• Lukijalta: Tehtailta hävisi 10 miljoonaa mottia puuta ‒ metsäsektori tarvitsee kaiken tuen

    Myös ympäristökysymyksissä tulee noudattaa pitkäjänteistä politiikkaa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti, eikä poukkoilla poliittisten irtopisteiden ja lyhytnäköisen voitontavoittelun perässä.
    Tilaajalle
    Imatran kaupungihallituksen puheenjohtajan Ilkka Nokelaien mielstä puun kulkeminen kotimaassa tulee turvata panostamalla muun muassa puun uiton toiminta.
    Imatran kaupungihallituksen puheenjohtajan Ilkka Nokelaien mielstä puun kulkeminen kotimaassa tulee turvata panostamalla muun muassa puun uiton toiminta.  Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Metsä
    26.5.202310:00
    Lukijalta
    Ilkka Nokelainen

    Kuuleeko Säätytalo, täältä Naton itärajalta soitetaan?

    Metsäteollisuuden tuotekehitystä on verrattu joskus lääketeollisuuteen. Muutokset uusissa tuotteissa ovat hitaita, tarkasti tutkittuja ja suunniteltuja ennen kaupallisille markkinoille vientiä. Lääketeollisuudessa tähän vaikuttaa vahvasti terveysturvallisuus, metsäsektorilla kuluttajien käyttäytyminen ja poliittiset suunnat kansallisesti ja kansainvälisesti.

    Molemmat sektorit perustavat kehitystyön myös pitkäjänteiseen luottamukseen siihen, minkälaisia tulevaisuuden linjauksia tehdään poliittisesti muun muassa ympäristökysymyksiin liittyen, erityisesti metsäsektori.

    Venäjän aloittama ja jatkama raakalaismainen sota Ukrainassa muutti metsäteollisuuden raaka-aineen saannin Suomessa rajan mennessä kiinni. Tehtailta hävisi hetkessä 10 miljoonaa mottia puuta, kahden suuren sellutehtaan puumäärä tuotannosta. Se näkyy nyt muutosneuvottelujen käynnistymisinä kaikissa kolmessa suuressa metsäkonsernissa, ja pienemmissäkin.

    Uhkana on joidenkin laitosten, konelinjojen ja sen myötä työpaikkojen alasajo.

    Maailman ja Euroopan epävakaa taloustilanne luo myös painetta metsäsektorille. Suomi elää ja on elänyt vahvasti metsästä ja metsäteollisuuden viennistä. Metsäsektori on edelleen vahva viennin veturi. Metsäsektorin toimintaedellytysten turvaaminen ja kehittäminen tässä muuttuneessa tilanteessa tarvitsee nyt kaiken tuen, jotta se pysyy vahvana jatkossakin Suomessa.

    Puun kulkeminen kotimaassa tulee turvata panostamalla muun muassa rata-, vesi- ja tieverkostojen välityskykyyn. Myös ympäristökysymyksissä tulee noudattaa pitkäjänteistä politiikkaa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti, eikä poukkoilla poliittisten irtopisteiden ja lyhytnäköisen voitontavoittelun perässä.

    Ilkka Nokelainen

    Kaupunginhallituksen puheenjohtaja (sdp)

    Imatra

    Artikkelin aiheet
    metsäsektori
    metsäteollisuus
    puuraaka-aine
    Suomi
    ympäristöpolitiikka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa