonaa kuutiometriä havupuuta tukkeina. Tämä oli kolmas peräkkäinen vuosi, kun tuonti väheni. Vuoteen 2023 verrattuna tuonti laski seitsemän prosenttia.

    Eniten raakapuuta toimitti Uusi-Seelanti (17,8 miljoonaa kuutiota). Sen jälkeen tilastossa ovat Japani (1,64 miljoonaa kuutiota), Yhdysvallat (1,27 miljoonaa kuutiota) ja Kanada (1,15 miljoonaa kuutiota).

    EU:sta Kiinaan myytiin 3,2 miljoonaa kuutiota havutukkeja.

    Timber Onlinen juttu tässä. Se on maksumuurin takana.

    Lisää aiheesta
    • Vienti heikkeni viime vuodesta.

      Metsäteollisuus | Sahatavaran vienti väheni viisi prosenttia tammi–heinäkuussa

      Tilaajalle
    • Venäläisen sahatavaran vienti Kiinaan kasvoi kolme prosenttia viime vuonna.

      Metsäteollisuus | Venäjä vie sahatavaraa ennen kaikkea Aasiaan, ylivoimaisesti suurin ostaja on Kiina

    • OP:n metsäanalyytikko Henri Parkkinen sanoo, että kalleimmat puut käytetään tämän vuoden jälkimmäisellä puoliskolla ja osittain ensi vuoden alussa.

      Metsäteollisuus | Lomautuksia, irtisanomisuhkaa, tehtaiden sulkemisia ja tulosvaroitus – mitä metsäteollisuuden kesän toiveikkuudelle tapahtui?

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kiina
    sahatavara
    puutuonti
    Venäjä
    Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa