• EU:n neuvosto hyväksyi kiistellyn taksonomiaesityksen – Metsäteollisuus ry:n Jaatinen: "Tämä vähentää entisestään metsäteollisuuden investointiympäristön ennustettavuutta"

    Kestävä rahoituksen taksonomialla komissio yrittää helpottaa investoimista ilmastokestäviin kohteisiin. Metsien osalta taksonomian koetaan kuitenkin epäonnistuneen.
    Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen on pettynyt Suomen huonoon EU-vaikuttamiseen taksonomian osalta.
    Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen on pettynyt Suomen huonoon EU-vaikuttamiseen taksonomian osalta. Kuva: Carolina Husu
    Metsä
    9.12.202111:17
    Anniina Jokinen

    EU:n jäsenmaat hyväksyivät kestävän rahoituksen taksonomian ilmastokriteerit tänään torstaina. Esimerkiksi metsätaloudelle kriteerien hyväksymisestä seuraa runsaasti hallinnollista taakkaa, jonka vaikutus voi näkyä myös metsänomistajilla.

    Suomi ja 12 muuta jäsenvaltiota vastustivat taksonomiaesitystä, mutta sen kaatamiseksi olisi tarvittu määräenemmistö, eli vähintään 20 jäsenmaan vastustus.

    "Valitettavasti Suomen kannanmuodostus asiassa kesti luvattoman pitkään eikä maallemme jäänyt aikaa tehdä aktiivista EU-vaikuttamista ja kerätä näkemyksen taakse riittävää määrää muita jäsenmaita", harmittelee Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

    Metsäteollisuus ry:n mukaan EU-maiden hyväksymä esitys kestävän metsänhoidon ilmastokriteereiksi on epäonnistunut. Sekava ja monitulkintainen kokonaisuus johtaa turhaan byrokratiaan ilman mainittavia etuja, eikä komission esityksessä huomioida nykyisen kestävän ja aktiivisen metsätalouden ilmastohyötyjä, Metsäteollisuus ry toteaa.

    "EU:n kestävän rahoituksen sääntelyn alkuperäinen tavoite on hyvä – saada finanssimarkkinat mukaan kestävyystalkoisiin ja kestävät investoinnit liikkeelle. Taksonomia uhkaa kuitenkin erkaantua tästä tavoitteesta", Jaatinen sanoo.

    Suomella on kunnianhimoinen tavoite olla ilmastoneutraali 15 vuotta aiemmin kuin EU:lla. Metsäsektorilla on tavoitteen saavuttamisessa merkittävä rooli.

    "Tästä tuli nyt kielteinen ennakkotapaus, joka kertoo komission ynseästä suhtautumisesta kestävään ja aktiiviseen metsätalouteen. Tämä vähentää entisestään metsäteollisuuden ja -talouden investointiympäristön ennustettavuutta", Jaatinen toteaa.

    Seuraavaksi komissio julkaisee taksonomian luonnon monimuotoisuutta koskevat kriteerit. Metsäteollisuus ry:n mukaan monimuotoisuuskriteerien ensimmäinen ehdotus oli kohtuuton ja toteuttamiskelvoton. Komissio aikoo kuitenkin huomioida ilmastokriteereistä heränneen kritiikin seuraavan säädöksen valmistelussa.

    "Vaikka tulos oli nyt huono, ei työtä saa lopettaa. Kun komissio esittää uusia taksonomiakriteereitä, on Suomen vaikutettava aktiivisesti niin, ettei edelleen heikennetä suomalaisen metsäteollisuuden ja -talouden toimintaedellytyksiä", Jaatinen sanoo.

    Lue lisää:

    EU:n jäsenmaiden vastustus tuskin riittää kestävän rahoituksen luokittelun kaatamiseen – komissio huomioi kritiikin taksonomian seuraavassa vaiheessa

    Artikkelin aiheet
    EU:n taksonomia
    metsäteollisuus
    ilmastopolitiikka
    kestävä rahoitus
    Timo Jaatinen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio