
Lumen kuorruttamien kalliomäntyjen latvuksista kuuluu vaimeaa ääntelyä. Kymmenkunta lintua keikkuu oksilla, kurkottelee käpyjä ja vääntää niitä irti. Osa linnuista on ruosteenpunaisia, osa vaatimattoman vihreänharmaita. Lopulta parvi lähtee lentoon, jolloin niiden metalliset äänet täyttävät metsän. Ne lentävät seuraavalle mäelle ja laskeutuvat taas mäntyihin.
Linnut ovat isokäpylintuja, vankkarakenteisia kävynpurijoita, jotka ovat erikoistuneet männyn siementen syöntiin. Hiukan pienemmät pikkukäpylinnut ovat puolestaan kuusen ystäviä. Kolmas laji eli kirjosiipikäpylintu on leimallisesti lehtikuusimetsien lintu. Se pesii harvalukuisena Keski-Lapissa ja Kainuussa mutta näyttäytyy vaelluksillaan aina etelärannikkoa myöten.
Iso- ja pikkukäpylinnut ovat joinakin vuosina yleisiä havumetsiemme asukkaita, laajan taigametsän kiertolaisia, jotka tekevät satojen kilometrien vaelluksia havupuiden hyviä siemensatoja etsiessään. Parvet liikehtivät kesän ja syksyn aikana asettuen aloilleen heti hyvät ruokamaat löydettyään. Ne tuntuvat ilmestyvän kuin tyhjästä. Yhtäkkiä metsä täyttyy niiden lentoäänistä, jotka lupaavat elämää tulevan talven hiljaisuuteen.

Käpylintujen nokat ovat erikoistyökaluja käpyjen käsittelyyn. Ne ovat kärjestä ristissä ja toimivat kuin tongit lintujen vääntäessä auki käpysuomuja, joiden välissä siemenet piileksivät. Nokan koko kertoo mieliravinnosta. Kovat männynkävyt vaativat järeimmän työkalun, joten isokäpylinnun nokka on kolmikon kookkain. Pikkukäpylinnulla ristikkäisyys on selkein, kirjosiivellä sitä ei oikeastaan ole lainkaan ja nokka on muutenkin joukon hennoin.
Havupuiden siemenet ovat pieniä mutta erittäin rasvaisia ja ravitsevia, joten niiden eteen kannattaa tehdä työtä. Lyhyt talvipäivä kuluu ruokailuun, jolloin linnut kiipeilevät papukaijamaisesti oksistossa käyttäen nokkaa kolmantena raajana. Saatuaan kävyn irti ne pyrähtävät sopivalle oksalle, ottavat kävyn tukevasti jalkojensa väliin ja ryhtyvät vääntämään suomuja. Ruokailun aikana ne ääntelevät hiljaa, mutta lentoon lähtevästä parvesta kajahtavat taas metalliset äänet: kip kip kip...
Käpylinnut ovat varsin pelottomia mutta oleskelevat puiden latvuksissa, joten niitä ei pääse kovinkaan usein ihailemaan läheltä. Maahan ne tulevat lähinnä etsiskelemään pieniä kiviä, joita ne tarvitsevat lihasmahaansa. Siellä kivet jauhavat kovat siemenet hienoksi massaksi, joka on helpommin sulavaa.
Olen joskus katsellut aivan vierestä jauhinkivien haussa tiilimuurin laastia nokkivia käpylintuja ja samoissa puuhissa tiellä hyppiviä pieniä parvia. Jälkimmäinen on linnuille vaarallista, ja ne päätyvät valitettavan usein autojen ruhjomiksi.
Erikoista on myös käpylintujen mieltymys nisäkkäiden virtsan syömiseen. Keltaisen laikun löydettyään ne nokkivat sen kyllästämää lunta ilmeisesti ravinnosta puuttuvan suolan saamiseksi.
Käpylinnut ovat tunnettuja aikaisesta pesinnästään. Pääosa linnuista aloittaa pesänrakennuksen jo helmikuussa, jolloin hautova emo saa kärvistellä niin paukkupakkasten kuin lumimyräköidenkin kourissa. Puiden latvaosiin, suojaisten oksien alle piilotettu pesä on todellinen rakennustaidon mestarinäyte: uloimpana on risuja, sitten kerroksia sammalesta, heinistä, puun kuoresta ja naavasta, sisin vuoraus on tehty hyvin lämpöä eristävillä karvoilla ja höyhenillä.
Pesämalja on syvä, eikä hautovasta emosta näy kuin pää ja pyrstö. Poikaset kuoriutuvat untuvapeitteisinä, mutta silti emo joutuu lämmittämään niitä pitkään. Koiras ruokkii perheensä ravitsevalla siemenpuurolla, jota se tuo kuvussaan ja oksentaa suoraan nälkäisiin kitoihin. Poikasten kasvaessa naaraskin osallistuu ravinnon hankintaan, mutta jää ainakin kylmillä keleillä välillä lämmittämään poikasia.
Aikainen pesintä johtuu ravinnon saatavuudesta. Poikue on saateltava maailmalle ennen kuin kävyt kevään korvalla aukeavat ja karistavat siemenensä tuulten vietäviksi. Vaikka pesintä pääosin ajoittuu lopputalveen, voi vasta pesänsä jättäneitä, naaraslintujen värisiä mutta tummaviiruisia lentopoikasia nähdä oikeastaan mihin vuodenaikaan tahansa. Erityisesti niitä näkee syksyllä uuden siemensadon kypsyttyä, jolloin kysymyksessä ovat useimmiten vuoden toiset pesyeet.
Punasävyisten pikku- ja isokäpylintukoiraiden väritys vaihtelee melkoisesti. Siivet, hartiat ja pyrstö ovat ruskeita, mutta muun höyhenpeitteen väri voi olla tiilenpunaista, kellertävää, oranssia tai syvän tummanpunaista. Kaikkein kirkkain puna löytyy kirjosiipikäpylintukoiraan höyhenistä, minkä lisäksi lajin erikoistuntomerkkinä on kaksi vaaleata juovaa siivillä.
Värivaihtelu saattaa johtua iästä, perimästä tai ravinnosta. Havupuiden siemenkadon aikana käpylinnut joutuvat syömään korvikeravintoa. Kesäpoikueet ruokitaan lähinnä hyönteisillä ja hämähäkeillä, mikä voi vaikuttaa poikasten tulevaan väritykseen. Myös havupuiden siementen laatu ja ravintoarvo vaihtelevat vuosittain.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/2019.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
