• Metsä Spring Oy:n toimitusjohtaja uskoo puupohjaisiin pakkauksiin ja tekstiilikuituun ‒ ”Kaikilla muovia korvaavilla ratkaisuilla on paljon potentiaalia”

    90-vuotiaan Metsäliitto Osuuskunnan omistama Metsä Spring Oy etsii puulle uutta käyttöä. Toimitusjohtaja Niklas von Weymarn sanoo, että yhtiö on sijoittanut uusien puupohjaisten tuotteiden kehittämiseen reilun viiden vuoden aikana yli 50 miljoonaa euroa.
    Tilaajalle
    Metsä Spring Oy on saanut viiden vuoden toiminta-aikanaan jo lähes 800 ideaa puun jalostusarvon lisäämiseksi. ”Meidät tunnetaan hyvin myös ulko­mailla”, Niklas von Weymarn iloitsee.
    Metsä Spring Oy on saanut viiden vuoden toiminta-aikanaan jo lähes 800 ideaa puun jalostusarvon lisäämiseksi. ”Meidät tunnetaan hyvin myös ulko­mailla”, Niklas von Weymarn iloitsee. Kuva: Maria Miklas
    Metsä|Metsäteollisuus
    7.3.202409:00
    Markku Pulkkinen

    Onko Metsä Springin ”spring” mielestäsi jousi, loikka, kevät vai lähde?

    Mielestäni Spring kuvaa eniten kevättä, jolloin siemenestä alkavat kasvaa varsi ja sirkka­lehdet. Yhtä lailla Spring kuvaa lähdettä, joka pulppuaa koko ajan uutta vettä.

    Mikä on Metsä Springin rooli Metsä Group -konsernissa?

    Vuonna 2018 perustettu Metsä Spring Oy on Metsä Groupin innovaatioyritys. Kehitämme uutta liiketoimintaa Metsä Groupin puumateriaaleihin perustuviin arvoketjuihin. Sijoitamme lupaaviin startup-yrityksiin globaalisti ja toteutamme omia kehityshankkeitamme. Johdamme myös konsernitason tutkimus- ja kehitystyötä.

    Metsä Spring Oy on kokonaan Metsäliitto Osuuskunnan omistama tytäryhtiö. Keskeistä asemaamme konsernissa kuvaa se, että Metsä Springin hallituksen puheenjohtajana toimii Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä, joka on myös minun suora esihenkilöni.

    Kuinka suuri yritys olette?

    Meillä työskentelee jo hieman yli 50 henkilöä, osa heistä osa-aikaisesti. Luvussa on mukana Äänekoskella sijaitsevien Kuura- ja Muoto-koetehtaiden henkilökunta.

    Liikevaihdosta ei voida vielä puhua, koska olemme uusien liiketoimintojen kehitysvaiheessa, eikä niistä muodostu vielä kovinkaan paljon tulovirtoja.

    Kuinka paljon olette jo sijoittaneet rahaa startup-yrityksiin ja kehitysprojekteihin?

    Olemme sijoittaneet uusien puupohjaisten tuotteiden kehittämiseen reilun viiden vuoden aikana yli 50 miljoonaa euroa. Useimmissa hankkeissa on mukana myös muita sijoittajia. Esimerkiksi Valmet on mukana uudenlaisia pakkausmateriaaleja kehittävässä Muoto-hankkeessa.

    Startup-sijoituksemme kohdistuvat sellaisiin nuoriin yrityksiin, joilla on jo tuote tai tuotteita mutta asiakasyhteistyö on vasta alkuvaiheessa. Näissä yrityksissä on tyypillisesti 5–10 henkilöä töissä. Autamme yrityksiä ylittämään niin sanotun rahoituksen kuolemanlaakson.

    Fyysisen tuotteen valmistamiseen liittyvistä liiketoimintaideoista sopivimpia ovat yritykset, jotka ovat etenemässä pilottivaiheeseen ja etsivät rahoitusta koelaitosinvestointia varten. Sijoitussummamme yhtä yritystä kohden voi olla noin puolesta miljoonasta viiteen miljoonaan euroon.

    Missä määrin painotatte kotimaista puumateriaalia Metsä Springin päätöksenteossa?

    Saamme sijoittaa vain sellaisiin hankkeisiin, jotka liittyvät Metsä Groupin liiketoiminta­ekosysteemiin ja kehittävät sitä. Siksi kehityksen ja tuotannon taustalla on oltava Suomessa ja Pohjoismaissa kasvavat puulajit.

    Visiomme määrittää tavoitteeksemme kukoistavan, metsäpohjaisen ekosysteemin, jossa pohjoismaisen, kestävästi kasvatetun puun arvo on maksimoitu.

    Kuinka suuri osa sijoitustoiminnastanne on suuntautunut ulkomaille?

    Rahallisesti juuri nyt aika pieni. Olemme rahoittaneet kuutta startup-yritystä, joista kaksi on ulkomaisia, molemmat Ruotsista. Myös jotkut konsernin tuotekehityksessä mukana olevista kumppaneistamme ovat ulkomailta.

    Onko Äänekosken biotuotetehtaan ympärille syntynyt sellainen teollinen ekosysteemi kuin tavoittelitte?

    Työ Äänekoskella ei lähtenyt nollasta, sillä paikkakunnalla oli jo ennen biotuotetehdasta monipuolista toimintaa. Uuden biotuotetehtaan valmistuttua asiat ovat edenneet hyvin, mutta työ on toisaalta vielä kesken.

    Puusta valmistetaan Äänekoskella muun muassa viilua, kartonkia, karboksimetyyliselluloosaa, biokaasua, pellettiä, rikkihappoa, kalsiumkarbonaattia, kaukolämpöä, höyryä, sähköä ja kohta myös biometanolia.

    Metsä Groupilla on alueella myös kaksi koetehdasta: tekstiilikuitutehdas Kuura ja muotoon puristettavia pakkausmateriaaleja valmistava Muoto. Lisäksi Metsä Group rakentaa alueelle parhaillaan Kerto-tehdasta.

    Vastaavaa kokonaisuutta ei löydy mistään muualta maailmasta. Mielestäni olemme saaneet biotuotetehtaan ympärille vieläkin laajemman teollisen ekosysteemin kuin tavoittelimme.

    Millaisissa uusissa puupohjaisissa tuotteissa on suurin potentiaali kasvaa globaalisti merkittäviksi tuotteiksi?

    Kaikilla muovia korvaavilla ratkaisuilla on paljon potentiaalia. Tällaisia ovat etenkin pakkaukset ja tekstiilikuitu. Esimerkiksi tekstiilikuidun globaalit markkinat ovat vuosittain jo yli sata miljoonaa tonnia.

    Missä mennään Kuura-tekstiili­kuidun kaupallisen tehtaan rakentamissuunnitelmissa?

    Kuura-tekstiilikuidun tuotantoteknologiaa päädyttiin muuttamaan hieman loppukesällä 2022. Halusimme nostaa tällä muutoksella omilta tehtailta saamamme paperisellun jalostusarvoa. Tämä johti muutoshankkeeseen Äänekosken koetehtaalla, joka valmistui toukokuussa 2023.

    Siitä lähtien meillä on harjoiteltu ja kehitetty uutta teknologiaa ja rinnalla etsitty oikeaa tehdaskonseptia uudelle tuotantoteknologialle. Tehtaan suunnitteluun, rakentamispäätöksestä puhumattakaan, on vielä matkaa.

    Onko puupohjainen 3D-kuitu­tuotteenne Muoto lyönyt itsensä läpi pakkauksissa?

    Muoto-pakkaukset sopivat moneen käyttöön, niitä voi käyttää kuluttajatuotteiden sisäpakkauksina tai ruokapakkauksina. Esimerkiksi Fiskarsin sakset on jo harjoitusmielessä pakattu Muoto-materiaalista tehtyyn pakkaukseen. Olemme tehneet ja teemme asiakasprojekteja monen yrityksen kanssa ja keräämme sitä kautta ymmärrystä markkinoiden kiinnostuksesta.

    Tällä hetkellä on myös seurattava erittäin tarkasti EU-lainsäädännön kehitystä. Pakkausasetus ja pakkausjäte­asetus vaikuttavat vahvasti siihen, millaisia pakkauksia Euroopan unionin alueella saa jatkossa käyttää. Uusi lainsäädäntö avaa varmasti mielenkiintoisia markkinoita Muoto-tuotteille.

    Mistä innovaatiosta itse innostuit viimeksi?

    Viimeksi innostuin siitä, kuinka tekoälyä hyödyntämällä voidaan tunnistaa metsien hyönteistuhoja huomattavasti aikaisemmin kuin nykyisin pystytään. Metsä Groupilla on asiasta erillinen kehityshanke suomalaisen CollectiveCrunch-yrityksen kanssa.

    Milloin kävit viimeksi metsässä ja mitä siellä teit?

    Viime lauantaina hiihdimme kavereiden kanssa Oittaalta Pirttimäkeen ja takaisin. Espoossa oli loistavat ladut.

    Niklas von Weymarn

    Tausta? 51-vuotias tekniikan tohtori Helsingistä

    Työ? Metsä Spring Oy:n toimitusjohtaja vuodesta 2018, sitä ennen Metsä Fibren tutkimusjohtaja

    Parasta metsässä? Rauha, tuoksut ja värit

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/2024.

    Lisää aiheesta
    • Ruotsalaisen Adsorbin sellusta kehittämän materiaalin tavoitteena on raikastaa ilmaa ja sitoa pahoja hajuja.

      Metsäteollisuus | Puupohjainen materiaali raikastaa pahanhajuisia kenkiä – Metsä Spring sijoittaa ruotsalaiseen Adsorbiin

    • Metsä Springin uusi sijoituskohde kehittää kuivaa jauhemaista selluloosatuottetta muun muassa meikkeihin ja maaleihin.

      Metsäteollisuus | Metsä Spring teki toisen sijoituksensa Ruotsiin, uusi tulokas jalostaa sellua meikkeihin ja maaleihin

    • Montinutra tuottaa kosmetiikka-, elintarvike- ja lääketeollisuudelle tärkeitä ainesosia. Raaka-aineena yhtiö hyödyntää metsäteollisuuden sivuvirtoja.

      Metsä Spring sijoittaa Montinutraan, joka tuottaa sahanpurusta ainesosia kosmetiikka-, elintarvike- ja lääketeollisuudelle

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa