• UPM istuttaa ilmaiseksi tervalepän taimia Lahden seudun metsäasiakkailleen

    Tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta.
    Tilaajalle
    Tervaleppä sopii reheviin notkoihin, joihin kuusen istuttaminen ei ole järkevää.
    Tervaleppä sopii reheviin notkoihin, joihin kuusen istuttaminen ei ole järkevää. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsänhoito
    21.6.202215:31
    Jarmo Palokallio

    UPM istuttaa Lahden seudulla metsäasiakkaittensa metsiin tervaleppää luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi. Omissa metsissään yhtiön tavoitteena on lehtipuiden määrän kaksinkertaistaminen.

    Lehtipuiden lisääminen parantaa metsän kasvua ja tuottoa sekä monipuolistaa metsälajistoa. Luonnon monimuotoisuuden myötä metsät kestävät paremmin muuttuvia ilmasto-olosuhteita ja pysyvät terveempinä.

    ”Usein istutettavilla aloilla on myös kosteita notkoja, joihin kuusen istuttaminen ei ole järkevää ja joihin tervaleppä soveltuu mainiosti”, kertoo Lahden yksikön metsäasiakaspäällikkö Riitta Väisänen.

    Tervaleppien jakaminen ja istuttaminen on osa UPM:n metsävastuullisuusohjelmaa. Väisäsen mukaan kyseessä on kokeilu, jolla halutaan kannustaa metsänomistajia huomioimaan lehtipuiden merkitystä metsien monimuotoisuudelle.

    ”Tervaleppien istuttaminen on metsänomistajille ilmaista eikä siitä koidu ylimääräistä vaivaa. Toki halutessaan siitä voi myös kieltäytyä”, Väisänen jatkaa.

    UPM:n omalla taimitarhalla Joroisissa on valmistauduttu määrätietoisesti etenkin rauduskoivun taimien tuotannon lisäämiseen jo usean vuoden ajan. Koivun ohella tarhalla on kasvatettu myös pieniä määriä tammea ja tervaleppää, joiden avulla voidaan lisätä luonnon monimuotoisuutta.

    Istuttamisen lisäksi uudistusaloille syntyy lehtipuita luontaisesti, mikä mahdollistaa sekametsien kasvattamisen ja eri puulajien lisäämisen. Tähän UPM vaikuttaa kuusen viljelytiheyden vähentämisellä, jolloin lehtipuille jätetään enemmän tilaa.

    Taimikonhoitoa ja metsien harvennusta koskevat ohjeet on UPM:llä muutettu jo aiemmin lehtipuuston lisäämiseksi. Metsien harvennusta koskeva ohjeistus on tärkeässä roolissa, koska siinä ratkaistaan missä suhteessa puulajeja metsissä kasvaa.

    Kuusenviljelyaloilla lehtipuiden lisääminen on keskeinen ja kustannustehokas luonnonhoitotoimi, joka tuottaa niin taloudellista kuin muita merkittäviä hyötyjä metsänomistajalle ja tekevät suuren positiivisen vaikutuksen tulevaisuuden metsiin.

    Artikkelin aiheet
    UPM
    tervaleppä
    metsien monimuotoisuus
    metsänhoito
    Lahden seutu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla