• Metsähallitus: Järki käteen tulen teossa ‒ Lapin maastopalot jatkuvat, rutikuiva maa edelleen syttymisherkkää

    Pienikin kipinä voi johtaa nopeasti hallitsemattomaan paloon. Tyypillisesti syttymisiä aiheuttavat salamat tai luonnossa liikkuvat ihmiset.
    Ilmakuvaa Savukosken maastopaloista keskiviikolta 23.7.2025.
    Ilmakuvaa Savukosken maastopaloista keskiviikolta 23.7.2025. Kuva: Lapin pelastuslaitos
    Metsä|Yhteiskunta
    24.7.202516:00
    Henna Lääveri

    Lapin pelastuslaitos kertoo sammuttaneensa keskiviikon ja torstain aikana kymmeniä paloja Lapissa. Sammutustyöt jatkuvat muun muassa Savukoskella Kiistemurustassa ja Utsjoella Kuivissa syttyneissä maastopaloissa.

    Utsjoella palo on ollut pelastuslaitoksen mukaan käynnissä tiistaista asti. Se ei kuitenkaan tällä hetkellä uhkaa omaisuutta tai vaaranna ihmisten turvallisuutta.

    Savukoskella paloa sammutettiin Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen helikoptereiden avustuksella. Yhdeksän hehtaarin kokoisen palon tilanne on viranomaisten mukaan tällä hetkellä rauhallinen.

    Helteiden jatkuessa myös riski maastopaloille säilyy korkeana, ja Metsähallitus muistuttaa tiedotteessaan, että maasto onkin edelleen rutikuivaa. Pienikin kipinä voi johtaa nopeasti hallitsemattomaan paloon. Tyypillisesti syttymisiä aiheuttavat salamat tai luonnossa liikkuvat ihmiset.

    Maastopalovaroituksen aikana tulen saakin sytyttää Metsähallituksen ylläpitämissä tulentekopaikoilla vain hormillisiin tulentekopaikkoihin.

    Tulen teko on kuitenkin edellä mainituissa paikoissa vakavaa harkintaa edellyttävä teko tulipalon vaaran ollessa ilmeinen ‒ oli maastopalovaroitus voimassa tai ei.

    Vaikka avotulen tekoa on ei olisi erikseen kielletty, tulee maastopaloaikana tulen teossa käyttää vakavaa harkintaa.
    Vaikka avotulen tekoa on ei olisi erikseen kielletty, tulee maastopaloaikana tulen teossa käyttää vakavaa harkintaa. Kuva: Petri Jauhiainen

    Metsähallituksen Luontopalvelujen toteutusvastaava Jarmo Asell kertoi tiedotteessa keskiviikkona, että jälkivartiointia suoritettiin muun muassa salaman sytyttämän maastopalon jälkeen Savukosken Vintilätunturilla.

    ”Ukkosia on luvassa lisää Lapin ja muun Suomen alueelle, ja kuiva maasto voi syttyä erittäin herkästi. Toivottavasti jokainen osaa arvioida retkeillessään tulenkäytön turvallisuutta nyt, kun on kuivaa, ja jättää tulen tekemättä myös hormillisiin tulentekopaikkoihin ja tupiin”, Asell kertoo.

    ”Lapissa sekä Luontopalveluiden että pelastuslaitoksen henkilöstöresurssit ovat niukat ja tiukilla useiden päällekkäisten tehtävien sekä pitkien etäisyyksien vuoksi.”

    Niin ihmistoiminnasta kuin salaman iskusta aiheutuneen maastopalon voi havaita savun perusteella jo kaukaa. Ilmakuvaa Savukosken maastopaloista keskiviikolta.
    Niin ihmistoiminnasta kuin salaman iskusta aiheutuneen maastopalon voi havaita savun perusteella jo kaukaa. Ilmakuvaa Savukosken maastopaloista keskiviikolta. Kuva: Lapin pelastuslaitos

    Niin ihmistoiminnasta kuin salaman iskusta aiheutuneen maastopalon voi havaita Metsähallituksen Metsätalous Oy:n suunnittelupäällikön Ossi Pesälän mukaan savun perusteella jo kaukaa. Mahdollisista savuhavainnoista toivotaan tieto mahdollisimman ripeästi.

    ”Toivon, että kaikki mahdolliset maastopalot ilmoitetaan viipymättä hätäkeskukseen. Alueelle ei tule mennä tarkastelemaan tilannetta omin päin, sillä se voi vaarantaa sekä oman että pelastushenkilöstön turvallisuuden”, Pesälä muistuttaa.

    Vaikka varsinaiset maastopalojen pelastus- ja sammutustyöt kuuluvat pelastuslaitokselle, on palon jälkivartiointi maanomistajan vastuulla.

    Jälkivartiointi onkin Pesälän mukaan erittäin tärkeää, sillä metsäpalot voivat kyteä ja syttyä uudestaan vielä useita päiviä sammuttamisen jälkeen.

    ”Valtiolla on maaomistusta erityisesti Lapissa ja itäisessä Suomessa, ja Metsähallituksen metsäautotieverkosto mahdollistaa nopeasti sammutustöiden aloittamisen ja paloalueen tehokkaan rajaamisen. Valtion mailla me vastaamme jälkivartioinnista sammutuksen jälkeen”, kertoo Pesälä.

    Pelastuslaitos kertoo varautuneensa mahdollisiin uusiin paloihin.

    Pelastuslaitos kertoo varautuneensa mahdollisiin uusiin paloihin ja selvittäneensä käytettävissä olevia resursseja yhteistyössä Pohjois-Suomen yhteistyöalueen johtokeskuksen kanssa.

    Myös lisäavun järjestämisestä Lappiin tarpeen vaatiessa on keskusteltu sisäministeriön ja Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen johtokeskuksen kanssa, sillä ne koordinoivat kansallista apua.

    Lisää aiheesta
    • Pohjois-Savon pelastuslaitos harjoitteli maastopalon sammutusta toukokuussa Siilinjärvellä.

      Yhteiskunta | Pelastajat kiireisiä Lapissa — tupakannatsakin voi sytyttää vaikeasti sammutettavan maastopalon

    • Maastopalovaroitus on tällä hetkellä koko maassa.

      Sää | Tiesitkö? Näin nopeasti helle kuivattaa märän maan maastopalovaaralliseksi

      Tilaajalle
    • Maastopalojen riski on suuri lähes koko maassa. Kuvituskuva.

      Sää | Jo kymmenen päivää yli 30 astetta: Helteinen sää jatkuu ja maastopalojen riski on suuri

    • Pohjois-Lapin yli kulki sunnuntai-iltana ukkoskuuro. Arkistokuva.

      Metsä | Lapin Kansa: Salama sytytti maastopalon Kittilässä

    Artikkelin aiheet
    maastopalo
    Metsähallitus
    Lapin pelastuslaitos
    tulen teko
    Lapin alue
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle