• Susiongelma jakaa suomalaisten mielipiteet – kaupungeissa maaseutua enemmän tukea suojelulle

    MT:n erätoimittaja pohtii, miksi suurin osa suomalaisista paljon julkisuutta saaneen Eläinoikeusakatemian teettämän kyselytutkimuksen mukaan ajattelee, ettei susia saisi metsästää.
    Sudet ja susien aiheuttamat ongelmat eivät kosketa kaupunkilaisia.
    Sudet ja susien aiheuttamat ongelmat eivät kosketa kaupunkilaisia.  Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Erä
    20.12.202507:00
    Kolumni
    Eija Vallinheimo

    Eläinoikeusakatemian ja Suomen eläinoikeusjuristien tilaaman kyselytutkimuksen mukaan 62 prosenttia suomalaisista ajattelee, ettei susien kiintiömetsästystä tulisi aloittaa nykytilanteessa. Tulos vaikuttaa selvältä, kunnes perehtyy kysymyksiin ja vastauksiin tarkemmin.

    Susien kiintiömetsästys on selitetty kyselyssä johdattelevasti niin, että susia saa ampua vapaasti tietyn yksilömäärän vuodessa. Näinhän ei todellisuudessa ole, vaan metsästys on tarkasti säänneltyä, ei vapaata räiskintää.

    Kyselyyn vastanneista 24 prosenttia arvioi, että kiintiömetsästys olisi hyväksyttävää vasta sitten, kun susipopulaatio on yli 1 000–5 000 sutta. Vastausten hajonta ja epätietoisten määrä oli vastauksissa poikkeuksellisen suuri. Se kertoo asian monimutkaisuudesta tai siitä, että monilla ei ole asiaan aktiivista kantaa.

    Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että asuinalue, koulutus ja ikä vaikuttavat susiasenteisiin. Susien kiintiömetsästystä vastustavat eniten korkeakoulutetut, kaupungissa asuvat ja alle 60-vuotiaat kansalaiset.

    Asuinalue, koulutus ja ikä vaikuttavat susiasenteisiin.

    Käsi ylös, kuka yllättyi tuloksesta. Sudet ja susien aiheuttamat ongelmat eivät kosketa kaupunkilaisia, eivätkä välttämättä kaikkia maaseudulla asuviakaan.

    Vanha viisaus kuuluu, että sitä saa mitä tilaa. Niin myös tässä tutkimuksessa. Jos koko Suomen mielipidettä kysytään, vastaukset painottuvat etelän kaupunkien mukaan, sillä siellähän suurin osa suomalaisista nykyään asuu.

    Kaupungissa elävän saattaa olla vaikea ymmärtää susiongelmaa. Ehkä asian voisi ymmärtää paremmin rottien kautta. SEY on hiljattain julkaisemassaan raportissa todennut, että kaupungeissakin on nyt tärkeää opetella lajienvälistä rinnakkaiseloa rottien kanssa.

    ”Niitä ei saa kohdella epäeettisesti vain, koska ne ovat rauhoittamattomia tai niistä on meille haittaa”, SEY tiedotti aiemmin. Ovatko kaupungeissa asuva todella valmiita rinnakkaiseloon rottien kanssa?

    Jos Suomessa eläisi 5 000 sutta, yhtälö vaatii toimiakseen sen, että ihminen poistuisi kokonaan kuvasta tai ainakin pakkautuisivat kaupunkeihin.

    Ylipäätään, jos riistaeläinkantoja ei lainkaan säädeltäisi, yhteiskunta, luonto ja maa- ja metsätalous ajautuisivat vähitellen kaaokseen.

    Helpointa tämä on ymmärtää hirvien kanssa. Vaikka hirvien määrää voisi ainakin riistalihan näkökulmasta kasvattaa, se vaatisi sen, että yhteiskunta olisi valmis sietämään hirvien aiheuttamia vahinkoja. Silloin riistasta saatava hyöty pitäisi nähdä niin suurena, että vahingoilla ei koettaisi olevan niin suurta merkitystä.

    Silti jossakin vaiheessa yhteiskunnan sietokyky varmasti loppuisi. Susien kanssa se on jo monin paikoin tullut vastaan.

    Jutun otsikkoa on muokattu klo 14:51.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n erätoimittaja
    Lisää aiheesta
    • Varsinais-Suomeen myönnettiin nyt 15 prosenttia vähemmän valkohäntäpeurojen pyyntilupia kuin vuosi sitten.

      Erä | Yle: Varsinais-Suomessa tasapainoillaan peurakannan kanssa – peurakannan lasku voi lisätä susien ei-toivottua käyttäytymistä

    • Karhu ja susi. Kuvituskuva.

      Erä | Lukijalta: Susikantaa ei voi ikuisesti kasvattaa menneiden vuosikymmenten vauhdilla

    • Susi tappoi metsästyskoiran Kuortaneella.

      Erä | Susi hyökkäsi hihnassa olleen koiran kimppuun Punkalaitumella – huitominen puukarahkalla pelasti koiran hengen

    Artikkelin aiheet
    kyselytutkimus
    sudenmetsästys
    Petoeläimet (Carnivora)
    Metsästys
    Susi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle