• Suometsässä on mahdollista päästä hyviin kasvutuloksiin, kunhan vesitalous on kunnossa

    Kunnostusojitus on kannattava investointi, joka maksaa itsensä takaisin kolmessa vuodessa.
    Tilaajalle
    Metsä
    18.3.202010:00
    Markku Pulkkinen

    Telakaivuri tasapainottelee metsäojan päällä tammikuisessa pakkaskelissä Lopen Pilpalassa. Mataloituneet suo-ojat saavat uuden muodon koneyrittäjä Markku Hartikaisen käsittelyssä. Metsänomistaja Ari Seppälä seuraa tyytyväisenä työn etenemistä.

    ”Tämä Hakoissuo ojitettiin ensimmäisen kerran 50 vuotta sitten ja toisen kerran vajaat 30 vuotta sitten. Metsän kasvu on ollut hyvää, ja yksi harvennushakkuu on jo toteutettu”, Seppälä kertoo.

    ”Kunnostusojitus on ollut mielessäni useamman vuoden. Kun taas syksyllä katselin ojissa seisovaa vettä, otin yhteyttä metsänhoitoyhdistykseen, ja homma eteni nopeasti.”

    Lihantuotantoon keskittyneellä Pelto-Seppälän maatilalla tehtiin äskettäin sukupolvenvaihdos, ja Seppälällä on nyt enemmän aikaa metsien hoitoon. Suurin osa metsistä siirtyi tilaa jatkaville tyttärelle ja pojalle, mutta osa metsistä jäi vielä Ari Seppälän omistukseen.

    Kunnostusojitus onnistuu parhaiten talven pakkasilla. Lumipeite lisää maan kantavuutta. 90 sentin levyiset telat pitävät kaivinkoneen hyvin maan pinnalla. Taitava kaivurikuski kaivaa päivässä kilometrin ojaa.
    Kunnostusojitus onnistuu parhaiten talven pakkasilla. Lumipeite lisää maan kantavuutta. 90 sentin levyiset telat pitävät kaivinkoneen hyvin maan pinnalla. Taitava kaivurikuski kaivaa päivässä kilometrin ojaa. Kuva: Markku Pulkkinen

    Usean maanomistajan hanke

    ”Uskon, että puiden kasvu kiihtyy ojituksen ansiosta ja ojittamiseen sijoitettu raha tulee jossain vaiheessa takaisin. Mäntyjen alle on kasvanut luontaisesti kuusi, ja tästä tulee todennäköisesti jatkuvan kasvatuksen alue. Jatkuva kasvatus sopii hyvin soille, koska suometsien tuotto ei ole koskaan yhtä hyvä kuin kovan maan metsissä”, Ari Seppälä sanoo.

    Hieman yli 30 hehtaarin kokoinen Hakoissuo jakautuu kuudelle maanomistajalle. Kaikki maanomistajat lähtivät ojitushankkeeseen mielellään mukaan. Ojitus toteutettiin samalla kerralla kaikkien metsänomistajien alueilla, mikä on onnistuneen kunnostusojituksen edellytys.

    Seppälä on jättänyt omistamastaan alueesta viisi hehtaaria luonnontilaan ja kokonaan ojittamatta.

    ”Haluan estää ravinteiden valumisen lähivesistöihin. Siksi kaksi vanhaa laskeutusallasta tyhjennettiin ennen ojitusta ja rakennettiin yksi uusi. Lietealtaista sai hyvää maa-ainesta pelloille.”

    Metsällä on ollut Pelto-Seppälän maatilalle aina suuri merkitys.

    ”90 hehtaarin metsäala on ollut maatilan tuki ja turva. Siksi metsiä on aina hoidettu aktiivisesti.”

    Metsänomistaja Ari Seppälä on tyytyväinen puiden kasvuun Lopen Hakoissuolla. Edellisestä kunnostusojituksesta on vajaat 30 vuotta. Alueella on tarkoitus siirtyä jatkuvaan kasvatukseen.
    Metsänomistaja Ari Seppälä on tyytyväinen puiden kasvuun Lopen Hakoissuolla. Edellisestä kunnostusojituksesta on vajaat 30 vuotta. Alueella on tarkoitus siirtyä jatkuvaan kasvatukseen. Kuva: Markku Pulkkinen

    Hyvä suunnittelu tärkeää

    Hakoissuon kunnostusojitussuunnitelman laati metsänparannusasiantuntija Lauri Laaksonen Metsänhoitoyhdistys Kanta-Hämeestä. Suunnitelman keskeisenä osana olivat vesiensuojelurakenteet, jotka estävät ravinnevalumat läheisiin vesistöihin.

    ”Valumareitille tehtiin kolme laskeutusallasta ja yksi pohjapato. Lisäksi perkausojiin kaivettiin lietekuopat 50–100 metrin välein. Syöpymisherkät laskuojat jätettiin perkauksen ulkopuolelle. Näillä rakenteilla kiintoaineksesta saadaan talteen vähintään 80–90 prosenttia”, Laaksonen sanoo.

    ”Laskeutusaltaita pitää muistaa myös hoitaa. Erityisesti Hakoissuon tyyppisillä alueilla, joilla pohjamaa on hienoa hietaa tai hiesua, tyhjentäminen voi olla tarpeen jopa 3–5 vuoden välein. Tyhjennys pitäisi toteuttaa imuruoppauksena, sillä kaivurityhjennys aiheuttaa kiintoainespäästöjä.”

    Ojituksen suunnittelussa on yhä tärkeämpää ottaa huomioon myös ympäröivän yhteiskunnan toiveita. Erityisesti vapaa-ajan asukkaiden kiinnostus metsäojituksia kohtaan on lisääntynyt, ja ojitushankkeet herättävät toisinaan voimakkaitakin tunteita.

    ”Julkinen keskustelu on hyväksi, mutta räikeää vastakkainasettelua olisi syytä välttää. Konflikteja voidaan pyrkiä välttämään avoimella tiedottamisella ja toteuttamalla hankkeet parhaan käytettävissä olevan tiedon mukaan”, Laaksonen katsoo.

     

    Lue myös: Tutkimus: Ojitettujen soiden ravinnevalumat jatkuvat vuosikymmeniä ojituksen jälkeen

    Koneyrittäjä Markku Hartikainen on kaivanut ojia ja metsäteitä sekä muokannut istutusaloja parikymmentä vuotta. ”Olen kasvanut metsään kiinni. Ei täältä osaa olla pois, sillä viihdyn metsässä todella hyvin.”
    Koneyrittäjä Markku Hartikainen on kaivanut ojia ja metsäteitä sekä muokannut istutusaloja parikymmentä vuotta. ”Olen kasvanut metsään kiinni. Ei täältä osaa olla pois, sillä viihdyn metsässä todella hyvin.” Kuva: Markku Pulkkinen

    Kemerasta tukea

    Laaksonen kertoo, että kiinnostusta kunnostusojituksiin on ja niitä kannattaa myös toteuttaa, ehkäpä vielä nykyistä ahkerammin. Ojitushankkeisiin on järkevää ottaa mukaan alueen kaikki metsänomistajat, jolloin toteutus on edullisempaa ja tulos parempi.

    ”Vanhat ojitusalueet vaativat kunnostusta yleensä 20–30 vuoden välein, sillä metsäojat mataloituvat kiinteän aineksen kertyessä niihin. Silloin veden kulku hidastuu ja pohjavesipinta nousee. Ojien kunnostus kannattaa tehdä silloin, kun alueen puusto vaatii harvennusta ja taimikot hoitoa”, Laaksonen opastaa.

    Kunnostusojituksen on arvioitu lisäävän puuston kasvua vuosittain 0,2–1,8 kuutiota hehtaarilla 20 vuoden ajan. Ojitus maksaa Etelä-Suomessa keskimäärin 400–500 euroa hehtaarilta ilman arvonlisäveroa, ja kustannuksiin saa 60 prosentin Kemera-tuen. 60 prosentin tuen ehtona on se, että hankkeen koko on yli viisi hehtaaria. Alle viiden hehtaarin hankkeilla tuki on 30 prosenttia.

    ”Kun otetaan huomioon valtion tuki ja verovähennysoikeus, jää metsänomistajan osuudeksi ojituksesta vain noin sata euroa hehtaarille. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että kunnostusojituksen kustannukset saa katettua 2–3 vuoden lisäkasvulla ja että ojituskululle saa vähintään kahden prosentin reaalituoton”, Laaksonen laskee.

    Ojitusmäärät ovat Laaksosen mukaan pysyneet Kanta-Hämeen alueella suhteellisen vakaina, 50–60 kilometrissä vuodessa.

    ”Maakunnan metsäpinta-alasta vain 10–15 prosenttia on ojitettuja turvemaita, joten määrien kasvulle on rajansa. Lähes kaikki maakunnan ojitetut suot ovat jatkoinvestointikelpoisia, mutta hyvä kasvu ja korkea hehtaarikohtainen puusto vähentävät ojien perkauksen tarvetta.”

    Kemera-tuen jatkuminen ojitushankkeisiin ei ole varmaa tänä vuonna päättyvän tukikauden jälkeen. Laaksonen toivoo tuen jatkuvan.

    ”Mikäli tukia on tarpeen suunnata uudella tavalla, tuki voisi olla ehkä korkeampi vesiensuojelurakenteisiin ja pienempi ojametrille. Kemera-tuen mahdollinen pieneneminen tai loppuminen ei kuitenkaan lopettaisi kunnostusojituksia”, Laaksonen arvioi.

    Keikkaa riittää

    Kaivinkoneyrittäjä Markku Hartikaisella riittää talvisin kunnostusojituksia Kanta-Hämeen alueella. Hän tekee ojituksia Otso Metsäpalveluille ja metsänhoitoyhdistykselle. Hakoissuolla homma sujui vauhdilla, koska alkutalven pakkaset olivat jäädyttäneet suon pinnan suotuisaksi kaivuutöille.

    ”Pinta on juuri sopivasti jäässä, ja sen alla on pehmeää maata. Reilu lumipeitekin lisää kantavuutta. 90 sentin levyisillä teloilla pysyy hyvin maan pinnalla”, Hartikainen sanoo.

    Parhaana päivänä uutta ojaa syntyy jopa kilometri. Keskimääräinen päiväsaavutus on 700 metriä. Jos pakkasta on yli 15 astetta, pitää Hartikainen rokulipäivän, jottei kone joudu liian koville. Hakoissuon urakassakin oli pidettävä pakkasen vuoksi pari luppopäivää.

    Vaikka soiden ojittaminen herättää joskus vahvoja tunteita, mökkiläiset tai luonnonsuojelijat eivät ole koskaan häirinneet Hartikaisen töitä. Kevään tullen hän siirtyy mätästämään istutusaloille. Kesällä Hartikainen rakentaa myös jonkin verran metsäteitä.

    ”Metsässä saa tehdä töitä omassa rauhassa”, metsäisessä Tammelassa kaivuritalliaan pitävä Hartikainen sanoo.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/2020.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle