• Pakkaskelien odotus jatkuu etelässä

    Metsä
    16.12.201515:00
    Jarmo Palokallio

    Puunkorjuu kärsii edelleen kelirikosta Etelä-Suomessa. Talvileimikoiden korjuuta ei voi aloittaa ennen kunnon pakkasia.

    ”Puunkorjuu on pyörinyt kohtuullisesti kelirikosta huolimatta. Tilanne muuttuu haasteelliseksi, jos pakkasia saadaan odottaa vielä viikkoja”, toteaa toiminnanjohtaja Harri Tasanen metsänhoitoyhdistys Lounametsästä.

    Tasasen mukaan puukauppa on käynyt tänä vuonna viimevuotiseen tahtiin. Tasaisesti käyvä puukauppa on kaikkien etu.

    ”Puukauppa on taitolaji. Sitä on helppo jarruttaa, mutta sen saaminen uudelleen vauhtiin on vaikeaa. Sen eteen pitää tehdä töitä.”

    Tasasen mukaan ostomiesten ajatukset ovat jo keväässä ja kesäkorjuukohteissa. Tähtäin on asetettu ensi kesän järeisiin kuusileimikoihin.

    ”Tämä on tyypillistä puukaupan vaihtelua. Välillä täällä on pelätty männyn loppuvan kesken, nyt ostajat haluavat kuusitukkia.”

    Talvileimikoiden osto on hyvin varovaista. Erityisen vähän kysytään harvennuskohteita. Niiden menekki on kiinni pakkasista.

    ”Jos talvi tulee nopeasti, uskon, että kaikille toimijoille mahtuu jonkin verran myös talvileimikoita.”

    Eniten kelirikosta on kärsinyt energiapuun korjuu. Lauhat talvet näkyvät myös sen menekissä. Toisaalta Lounais-Suomeen on tulossa uusia energiapuuta käyttäviä laitoksia. Niiden puunhankinta on aloitettava etunojassa.

    Kelirikko on koetellut puunkorjuuta myös pohjoisempana. Etelä-Pohjanmaalla pakkasjakso on jo kovettanut metsäteitä, joten puita päästään ajamaan niiden varsilta.

    ”Metsätiet kantavat, mutta ongelmana ovat kylätiet”, kertoo toiminnanjohtaja Jarmo Lahdenmaa Etelä-Pohjanmaan metsänhoitoyhdistyksestä.

    Vaikka katkottu puu saadaan liikkeelle teiden varsista, pehmeille metsämaille koneilla ei ole vielä asiaa.

    ”Vettä on satanut valtavasti. Talvikohteiden hakkuita ei pysty vielä aloittamaan.”

    Lahdenmaankin mukaan puukauppa on käynyt tasaisesti.

    ”Vaikka ostajat eivät ole kisailleet leimikoista, metsänomistajat ovat saaneet puunsa pääsääntöisesti kaupaksi. Ongelmia on ollut lähinnä harvennushakkuukohteissa.”

    Jarmo Palokallio

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puunkorjuu
    kelirikko
    puukauppa
    energiapuu
    Etelä-Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle